Antonia Bergin haastattelussa televisiossa, Antti Lindtman uhmakkaasti oli perumassa hallituksen tekemiä päätöksiä, jos SDP pääsee Eduskuntavaaleissa valtaan. Lindtman ei kieltänyt pieni- ja keskituloisten veroalen perumista.
Tosiasia on, että demareilla ei ole asiaa hallitukseen ennen vuotta 2031. Sitä ennen hallitusten pitää leikata ja lopettaa valtion velkaantuminen. Tappiolla ei voi elää. Demareilla ei ole taloudenpitoon kykyä. Sen takia vilttiketju on Lindtmanin porukan paikka vielä monta vuotta.
Valtaan pääsyn tavoittelu on helvetinmoinen ahneuden sairaus. Siinä ei kaihdeta valheita eikä katteettomia lupauksia. Demareilla on tapana järjestellä poliittisia lakkoja kampittaakseen hallitusta. Siinä kärsii koko yhteiskunta ja lakkoon pakotetut. Valta turmelee. SAK:lla ei ole valtaa, jonka se voisi menettää, koska sille ei ole koskaan valtaa edes annettu. SAK:lla on tapa kohottaa omaa profiiliaan terrorisoimalla muita. Miksi tällaisesta isänmaan petturuudesta ei joudu vastuuseen?
SAK:n ja SDP:n liitto on pahuuden perikuva. Perussuomalaiset uskaltavat ja osaavat kantaa vastuuta. Demarit ovat suunsoittajia ja kapuloita rattaisiin heittäjiä.
Työntekijät kärsivät, jos SDP voitaa Eduskuntavaalit
5
225
Vastaukset
- Anonyymi
Saa san ainakin oakkoikeusmtakainmja o'ihmis,oikeudet jos sdp boittaa
- Anonyymi
Ensimmäisenä demarit aukaisevat itärajan venäläisille, kuten demarien tähtipoliitikko Kimmo Kiljunen lupasi. Vänäjä tarvitsee myötämielisen maa, jonne sodasta palaavat 180 000 ongelma-vankia sekä maassa olevat 1 milj. afgaania voidaan lähettää. Ja sehän kelpaa myös rajan sulkemista vastustaneelle demarien toiselle tähtipoliitikko Nazima Razmyalle
- Anonyymi
🥀🥀
- Anonyymi
Demareista tulee hallituskelpoinen vasta sen jälkeen, kun puolue potkaisee Kimmo Kiljusen ja rajalakia vastustaneet Venäjä-mieliset kansanedustajat ulos puolueesta. Heidän paikka on olla vasureissa.
- Anonyymi
Kovin ovat venäjää tukevia ja Mäkynen:)) pelle-herman ylioppilas,mitä osaat koulutuksen kautta ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083