Trump pyörähti paikalla ja varasti otsikkoja. Pukeutui etiketin vastaisesti ja lähti ennen hautausta. Joten oliko tämä kenties jokin provokatiivinen gestuuri Trumpin taholta koko "deep statea" kohtaan vai mitä. Ettei ostettu sitä mitä nähtiin mutta että ollaankohan kuitenkin samalla JFK:n kohtalon tiellä..
Paavin hautajaiset.
8
173
Vastaukset
- Anonyymi
Krasnov ei ole Katolinen, mutta mukana tullut Caitlyn sitä lienee, ja siksi siellä olivat.
Ja josko varsinainen syy käynnille oli se tapaaminen Zelen kanssa.
Tällä kertaa mukana kun ei ollut "handler" JD niin keskustelukin meni sivistyneesti.
Toivon kuitenkin että olet oikeassa, ja Dallasin Matka(tm) toteutuu jo pian.- Anonyymi
Ei ole katolinen mutta siellä oli myös paljon protestantteja. Myös prissi William näytti edustaneen tumman sinisessa. Tekeekö tuollaiset nimet jotain tyylimokia näissä tilaisuuksissa.
Trumpissa ja Kennedyssa on jotain samaa vaikka eri puolueista. Kumpikin on myös "twins". Että halutaan kuitenkin olla uhmakkaita vaikka se tulisi maksamaan paljon. Ei se sama kohtalo enää mikään yllätys olisi.
- Anonyymi
Trump on täydellinen käytöstapoja vailla oleva moukka. Taas kerran hän todisti sen itse.
- Anonyymi
Trump on täysin sivistymätön, vailla mitään hyviä tapoja. Jenkit saivat mitä ansaitsivat, itse samanhenkisethän häntä äänestivätkin.
- Anonyymi
Edellinen olikin malliesimerkki.suomalaisten ja kiinalaisten rakastama.
Piereskeli.
Kommunisti akka PELOSI olikin oma lukunsa.!
- Anonyymi
Eikö Sanna ollut tuolla?.maailman tähti. Joku nunnakaapu päällä.nahkainen.
Suomi lammasmedia liekeissä!- Anonyymi
Kaippapaikat on eri paikkoja
- Anonyymi
Huvitti tuo uutisointi. Tyylimokia, tyylimokia...
Maailmalla on eri tapoja, myös sen pukeutumisen suhteen hautajaisissa. Suomalaiset pukeutuu mustaan ja itkee vaikkei itkettäisi, kun "hautajaisissa kuuluu itkeä".
Pikkutollotoimittajat vetää typeriä uutisia kuteista. Voi saatana. Mitä hiton väliä sillä on, mitä on päällä. Olihan ne kaapumiehet valkoisissaan vaikkei kyse ollut morsiaimista. Se, mikä itsestäni oli typerintä, oli ne saakelin kännykkäkarnevaalit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045231Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325986SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32415673Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3010823Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16910802Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369641Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2226489