Kuka luottaa vielä VM:n talousasiantuntijoihin?
YLE:
Talousasiantuntijat tyrmäävät Orpon väitteet: ”Suomi velkaantuu lisää”
Mihin katosivat puheet EU:n liiallisesta alijäämästä, kysyy taloustietelijä. Politiikan tutkijan mukaan Suomessakin on siirrytty siihen, että tutkimuksesta ei välitetä.
– Näillä päätöksillä emme lisää velkaantumista, pääministeri Petteri Orpo (kok.) toisti pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.
– Me vähennämme velkaantumista.
Päätöksillä pääministeri tarkoitti veroalennuksia ja muita toimia, joista hallitus kertoi viime viikolla kehysriihessä.
Valtion tulot laskevat veroalessa, mutta velka ei lisäänny. Onko se mahdollista?
Taloustietelijä, tutkimusprofessori Tuomas Kosonen toteaa, että hänen laskelmiensa perusteella pääministeri Orpon puheet eivät pidä paikkaansa.
Suomi tulee velkaantumaan yhä lisää.
Kososen laskelmien mukaan veronkevennysten vaikutus on miinus 2,5 miljardia, ja niin sanotulla plussapuolella on miljardi. Toisin sanoen vajaaksi jäädään puolitoista miljardia.

Vastaukset 34
Vanhimmat
Petteri on platoninen valehtelija
Niin väittää vassukka, taas työaikana vasuhallitus/keput joi.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009438580.html
Mitekäs vajakki Lintilä liittyy Orpon kauhukabinettihallituksen vastuuttomaan talouspolitiikkaan?
En siis tarkoittanut, että Lintilä olisi vajakki vaan Linkkipersu.
Kokoomus haluaa vain valtaa ja rahaa. Nyt ollaan otettu rahaa eläkeläisiltäkin, kun ei muuten ole saatu Valtiolta sitä irti. Mutta kukapa ei haluaisi vielä enemmän Jumalaansa, eli rahaa.
Se valtovarainministeriö on politikoitunut ja tekee orpo mielisiä laskelmia.
Palstalla on haukuttu Marinin hallituksen lainanottoa, n.40 miljardia.
Pari vuotta sitten monet taloustietäjät arvioivat OrpoPurran lainoiksi kauden aikana 50-60 miljardia.
Riittääkö 100 miljardia ??
Entä 4 miljardin vuosikorot, kenen piikkiin niitä tarjoot, kuka maksaa veroparatiisipankkiin ja hyötyjät ?
https://velkakello.fi/
Kysy Purran konttorista miksi halvat, jopa nollakorkoiset lainat vaihdettiin vaihtuvakorkoisiin ???
PS ei luota tieteesen eikä tutkimukseen. Purra (PS) on valtionvarainministeri.
Persu on epäluuloinen. Persu luottaa eniten horoskooppeihin, koska niitä ei laadi
mikään laitos tai virasto.
Viimeisten päätöksienkin perustelut kuulostavat horoskooppien ennusteelta.
Sinä typerys et edes tiedä, mitä oikeusvaltio tarkoittaa saati demokratia. Eivätkä aateveljesikään...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kankaanpaan-terrorismiepaillyt-kuvittelivat-valkoihoisten-ihmisten-olevan-uhattuna/9009480
me "typerykset" tiedetää kuiteki mitä on orpon käsitys oikeusvaltiosta/demokratiasta..
Se on suunta koht venäläistä yhteiskuntaa..
Orpolle onjo asunnot valmiina assadin naapurissa.
Jos on ammatttaidoton valtovarainministeri jota kokoomuslaiset VM:n asiantuntijat ohjaavat poliittisilla neuvoillaan, niin tulos on tässä.
Vasuhallitusta ei voita kukaan, tyhmyydessä ja työaikana kännäämisessä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009438580.html
Katsohan peiliin, kun tyhmyydestä puhut. Löytyy lähempää kuin kuvittelitkaan.
Suomen talous pyörii viennin pakkokulutuksella ja pakkotuotannolla. Me ostamme joutavaa tavaraa lähinnä Kiinasta ja tuhoamme raaka-ainevarojamme sen vuoksi. Myös energiaa tuotetaan sen vuoksi tarpeettomasti. Suomi sairastaa elämäntapasairautta ja talouden velka ja varallisuuserot, kuten myös asuntokannan tyhjät asunnot ovat sen oireita.
Puolueet eivät parannusta saa aikaan, koska kyse on henkisistä valmiuksista.
Petteri on persuuntunut eli omaksunut laitaoikeistolaisia näkemyksiä.
Niiden mukaan koulutus ja tutkimus ovat luksusta. Asiantuntijoita ei kannata kuunnella, koska oma ja Riikkulin arkijärki kertoo, mitä tehdä.
Amerikan persulta on omaksuttu myös arvaamattomattomat suunnan muutokset. Ensin yritettiin kaksi vuotta kääntää velkalaivaa, tosin omin konstein. Nyt päätettiin, että paskat mistään, otetaanpa elärahastosta rahaa ja jaetaan - varakkaille.
petteri omaksu jo kouluvuosina stubun/kataisen homostelut ja sairaiden kiusaamisen.
Toi trio ois pitäny erottaa koulusta ja lähettää siperiaan takas.
Suomen talousjärjestelmä on ... mikä se oikeastaan on? Sehän on etujärjestöjen tuottama järjestelmä, mikä perustuu jatkuvaan kulutukseen. Tässä kulutuksessa ei enää peruspalveluilla ja perustarpeilla ole "määräävää" roolia vaan ne saavat sen mitä jää talouskirjanpidosta oletetuksi voitoksi. Mikä on siis aina alijäämää ja velkaa.
Kansalaisella ei ole edes mahdollisuutta elää yksinkertaisesti. Eikä se ole toivottavaa, koska kuluttaminen on talouden perusta. Tuottavuus ei riitä, jos kuluttamista ei järkeistetä.
Perustulo mahdollistaisi elämän ilman tarpeetonta kulutusta ja siten tuonnin ja viennin suhteen paranemisen. Kyse on elämäntavoistamme.
Omien eduskuntavaalisanojensa mukaan Petteri on talousmies, jolla on luvut ja kaavat.
Petterin luvun ja kaavat ovat ihan omia. Kenelläkään muulla ei ole samoja. 😂
perustuslaissa pitää olla ettei velkaa saa ottaa !!! aina kun on mahdollisuus kepulipeliin niin sitä käytetään
On mielenkiintoista, että valtaosa suomalaisista ei juuri ymmärrä kansantaloudesta mitään ?
Huudellaan huutamisen vuoksi !?
Olisi hyvä katsoa tilastoja, joista pari esimerkkiä !!
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen. Suomessa 55% ! (Luku on kauhea !)
2. Kotitalouksien keskim varallisuus aikuista kohti. Suomessa 186000 USD (luku on teollisuusmaiden pienempiä )
1. Sveitsi 32% ja Yhdysvallat 34%
2. Sveitsi 696000 USD ja Yhdysvallat 579000 USD
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !!
Nykyhallitusta on turha syyttää !!
Valtionkonttori tiedotti tänään....
Purra kävi hakemassa rahaa.....
Koko: 4 miljardia euroa
Liikkeeseenlaskupäivä: 29.4.2025
Arvopäivä: 7.5.2025
Eräpäivä: 15.9.2035
Kuponkikorko: 3,000 %
Velaksi eläminen loppuu.....
Miksikäs istuva hallitus ei ole tehnyt mitään tulopuolen kasvattamiseksi? Katsotko, ettei nykyhallitusta saa kritisoida siksi, että vain menot lasketaan eikä tuloja laisinkaan? Jos Suomi olisi yritys, se olisi hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikalla ollut konkurssissa jo ajat sitten. Velkojen kanssa pärjää, jos on tuloja. Jälkimmäisessä hallituksen toiminta on ollut ala-arvoista. Missäs ne 100 000 uutta työpaikkaa luuraavat?
Valehtelevat politiikot eduskuntavaalien edellä "velaksi elämisen pitää loppua ja se loppuu nyt".
Ei loppunut, vaan kiihtyy, nyt pari miljardia hyvätuloisille veroalena ja yrityksille veronalennuksena ilman investointi velvoitetta.
Vuoden 2023 lopussa valtionvelka oli 154,17 miljardia euroa.
Valtionvelka oli 2025 maaliskuun lopussa 174,7 miljardia euroa.
Tänään otettiin 4 miljardia.
OrpoPurra on siis ottanut lainaa 24 miljardia.
Ei pandemiaa, ei energiakriisiä.....
Plus 1 miljardi eläkeyhtiöstä.
On mielenkiintoista, että valtaosa suomalaisista ei juuri ymmärrä kansantaloudesta mitään ?
Huudellaan huutamisen vuoksi !?
Olisi hyvä katsoa tilastoja, joista pari esimerkkiä !!
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen. Suomessa 55% ! (Luku on kauhea !)
2. Kotitalouksien keskim varallisuus aikuista kohti. Suomessa 186000 USD (luku on teollisuusmaiden pienempiä )
1. Sveitsi 32% ja Yhdysvallat 34%
2. Sveitsi 696000 USD ja Yhdysvallat 579000 USD
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !!
Nykyhallitusta on turha syyttää !!
Sinä ilmeisesti ymmärrät kansantaloudesta, kun kannatat nykyhallitusta, joka lupasi pysäyttää velkaantumisen, mutta joka kuitenkin tekee uuden velanottoennätyksen.
Hauskaa Wappua! 🥳
Julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !!
Verorahat on mm. sitä varten, että lakisääteiset palvelut on mahdollista
toteuttaa.
Kun persuhallitus sössi talouskasvun ja jakaa verorahat isotuloisille ja pörriäisille,
ei palveluihin luonnollisestikaan jää riittävästä rahaa.
Kiva periaate velkaantua että rikkaat rikastuvat entistään ja toiset ajetaan köyhyyteen.
Pitäisikö matujen tukia vähentää, saavat paremmat kuin suomalaiset heidän monilukuiset lapsensa vievät kehäkolmosen sisällä 2000 vuokramenot vesi ja sähkölaskuineen, lapsilisät, elatustuet, koulutukset, tulkit, päiväkotimaksut, terveydenhoito, kela, sossu, migri ja vsstaanottopisteiden henkilökunta ja kiinteistöjen julkiset menot valtavat, sen lisäksi matujen tekemien rikokset vievät poliisien, lakitupien, asianajajien ja vankiloiden muodossa miljoonia. Sen lisäksi elätämme ilman oleskelulupia täällä olevia vuosia, terveydenhoidon ja kaikki menot ja niitä päätöksiä on pitkitetty eikä heitä suomesta pois saa. Täällä hellitään heitä paremmin kuin suomalaisia vanhuksia joille ei ole terveyden ennakoivia tutkimuksia, ei pääse lääkäriin. Supistettu kokopäivälaitokset, sairaaloiden petipaikat, yksityisten vanhustenhoitopaikkojen rahoitusavut, ikäihmiset kotonaan yksin, dementoituneet, sokeat. Kotipalvelu ihan surkeaa jo monta vuotta. Samoin ruokapalvelut todella alhaisella tasolla.
Suomessa ei saa kuolinapua esim erittäin vaikeasti sairastavat, mutta kituuttaa vailla hoitoa voi ihan lakisääteisesti..
orpo on ahne mulkku ja ymmärätny itekki et sen aika eduskunnassa päättyy heti seuraaviin vaaleihin.
Sillä se ottaa nyt kaiken hyödyn irti ja pelaa omaan pussiin kasvattamalla omia ja muiden varakkaiden tuloja vaikka kuuluis palkkioita leikata.
Kaksnaamanen käärme se on.
Joka kuuhun kurkotttaa se katajaan kapsahtaa.