Suomen hyväksi ei olla tehty mitään 20 vuoteen

Mutta onneksi vihdoin on hallitus, joka tekee eikä jatka samalla näivetys tiellä tulevaisuuteen.
33268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

ei mutta jos olet töissä auta auta muita niin voit lypsää idioottien kassasta rahaa 🤔

Äänestä

Hallitus totisesti on pannut tuulemaan.

Keskussairaaloita on hallituksen päätöksellä ajettu alas mm. Salossa, Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa, Valkeakoskella.

Yöpäivystyksiä on lakkautettu hallituksen päätöksellä useilla paikkakunnilla,

Hallitus on kohdentanut terveydenhuollon leikkaukset erityisesti sellaisille paikkakunnille, joissa asuu paljon kantasuomalaisia ja vähän mamuja.

Hallitus on kohdentanut menoleikkaukset muutenkin pääasiassa kantasuomalaisiin.

Hallituksen ideologinen perusvire on leikata kantasuomalaisilta mutta ei mamuilta.

Äänestä
  • Miksi pitää pitää yöpäivystyksiä, jos käyntejä muutama vuodessa.

    Äänestä


  • "-Keskussairaaloita on ALUEVALTUUSTOJEN päätöksellä ajettu alas mm. Salossa, Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa, Valkeakoskella.
    -Yöpäivystyksiä on lakkautettu ALUEVALTUUSTOJEN päätöksellä useilla paikkakunnilla,
    -ALUEVALTUUSTOT ovat kohdentaneet terveydenhuollon leikkaukset erityisesti sellaisille paikkakunnille, joissa asuu paljon kantasuomalaisia ja vähän mamuja."

    KUINKA JOKU DEMARI VOI VIELÄKIN OLLA NOIN PIHALLA!!!!!! Sitten vielä varmaankin äänestit aluevaaleissa demareita tai keskustaa! jotka jo kolme vuotta ovat tuota mainitsemaasi hommaa susi-sotensa innoittamana 19/21 sote-alueella tehnyt!!!!???

    "2019-2023 Hallituksen ideologinen perusvire on leikata kantasuomalaisilta mutta ei mamuilta."
    Tuossa olit oikeassa!!

    Äänestä

Onnea vaan ja hauskaa vappua sinne viiripäiden hallitukseen 🥳 .

Äänestä

Hyvinvointialueilla on valta päättää palveluidensa tasosta, kukaan ei estä tarjoamasta hoitoon pääsyä vaikka tunnin sisällä, asiakas maksaa on hyvä lähtökohta toiminnan jatkumiselle.

Äänestä

Perskokkarehallitus alentaa ökyrikkaiden verotusta ja kasvattaa julkista velkaa. Tämä on kaikkien aikojen vastuuttomin hallitus.

1Äänestä
  • Mutta kun velalla katetaan monenlaiset etuudet, Sensijaan että leikattaisiin lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mutta kun velalla katetaan monenlaiset etuudet, Sensijaan että leikattaisiin lisää.

    Velalla katetaan ökyrikkaiden veronalennukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mutta kun velalla katetaan monenlaiset etuudet, Sensijaan että leikattaisiin lisää.

    Orpo & Purra totesivat ''....lainanotto loppuu, tarvittavat varat saadaan leikkauksilla...''

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Velalla katetaan ökyrikkaiden veronalennukset.

    "Velalla katetaan ökyrikkaiden veronalennukset."

    Minä jo ihmettelinkin minne ne Marinin halituksen 50000000000€ lainaeuroa menivät!!!

    Äänestä

Se on kivaa että velka kasvaa,työttömyys kasvaa,lapsiköyhyyttä lisää,vanhuksilta ja vammaisilta leikataan palveluita,asunnottomuus,koulutuksesta leikataan,palveluita karsitaan,terveydenhoito
kusee..hienoa persut!Mahtavaa Kokoomuksen apupuolueena."Meillehän tämä ei käy"..hah,hah..niinhän se Purra mainosti ja hillotolpalla mieli muuttu.

Äänestä
  • Tuo on sitä persujen mieleistä politiikkaa, persut tykkää kiusaamisesta ja väkivallasta.

    Äänestä

  • "seuraava hallitus, mistä ikinä se koostuukaan, joutuu tekemään vaikeaa päätöksiä. Uskoisin jopa, että [Juha] Sipilän kauden kikyt jäävät kalpenemaan näiden rinnalla."

    Purra 14.09.2021

    "Kansa ei jättisopeutuksista vaaleissa välttämättä kiitä. Sen sai tuta pääministeri Juha Sipilä kautensa päätyttyä."

    Purra 31.12.2024

    Äänestä

  • On nää äärivihervasudemuTroillien viestit sitten HAUSKOJA, kuten:

    "Se on kivaa että velka kasvaa,työttömyys kasvaa,lapsiköyhyyttä lisää,vanhuksilta..."

    Pelkää valhetta ja asioiden vääristelyä!!!!
    Totta sinälään, että noin on tapahtunut, mutta 2019-2023 hallituskaudella, ja tuolloin syntyneen susi-soten seurauksena sosiaali- ja terveyspalveluita ajetaan NYTKIN alas.

    Äänestä

Ja lehmät lentää.🐮🍀

Äänestä

Orpopurra se Suomen näivettää. Työttömyys tapissa, konkurssit tapissa. Sairaalat suljetaan mutta saattohoitoon panostetaan!

Äänestä

Persun provo - ei jaksa edes naurattaa - - - haukotus - - - ZZZZZzzzzz

Äänestä

Persu pettää aina.

Äänestä

Politiikka jauhaa - Selvää ahnehtivaa eturyhmä-politiikkaa.
Nyt 2025 tehdyt Alv korotukset laitetaan Rikkaiden vero-aleen !
( velkaa ei lyhennetty -huom! ). Ja pankkitukeen, yhteisöveron kautta !
Köyhät maksaa tasa-veroilla, pakolla rikkaiden vero-alen !
Ja selvän pankki-tuen !! Vero alen kautta !
Ei siis tehty kehittäviä toimenpiteitä, ei kasvua lisääviä, ei lyhennetty velkaa.
- 4v. jaksoissa, jo vuosikymmenien ajan, on ollut selvää hölmöläis politiikkaa, riitaa ja ei hyviä visioita ollenkaan !! -Miksi on näin ?
- jo vuosikymmeniä, eri hallitukset ovat Suomea tuhonneet !
Tuloksena, Suomi on yli velka valtio, eu nato ohjattu, ei itsenäinen enää.
turvaton kehitysmaa, taxi raiskaus maa ! Lasten joukko raiskaus maa !
-- todella hieno poliittinen saavutus.

Outo tilaanne Suomessa.
Kummallista on kun massa-työttömyyttä on yllä pidetty jo vuosikymmeniä.. Massa-työttömyys ongelmaa ei ole haluttu poistaa ja hoitaa !!
Ja nyt Budgetti riihi 2025 on jatkoa ahneeseen tulonjakoon.
Nyt meni rahat rikkaille pötköttelijöille - sille laiskalle rahalle !
Ja pankeille.
- Uudistukset ei tue kasvua ja teollisuuden kehittämistä, valtion velan lyhennystä, vaan pelkästään niitä, joilla jo on rahaa..
Aiemmin tuettiin turhaan yksityis terv. hoitoa, - jota varakkailla on jo rahaa käyttää !!
Tämä kaikki on erittäin ahnetta kokoomus tulonjakoa !!

Hyvää on, että säästöjä tehdään idealismi politiikan tuhlailusta epäonnistuneeseen kehitysapuun, ja ay jäsen maksuihin, sekä raha vähenee yli-kalliista kunta- valtio hallinnosta
- ehkä näin ylisuuri hallinto vähenee ?
vai siirtyykö vain lisä vero-taakaksi tavallisille ihmisille, - se vaara on...

Äänestä

Meillä oli työvoima pula kun edelinen hallitus lopetti, mutta nyt ei ole enää. Tämä hallitus on "toiminut" ja nyt on 328 000 työtöntä työnhakijaa.

Äänestä

Paras hallitus Suomessa, mitä koskaan on ollut, tälle pohjalle on hyvä rakentaa myös tulevaisuudessa hallitus.

Äänestä
  • 2027 muodostetaan hallitus, mutta nykyiset hallituspuolueet ei ole mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    2027 muodostetaan hallitus, mutta nykyiset hallituspuolueet ei ole mukana.

    Keskusta ei lähde samaan kokoonpanoon kuin oli viimeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    2027 muodostetaan hallitus, mutta nykyiset hallituspuolueet ei ole mukana.

    "2027 muodostetaan hallitus, mutta nykyiset hallituspuolueet ei ole mukana."

    Samaa mieltä, Demari, vasurit ja hirveät ainakin pihalle sekä mahdollisesti kokkarit.

    Perustana Keskusta ja Perussuomalaiset, siinä suomen ja suomalaisen duunarin pelastus.

    Äänestä

80-luvun kultakauden jälkeen suomalaisella keskiluokalla on maksatettu lähes kaikki.

Köyhät on pidetty köyhinä niin, että jopa EU on huomautellut asiasta jo ennen tätä hallitusta.

Kokoomus on pidellyt jatkuvaa hallituspaikkaa ja itkenyt sieltä käsin, kuinka Suomessa on rankkaa olla rikas. On epäoikeudenmukaisuutta, kuten korkea verotus.

Orpon natsihallitus onkin nyt urakalla korjannut varakkaiden *ongelmia*. Köyhiä kuritetaan rankemmin kuin koskaan. Ja edelleen tavallinen keskipalkkainen työntekijä kustantaa tässä maassa kaiken. Tosin nyt yhteiskunnan toimintoja ajetaan urakalla alas, koska perskokkareiden mielestä niihin ei enää ole varaa.

Äänestä
  • Älä nyt satuile, demari hallituksia on ollut vaikka kuinka paljon, duunareiden hyvinvointia luomassa.

    Äänestä

Jep, nyt lienee tarkoitus hävittää köyhät?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta onneksi vihdoin on hallitus, joka tekee eikä jatka samalla näivetys tiellä tulevaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu