Onko musta viha valkoista väkevämpi?

Anonyymi-ap

Hitleri oli tummahiuksinen.
Miten Saksan olisi käynyt, jos Hitleri olisi blondi?
Ainakin iho oli valkoinen fuhrerillä.


Afrikka lisäksi ihannoi avoimesti natseja.


Suomessa rasismi on vaarassa tehdä kuperkeikan.
Jos vihan lähteeksi paljastuu aito tumma henkilö.
Suomalaiset voivat yllättyä vihassaan,
että on heitä suurempia vihaajaa ympärillään.
Sitä tumma henkilö tavoittelee, ylivoimaa.

CCCP:n isoin vihaaja on ollut georgialainen, ei venäläinen.
Hakeeko Suomi Neito oman tumaan johtajansa.

Tummilla evakko karjalaisilla on tärkeä paikka nykyisessä Suomen vihassa.
Ilman heitä Suomen viha osuus olisi ollut pienempi, myös poliittisesti.

Viha tarkoittaa sekopäistä, hyvinkin mustaa, vierasta, outoa yksilöä.
Blondi on liian herkkä ja viha kääntyy nopeasti itseään vastaan.
Siinä mielessä rauhallisuus voi liittää valkoisiin, kylmään.

Mutta kun yhteiskunnallisesti maalla on tarvetta vihakoiralle,
joka pitää järjestystä ja puree monilukuisia kansalaisia,
silloin ulkomaalainen vihaaja voi sopia palvelukseen.

Globaaliluonteinen kysymys onkin, että ketkä sopivat parhaiten poliiseiksi?
Ovatko ne muslimilaiset lähi-itäläiset kuten joskus Hong Kongissa kävi, kirjan mukaan?

On epäilystä, että valkoinen herkkänä voi aloittaa vihan kun vaistoaa jotakin vihattavaa, mutta musta epäherkkänä voi jatkaa vihaamista, koska hänellä on volyymiä jatkaa aina vähemmän tummasta hyvin tummaan, jolloin hyvin tummalla olisi kaikista eniten vihaa.

Kun suomalainen rasisti aloittaa vihaamisen, silloin tumma maahanmuuttaja voi jatkaa. Silloin suomalaisen olisi ajattelemisen aihetta vihaajan, mitä on tapahtumassa maassa, jossa vihan määrä ylittää normaaliuden.

Kuka vihasta hyötyy, kuka sitä tarvitsee, kuka luo rahaa sillä ja mitä hyödyllistä sillä luodaan?

Mielenkiintoinen asia on kuinka tummat tummien kesken itse pääsevät vihaisuudesta eroon.

1

147

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        68
        2093
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        14
        861
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        52
        766
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        43
        692
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        43
        661
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        624
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        606
      8. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        574
      9. 49
        550
      10. Ei mitään käytöstä

        Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
        Ähtäri
        29
        546
      Aihe