Miten käy Suomen kun meidän johto vetää välistä?

Anonyymi-ap

NEW YORK, 3. toukokuuta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi, että Yhdysvallat voi ajautua taantumaan pian, mutta maan talous kukoistaa pitkällä aikavälillä.

Kysyttäessä, voisiko Yhdysvallat vajota taantumaan, hän vastasi: "Mitä tahansa voi tapahtua, mutta uskon, että meillä tulee olemaan maamme historian paras talous."

Presidentin mukaan hän ei ole kovin huolissaan mahdollisuudesta

"Tämä on siirtymäaika. Uskon, että pärjäämme fantastisesti", Trump sanoi.

Aiemmin Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Janet Yellen sanoi Financial Timesin haastattelussa, että Yhdysvallat on taantumassa Trumpin tullien vuoksi. Hän sanoi, että Yhdysvallat on erittäin riippuvainen Kiinan keskeisistä mineraaleista, joten Kiinan tuonnin tullit voivat heikentää valtavasti kokonaisia Yhdysvaltain talouden sektoreita.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti 2. huhtikuuta, että Yhdysvallat asettaa tulleja 185 maalle ja alueelle. Kiinan tullit nousivat 145 prosenttiin, kun taas Peking nosti omia tullejaan yhdysvaltalaisille tuotteille 125 prosenttiin 12. huhtikuuta alkaen.

Dynaamiset vaikutukset katkaisevat velkaantumisen kertoo Orpo kun uhosi että kyllä rahaa on alentaa suurituloisten veroja.

7

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tuo dynamiikka totta?

    • Anonyymi

      Toi on just se pointti. Demareille kaikki muutos pitää tapahtua heti, Sannakin hoiti kaikki ongelmat ja toiveet velkarahalla, rahoitti jopa rikkaita miljonääri taiteilujoita koronatuilla kun taiteilijat itki.

      Tohon Trumpin suunnittelemaan talouden muutokseen suurin ongelma on Trumpin vihaajat, jotka tahalkaan yrittävät estää Trumppia onnistumasta.

      Monet valtiot ei edes laskeneet mitään vaikutuksia kun määräsivät vihoissaan ihan summamutikassa omia vastatulleja, siis miten lapsellista kiukuttelua.

      • Anonyymi

        🥱 Teollisuus ei palaa USA:an, koska 1) palkkataso on liian korkea 2) maassa ei tosiasiassa ole työvoimaa ja 3) Trumpin tempoilu ei edistä ulkomaisia investointeja. Luottamus on menetetty jaj USA:n epävakaus heijastuu koko maailmaan. Sillä on väistämättä myös taloudellisia vaikutuksia. Vallankumouksia tehtiin historiassa, koska haluttiin mennä eteenpäin. Trump yrittää pakottaa maailmaa taaksepäin. Kun se räjähtää käsiin, niin palasia kerätään pitemmän aikaa.


    • Anonyymi

      Suomen hallituskin noudattaa trumpilaista politiikkaa. Mikä voisi mennä pieleen?

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Suomen hallitus ei romuta demokratiaa, oikeusvaltiota, kansainvälistä järjestystä ja maailmantaloutta. Trumpin politiikka ei ole oikeistopolitiikkaa, vaan jotain aivan muuta. Hän yrittää repiä alas sen mitä maailmansotien jälkeen on rakennettu.


    • Anonyymi

      Eläkeläisten rahoista otettiin tuo veroale! Tämä on rikollista toimintaa.

    • Anonyymi

      Maailma, johon Trump haluaa takaisin, sai aikaan 2. maailmansodan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      2545
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1101
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      923
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      101
      912
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      855
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      849
    Aihe