Milloin kokoomus poistaa palkanmaksu köyhiltä

Miten yksi ihminen voi tehdä kansalle niin paljon halla ja kärsimystä

Siis kyse urposta ja häkäpöntlstä
8164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Palkan maksaa työnantaja tehdystä työstä.

Äänestä
  • Orpo-myönteinen EK pitää huolen, että TES:n mukaisia palkallisia työsuhteita ei muodostu.

    Äänestä

Orpo on täysi kahjo ihmiseksi.

Orpo ja Purra eivät ole normaaleja ihmisiä.

Heidät on kotikasvatettu pedoiksi.

Äänestä
  • "Orpo ja Purra eivät ole normaaleja ihmisiä."

    Miten mahdat luokitella itsesi!? Ainakin ihan pihalla olet suomen talouden tilasta, minne se romahti 2019-2023 hallituskauden aikana. Kyseiset henkilöt työskentelevät maamme hallituksessa, johon kuuluu siis 4 (neljä) puoluetta, jotka YHDESSÄ yrittävät saada Suomen talouden kuntoon tekemällä YHDESSÄ satojen avustajien kanssa päätöksiä. Kyseiset henkilöt virkansa puolesta joutuvat kertomaan, mitä päätöksiä on jouduttu tekemään. Voit olla 100 varma, että mieluummin hekin jakaisivat miljardeja kaikille suomalaisille, mutta kun jaettavaa ei enää ole... on vain iso kasa laskuja 2019-2023 hallituksen toimesta!!!

    Äänestä

Muistatko,yhtään oliko 2020 jotain erikoista esim korona maailmassa ja Suomessa
Jos olis ollut Sipilän sote oltais kaikki kuoli

Mielestäni selvittiin hyvin korona aikana

Kuitenkin esim yrittäjille ajettiin liikaa ilmaisrahaa jioka kuukausi konmueoo,vaati olisivat meneet töihin esim siivoomaan pääsee aina

Äänestä
  • "esim siivoomaan pääsee aina"
    Elät Kekkoslovakiassa, jolloin vain ylempiin toimiin ja virkoihin tarvittiin ammatillinen koulutus. Työelämävaatimukset ovat muuttuneet niistä ajoista!

    Äänestä

Eihän Kokoomus maksa palkkaa kuin henkilökunnalleen. Sitä köyhiäkö he ovat en tiedä!

Äänestä
  • Röh röh minä en maksa palkkaa Lyylille vaikka hän peseekin paskat perseestäni. Olen siis sosialisti vaikka muuta uskottelenkin KVIIIK !!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten yksi ihminen voi tehdä kansalle niin paljon halla ja kärsimystä

Siis kyse urposta ja häkäpöntlstä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu