Neuvostoliiton avaruusalus putoaa hallitsemattomasti Maahan

Haittaako, jos sattuu kohdalle.
13202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

-Tässä vaiheessa ei tiedetä, mihin avaruusromu lopulta putoaa. Todennäköisimmin se päätyy johonkin planeettamme meristä.

Äänestä

-Halkaisijaltaan laskeutuja on noin metrin. Tyypillisesti tämän kokoiset alukset tuhoutuisivat kokonaisuudessaan Maan ilmakehän kohdatessaan, koska kitka kuumentaa kappaleita voimakkaasti.

-Nyt tilanne on kuitenkin eri, koska alus on suunniteltu laskeutumaan Venukseen ja kestämään planeetan kaasukehän valtava paine. Siksi alus saattaa selvitä Maan ilmakehästä tuhoutumatta.

Äänestä

Pikkaisen liioittelua puhua avaruusaluksesta kun kyse on noin metrin kokoisesta luotaimesta, joka tuskin saa kovin suurta vahinkoa aikaan pudotessaan.

Äänestä

On yksi paikka maailmassa, jonne sen toivoisi putoavan.

Äänestä
  • Tolppataloon?

    Äänestä

Eiko koulupudokkaat tiedä että nykyisin, erikokoisia satelliitteja, tippuu maahan osina/palaa ilmakehässä keskimäärin kolme kertaa päivässä,,,
Asia ei ole mitenkään uusi ja harvinainen tapahtuma vaikka lehdistö siitä kohuotsikoita vääntävätkin!!!

Huom. Noin 10-vuoden päästä niitä tippuilee jo n.30 kappaletta päivässä.

Äänestä

"Taivas tippuu päällemme!!1!!11111"
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä
  • Sano lakkolaiset torilla
    Squisq


    2223332?!!,!

    Jeeee

    Äänestä

Sopiva osuma olisi Persujen puoluekokoukseen kesällä.

Äänestä
  • Täysosuma.

    Äänestä

Jee

Äänestä

avaruus romua on maan kiertoradalla, josta osa palaa rokoksi jos päätyy ilma kehään,

Äänestä
  • Tämä on kai jo tippunut? Kyse oli tällä kertaa vähän erilaisesta avaruusromusta, koska Kosmos 482 oli suunniteltu laskeutumaan Venukseen ja oli siksi suunniteltu kestämään kuumuutta ja painetta ihan eri tavalla kuin tyhjyydessä pörräämään suunnitellut kevytrakenteinen "tusinasatelliitti", joka yleensä palaa ja hajoaa jos tippuu ilmakehään.

    Ei päässyt sukkula Venukseen, vaan tippui romuna maahan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Haittaako, jos sattuu kohdalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu