Uskallan sen suoraan myöntää. Kun kerran meille on rakennettu tämä tukijärjestelmä, niin olisi väärin jättää hyödyntämättä mahdollisuus leppoisaan elämään. En keksi yhtään syytä, miksi pitäisi raataa rahan eteen, kun pärjää nuukasti elämällä tukirahoillakin.
Kelan tuet mahdollistavat minulle töiden välttelyn
Anonyymi-ap
102593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 102
Vanhimmat
Monet näkevät työn merkityksen muussakin kuin pelkässä toimeentulossa, esimerkiksi mielekkyytenä, yhteisöllisyytenä ja itsensä kehittämisenä.
Voihan sitä itseään kehittää tekemättä töitäkin.
Kantakuppilan nurkkapöydässä onkin varmaan henkeviä keskusteluita? Tiktokissa, sensdipaöstoilla ym?
Sinusta saa.pelkän kirjoituksesi perusteella kuvan, että "kehitysasteesi" on pyöreä nolla. Sori tästä.
Istuuko Esson baareissa parempaa väkeä?
Esson baariin ajetaan autolla kahville. On essolla parempaa väkeä, kuin puistokadun seurabaarissa
Ylpeää essonbaarin väkeä. Tietävät olevansa muita parempia.
Sitä sanotaan alkoholismiksi.
Onks Esson baareja vielä? Meillä päin ei ole ollut aikoihin, mutta ehkä sinne teidän Taka-Hikiälle on joku muinaismuisto jäänyt.
Tämäkään Ano ei mainitse mitään sitä mielestäni kaikkein tärkeintä asiaa. Se on vastuun kanto omasta maasta, valtiosta ja yhteiskunnasta. Köyhien panos yhteiskunnan hyväksi on työnteko. Rikkaiden panos olisi säntillinen verojen maksu - varsinkin sillloin kun valtio on pahasti velkaantunut. Ei se työn välttelykään hirveästi auta valtiota velkahädässä.
Se nyt vain tuntuu olevan niin, että isänmaallinen vastuun kanto omasta valtiosta ei näinä ankeina aikoina ole oikein trendikästä sen paremmin rikkaiden kuin köyhienkään keskuudessa. Siitä voi kyllä syyttää poliitikkoja, jotka huijaavat ja vedättävät kansaa, aivopesesevät vaalikarjaksi palvelemaan poliittisen tai rahaeliitin etuja. Vastuun kantamiseen jotkut poliitikot kyllä vetoavat, mutta kun todetaan, että poliitikko on valehdellut kansalle päin naamaa niin ei se kansankaan halua kantaa vastuuta juurikaan paranna.
Huolimatta demokraattisen ja isänmaallisen vastuunkannon suosion hiipumisesta karu totuus silti on ja pysyy: hyvin toimiva valtio on kansan hyvän elämän ehdoton edellytys. Kaikkein rikkaimpia se ei kuitenkaan koske. Rahaeliitillä, niillä, joita nykyisin oligarkeiksi kutsutaan voi mennä hyvin tavallisen kansan kustannuksella. Myös poliittisella eliitillä voi mennä hyvin vaikka kansalla menee huonosti. Entisessä Neuvostoliitossa kansa kutsui poliittista eliittiä "nomenklatuuriksi". Nimitys istuu hyvin tähänkin päivään.
Se on vaan sanonta. Siinä mielessä turvallinen, ettei tule markkinoitua mitään olemassa olevaa yritystä.
Hyvä pointtti tuossa, Seppo.
Työeläkettä maksetaan vain tehdystä työstä. Eläke ikäiset Kela-pummit seisovat leipäjonossa ja valittavat koko ajana. Ei näytä tulevaisuutesi ruusuiselta.
Kelan eläke riittää oikein hyvin, kun on tottunut tulemaan toimeen vähällä.
Velattomana on huoletonta elää rennosti.
Totta.
Vanhat juopor persut.
Juuri noin.ä
Suurin osa töistä ei tarjoa mielekkyyttä, jopa vaativat työt ovat liian rutiininomaisia. Mikään asia ei ole mielekästä, jos sitä pitää tehdä 8 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa.
Yhteisöllisyys on parempaa, kun saa itse valita seuransa ja rakentaa yhteisönsä. Työkavereissa se ei toteudu, on siedettävä tylsiä ja keljuja ihmisiä. Itseään pystyy kehittämään paljon paremmin, kun ei tarvitse käyttää aikaa tekemiseen, jonka joku muu sinulle määrittää.
Mikään ei ole niin tylsää kuin ihminen, joka puhuu työasioista. 99% ihmisistä ei jatka työssään, jos voittaa lotosta 10 miljoonaa.
Ihmiset, joille työ tuo merkityksellisesti sisältöä elämään, ovat äärimmäisen tyhjiä kuoria. Heidän identiteettinsä on rakentunut pääosin työn ja uran varaan ja he romahtavat ilman työtä.
Miksi kukaan itsenäisesti ajatteleva kantaisi vastuuta "omasta" valtiosta, kun rajan yli voi vapaasti kävellä ja jäädä vastuuta kantavien elätettäväksi, kun "oman" valtion luonnonvarat ovat vapaasti muun maalaisten yritysten otettavissa, kun suurin osa lainsäädännöstämme määritellään Euroopan keskusvallan ja kv. sopimusten toimesta. Yritykset ovat ylikansallisia ja toisin kuin ennen, niin kiinteistöt kuin muukin varallisuus on kenen tahansa omistettavissa, ei ainoastaan oman kansan. Voitot voidaan kotiuttaa minne tahansa.
Lyhyesti sanottuna, kun meillä ei ole enää Suomen kansan omaa valtiota, ei ole motivaatiota myöskään tehdä työtä sen eteen, eihän se ole edes mahdollista. Tämän päivän sana on globalisaatio, ihmisten, työn ja pääomien vapaa liikkuvuus. Silloin pitää ajatella vain omaa ja läheisten hyvinvointia.
jos työ, olisi herkkua herrathan sen tekisi
Vastuuta pitää kantaa eikä periksi saa antaa. Ukrainalaiset taistelevat oman valtionsa puolesta eivätkä anna periksi. Kyllä meillä on vielä se oma valtio eikä siitä vastuuta sentään tarvitse henkensä kaupalla kantaa. Suomen itsenäisyyden alusta alkaen täällä on toiminut demokratia, kansanvalta, joskus se on toiminut paremmin joskus huonommin, mutta sillä systeemillä suomalainen yhteiskunta on rakennettu. Nyt politiikka on aika pahasti sekaisin, mutta vastuuta pitää silti kantaa takaiskuista huolimatta. Demokratia on kriisissä koko maailmassa ja vakavasti uhattuna ulkoa ja sisältä. Syitä on muitakin kuin nuo mainitsemasi. Ruikuttaminen ei kuitenkaan auta. Elämme huonoja aikoja, mutta sellaisia on ollut ennenkin ja niiden yli on selvitty.
Et vakuuttanut, et pystynyt kumoamaan yhtäkään edellisen kommentin argumenttia.
Toki mahdollistaa mikäli töitä ei ole. Jos työpaikkoja on niin minkäs teet kun määrätään sinne töihin. Jos ei mene tuet loppuu jos ei tee "asiallisesti" niin tuet loppuu.
Vain tässä tilanteessa kun töitä ei yksinkertaisesti ole läheskään kaikille niin nuo jotka ei edes töihin haluaisi ovat hyvässä onnellisessa asemassa.
Kerroppa mitä ne tuet on ? Ja miten onnistut niitä saamaan. Minulle on naurettu kelassa jo vuosia, vaikka todistettavasti olen rahaton ja terveys pettänyt.
No millä olet elättänyt itsesi vuosikaudet ilman rahaa?
Saan tällä hetkellä työmarkkinatukea, yleistä asumistukea ja perustoimeentulotuen.
No siinähän ne nyt on lueteltu.
Taatusti saat ainakin toimeentulotukea, älä huijaa, jos olet rahaton. Täytyyhän sun jossain asuakin, taatusti saat asumistukeakin, jos et asu jossain veneen alla tai tuttavien nurkissa heidän harminaan.
Ei sitten edes hävetä yhtään se, että loisit meidän työtätekevien taskuilla?
Helvetin hyvä, että kiristyksiä tulee. Tuet vain niille, jotka sitä oikeasti tarvitser, ei työtä vieroksuville luusereille. Mulle on turha tulla ulisemaan "göitä ei ole", koska töitä löytyy aina, jos niitä haluaa tehdä, mutta kun pitäis saada vähintään viis tonnua kuussa, "et eläis", niin sitä voi nuo haaveet heittää romukoppaan, koska olis pitänyt käydä koulu edes loppuun asti.
Jos töitä on niin mikset etsi niitä töitä niille jotka ei itse muka töitä löydä. Juuri tuollaisia osaajia työvoima-viranomaiset tarvisi jotka löytää 300 000 työpaikkaa ihan tuosta vain ihmisille.
Ei ainakan minua hävetä. Miksi hävettäisi? Tukijärjestelmä on tehty meitä varten ja tietenkin siitä otetaan kaikki hyöty irti. Sen vuoksihan verojakin maksetaan.
Näinhän tuo on että maksetaan vakuutusmaksua. Jos kolari tulee niin pitäisikö korvauksia hakevan sitten hävetä korvausten hakemista.
Toiset sitten noissa vakuutus asioissakin koittaa huijjata. Korvauksia haetaan vaikka itse tahallaan aiheutetaan tuo vahinko joka johtaa korvausten saamiseen.
Niin ja koska töitä ei ole kaikille tarjolla, niin olisi aika itsekästä viedä työpaikka oikeasti töitä tarvitsevan nenän edestä.
Mitkä v***n työvoimaviranomaiset? Etkö osaa itse netistä hakea avoimia työpaikkoja? Luulis, kun tälläkin palstalla jaksat posmottaa. Onko nuoremmalla polvella netinkin käyttö noin nollassa, ettei osata hyödyntää sitä oikeisiin asioihin? Netti on muutakin, kun tyhjäpäisten some"vaikuttajien" kyttäämistä, senssipalstoja, pelejä... Kokeile, saatat yllättyä, mitä kaikkea sieltä löytyy, jopa niitä avoimia työpaikkoja. No, jos ei kiinnosta, niin voi voi, mutta älä sitten ulise täällä 24/7.
Ja silti pötköttelijät äänestää puolueita, jotka kannattavat maaham muuttoa pötköttelemään.
Suomessa on huutava pötköttelyvoimapula.
No persu taas keksii millä sais suomalaiset nurin.
Elämme globaalissa maailmassa. Tänne voi tulla loisimaan mistä tahansa maailmasta. Ei ole enää suomalaisten omistamaa valtiota, jossa talous olisi suojattu niin, että työn tuottama lisäarvo jää vain suomalaisten hyväksi ja sitä kaiken päälle jaetaan ympäri maailmaa.
En usko typerään heittoosi pätkän vertaa. Ideanasi on taas vain "osoittaa" jotakin, eikö niin?
Suurin osa tukien varassa olevista ihmisistä on eri tavoin ongelmissa. Ne ongelmat liittyvät joko työttömyyteen ja/tai terveydellisiin, psyykkisiin ja muihin ongelmiin. Oma lukunsa ovat tietenkin sitten esimerkiksi pienituloiset vanhukset & muut samassa asemassa olevat. Ja joukossa toki on sitten myös maahanmuuttajia.
Kerrohan: mitä halusit avauksellasi sanoa? Helpottiko sen tekeminen jotakin? Vai, kuvitteletko persujen kannatuksen sillä nousevan?
Eiköhän suurin osa ole vaan ihan normaaleja työttömiä. Yritys mennyt joko konkaan tai sitten lomauttanut osan henkilökunnastaan. Ongelmana on pienet palkat.
Vaikka löytää töitä ja tekee niitä 10 vuotta niin ei pienistä mitättömistä tuloista silloinkaan jää säästöön edes senvertaa että tulisi toimeen ilman tukia jos palkka jää kuukausiksikin tulematta.
Palkat 5-10 kertaisiksi niin ihmiset tulisi toimeen suurinpiirtein ilman mitään valtion tukihimmeleitä.
Avaaja viittaakin selkeästi tekstillään siihen väkeen, joka hänen mielestään tietoisesti hyväksikäyttöä järjestelmää.
Tukien varassa on psyykkisesti sairaita päihdeongelmaisia jne. Vaivaisia. Ennen oli kirkonportaiden vieressä niitä 'vaivaisukkoja' kerjäämässä. Nykyisin laki kieltää kerjäämisen, että, jos kaupungin keskustassa näkyy rottamummo kerjäämässä, on hän vain ammattivarasliigan alibi, joka varkaiden mukaan on kerjäämällä saanut koko varastetun omaisuuden. Rahat, kellot, lompakot ja muut
Eikös raha ole luotu liikkumaan? Mihin hittoon sitä säästöjä tarvii, kun ei täältä mitään mukaansakaan saa..
Pötköttely on ihmisoikeus.
Pötköttele toki sitten vain.
Muistahan, että et sitten heikkoina hetkinä huutele anona tulemaan päinvastaisiakin mielipiteitä.
🤣🤣🤣
Pötköttelen. Siksi vasemmisto.
Enpä tiedä. Eiköhän sinunkin tekstisi takaa löytyne aivan jotakin muuta.
Ei nouse ei
Voi typerys.
Persu sieltä löytyy.sohvaperuna.
Itse jouduin korona-aikan olemaan kelan perustyöttömyysrahoilla. Ne ovat niin surkeat että vieläkin puistattaa. Ei normaali ihminen elä jollain Kelan 600 euron kuukausitulolla. Ei vaikka saisi jotain lisätukia päälle. Itse en saanut muuta. 3000 euroakaan ei riitä kuukaudessa jos normaalia elämää viettää.
No siis siinä vaiheessa helpottaa, kun pääsee perustoimeentulotuelle. Silloin saa sen melkein 600 euroa nettona kuukaudessa. Apteekkiin avataan piikki, ja esimerkiksi sähkölaskut, kotivakuutukset ym. maksetaan tuon maksetun rahan lisäksi.
Totta.
Kuka noilla Kelan kiturahoilla tulee toimeen, niin onnea vaan ja hatunnosto.
Opiskeluaikaan tottui oikeast elämään vähällä. Nuo Kelan rahat ovat niihin verrattuna ruhtinaalliset.
EU-neuvostolta tulee Suomelle joka vuosi noottia liian matalasta sosiaaliturvatasosta. Ei riitä nykyään edes perustarpeisiin.
Eikä tule. Ihan vastaavaa noottia saavat Ruotsi ynnä muut.
Suomen työttömyysturvan taso on selvästi Ruotsin tason alle.
Oli noista nooteista kyse.
https://blogi.thl.fi/miksi-suomen-perusturvan-taso-on-jatkuvasti-euroopan-neuvoston-erikoissyynissa/
"Suomi on ainoana maana antanut mahdollisuuden kansallisille järjestöille tehdä kanteluita kansainvälisten järjestöjen lisäksi (ESOK 2019). Tosiasiassa käytännössä kaikki Euroopan maat, ml. Ruotsi, Tanska ja Norja, ovat myös saaneet huomautuksen perus- tai vähimmäisturvan matalasta tasosta. Suomi on ainoa maa, jolle huomautus on tehty kantelun perusteella ja siksi Suomen perusturvan tasoa seurataan erityisen tarkasti."
Eikö uusi sähköauto yhtään houkuttele? Jos tekisit töitä sinulla olisi mahdollisuus monivivahteisempaan elämään lapset ja kaikkea parempi eläkeeturva vanhuuden varalle. Mieti mitä kaikkea työ mahdollistaisi enemmän tuet passivoi ja työ vapauttaa.
Juu, pelkkä persutrolli.
En tarvitse autoa mihinkään, koska asun kaupungin keskustassa. Lapsia en edes halua, ja eläkkeestä en ala näin nuorena haaveilemaan. Tuskinpa on mitään eläkkeitä olemassa enää siinä vaiheessa. Parempi elää nyt rennosti, kun on vielä hengissä.
Nyt pitäisi olla jo kova tohinapäällä työttömien uudelleenkoulutus vaikkapa lähihoitajiksi, luokkahitsaajiksi ja vapaita työpaikkoja te-toimis
Warren Buffet omistaa 1000 miljardia. Ajaa vanhalla autolla, asuu 50 -luvulla ostamassaan tavallisessa talossa ja elää vaatimattomammin kuin tavan suomalainen.
Iso osa korvausten saajista myös yrittäjiä. Ammatinvalinta esimerkiksi huumeiden myynti huoraus tai tuollainen että laillisuuden takia ollaan virallisesti työttömiä
Todellisuudessa saadaan sitten vaikka varastetun omaisuuden myynnistä 6000 euron kuukausituloja jotka ei missään näy joten saavat sitten myös nämä avustukset kaupan päälle.
Nämä yrittäjät sitten pilaa normaalien työtätekevien ihmisten maineen. Töitä eivät kirveelläkään suostuisi vastaanottamaan koska painavat jo 16 tunnin työpäivää.
Lisää vain vettä orpon myllyyn niin ottaa loputkin tuet pois. Sanoo lisäksi että "arvasin että kaikki työttömät ovat vain laiskoja kun eivät MENE töihin"!
Ei noista olis tukia pois ottamaan. Jos tukia ei saisi niin suomessa olisi tuonjälkeen virallisesti työttömiä 0 kappaletta.
Et kai sää työttömäksi työnhakijaksi ilmottautuisi mikäli et siittä hyötyisi yhtään mitään tai edes minimissään riittävästi.
Perustuslaki takaa tuet. Ei löydy 5/6 enemmistöä eduskunnasta tukien poistoon. Ja taitaa EU-säädöksetkin estää toimeentulon eväämisen asukkailta.
Marin ei juonut vain vettä, Sanoi lisäksi että:
"haista paska boomeri, ikääntyvät on paskoja"
Tuon lisäksi päättäjät ja työnantajat vihaa yli kaiken ihmisiä jotka tulee kyllä omillaan toimeen. Ei tarvitse työnantajien kuppasia töitä mutta ei myöskään suostu euron euroa veroja maksamaan yhteiskunnalle.
Ilman sossu tukia elossa olevat työttömät olisi noita jotka pärjää ilman työnantajien kuppasia pienipalkkaisia töitäkin. Johonkin Kelan pääjohtajan virkaan kyllä hakijoita pisaa ilmeisesti kohtuullisen palkan takia.
Eläminen ja hengissä kituuttaminen ovat onneksi kaksi eri asiaa. Se, että Kela seuraa jokaista euroasi ei sovi kaikille.
Käteisestä jos luovuttas niin kela voisi seurata henkilön jokaista euroa. Ei nyt.
Hui. Pelottaa. Ihan niin kuin minua kiinnostaa pätkääkään, jos jollain on aikaa ja energiaa kytätä menemisiäni.
Se ei ole "jos", vaan käytäntö. Eikä se vaadi keneltäkään aikaa tai henkilökohtaista kiinnostusta juuri sinuun, vaan tapahtuu automaattisesti esimerkiksi tekoälyä ja massadataa hyödyntämällä. Ostokäyttäytymisesi kiinnnostaa markkinoijien lisäksi muitakin tahoja, eikä aina niin ystävällismielisiä. Se kertoo sinusta enemmän kuin uskoisitkaan, sillä me ihmiset olemme lajina aika kaavamaisia. Vielä kun siihen lisätään muu digitaalinen jalanjälkesi, sinusta on valtava määrä tietoa.
Ja kun sitä tietoa on, sitä voi käyttää joko se taho, joka sitä kerää, jolle se sitä myy, tai mikä tahansa taho, joka murtautuu tietoihin. Jos suhtaudut asiaan kevyesti, et tee mitään varotoimia. Jonain päivänä se todennäköisesti kaduttaa.
Ihan samalla tavalla mainosposti kolahtaa postiluukusta maksoin minä kortilla tai käteisellä.
Miksi työttömille ei osoiteta työpaikkaa sitten ja sanktiot kieltäytyville työkuntoisille ?
Tulee liian kalliiksi, koska työtön on edullisempi.
Trollaustako?
Kirjoiteltu jossain West Endin tai Espoossa sijaitevan työpöydän takaa, että saataisiin savustettua kurjat ja köyhät rupupalkalla palvelijoiksi ja orjiksi.
rehellistä puhetta.
Löytyi rehellinen persu.
Taitava valehtelija.
Kannattaa varoa sitä päivää, kun sairastuu vakavasti. Silloin peli on menetetty, jos ei ole yhtään puskurirahaa.
Miten niin, kuitenkin edelleen saat sairauspäivärahaa, roimeentulotukea, asumistukea, eihän sairastuneellakaan ole hädän päivää.
Hah, eivät todellakaan kaikki sairastuneet saa sairauspäivärahaa. Työttömistä noin kolmannes on työkyvyttömiä, joilta vain evätään sairauskorvaukset. Asumistukea eivät saa omakotiasujat lainkaan ja toimeentulotukeakin lopulta vasta sitten, kun kaikki säästöt koko perheeltä on syöty.
Sairastaminen voi tarkoittaa taloudellista katastrofia itselle ja läheisille.
Pötköttely se on elämätä!
Muiden piikkiin siis.
Yritystuet mahdollistavat casinotalouden.
Näinhän ei ole kuin kiljusta pontikkaa tekevälle vai oletko niin tyhmä, ettet käsitä, että nykyään vuokrakin on suurempi kelan tukea, jota vapautuva linnakundi sai ennen maksimimäärän.
"mahdollisuus leppoisaan elämään"
Et ilmeisesti osaa hakea Kelan tukia?
En saa niitä pölhö.
Minä saan. Oletko kade?
Kulje hupparissa reppus kanssa.
Paikkansa pitää.
Älä puhu paskaa. Olen joutunut kokeilemaan.
Olet siis joutunut kokeilemaan puhumaan paskaa... Ei tainnut suussa maistua oikein hyvältä. Yleensähän se tulee tuolta alapäästä.
Taas koksupersuti esiintyy..
Presidentin piti kysymättä kailottaa ettei suomi ole ikinä ollut niin vapaa kuin se nyt hänen ajallaan on. Kaikin väärentämisen konstein.
Kelalta saa lisää eläkkeeseen vähän kun työeläke jäi pieneksi pienten palkkojen takia. Töitä tein vuosikymmeniä ja hoidin perheen myös iäkkään vanhempani apuna olin. Minulle kuuluukin maksaa lisää sillä tein paljon yhteiskunnan hyväksi. En häpeä kelan tukea, koen sen kiitoksena.
Aloittaja ei tietenkään kerro että mistä Kelan tuista puhuu koska aloitus on provo.
No mitähän tukea työtön kelasta yleensä saa? Yleisimmät tuet on työmarkkinatuki, toimeentulotuki ja asumistuki. Pitääkö tämä arkipäiväinen asia erikseen sulle sanoa, ettet ala itse provoilemaan? Luoja paratkoon sun kanssas 😆
Noilla ei kyllä eletä leveästi, asumistuki ei kata koko vuokraa ja sen saamiseen tarvitsee olla lähes varaton. Toimeentulotuellako se leveä elämä irtoaa?
Leveät sulla on löysänä housuissas. Miksi just leveä elämä on sun mielestä pakollinen? Eikö provoiluusi sovi se tosiasia, että järkevällä budjetoinnilla pärjää ihan hienosti pienituloinenkin?
Mahdollistaa varmaan juu mitään extraa kun halua etkä kovinkaan suurta eläkettä odota kun et ole töitä tehny neljänkymmenen vuoden työurankaan jälkeen se ei ole päätä huimaava mu se kai perustuu enämpi siihen että töitä tekemällä pystys hankkia sen mitä haluaa
Mut irtisanottiin marraskuussa 2022 tuotannollisista ja taloudellisista syistä. ja siitä lähtien tämän vuoden tammikuuhun asti jaksoin töitä hakea . Tilanne on kamala, sillä vaikka työväen keskuudessa on jatkuvasti vaihtuvuutta, silti yksilön kohdalla työn löytymisen todennäköisyydet hipoo lottovoiton todennäköisyyksiä. Yli puoli miljoonaa työtöntä ja kourallinen avoimia paikkoja, joista kaikki ei edes ole todellisia työnhakuja, on äärimmäisen hankala yhtälö.
Mun tukeni on nouseet reilusta 800 eurosta rapiat alle 1000 euroon. Vakiomenojen jälkeen jää kohtuullisesti käteen rakennella aineellista viihtyvyyttä. Esim. elektroniikkaa, vaatteita, kenkiä yms. olen ostanut useammasta kiinalaisesta verkkokaupasta enemmän kuin työllistyneenä oli mahdollista ostaa omista kaupoistamme. Halvat rompemarkkinat kun ei vaadi isoja palkkatuloja. Vaikka tulot on pienet, en silti ole kokenut olevani köyhä ja kipeä, koska vähälläkin rahalla saa kaiken tarvitsemansa, esim. mulla on mahdollisuus pitää autoakin ja on kaksi koiraakin. Kuukausibudjetointia täytyy kuitenkin tehdä huolellisesti jo etukäteen, jotta voi varautua yllätysmenoihin, eikä rahat lopu ennen kuun vaihdetta. Että meneehän se näinkin ihan mukavasti ja nyt on aikaa myös harrastaa ja puuhastella vapaasti.