Mannerheim piti jääkäreitä maanpettureina

Anonyymi-ap

Svento kertoi, että Mannerheim oli 1916, ensimmäisen maailmansodan aikana, puhunut kovia sanoja siitä, että suomalaisia vapaaehtoisia ei tullut Venäjän armeijaan, mutta Saksan armeijaan niitä oli mennyt. – Tästä on otettava tarkempaa selvää Sventolta.

3.9.54. Puhuin Sventon kanssa ministeri Ganzin lähtösuuruksen jälkeen.

Svento kertoi: Hän tuli Helsinkiin 1914, kun hänet erotettiin min.valt.siht. virastosta. Oli mukana perustamassa punaista ristiä sotaa varten. V. 1916 Etter, Gråsten ja hän olivat Pörssitalossa. Siellä oli myös Mannerheim. Mannerheim puhui tyytymättömänä, ettei Venäjän armeijaan tule suomalaisia vapaaehtoisia. Mutta Saksan armeijassa on jääkärejä, jotka ovat landsförrådare, maanpettureja. Mannerheim lupasi mennä puhumaan Ståhlbergin kanssa tästä asiasta. (Ståhlberg ei myöskään hyväksynyt jääkärejä, koska he olivat lainrikkojia.) He neuvoivat Mannerheimia olemaan menemättä Ståhlbergin luo.

Refl. Tämä osoittaa Mannerheimin kantaa ja että hän ei ymmärtänyt asemaa Suomessa. Mutta hän oli venäläinen upseeri, eikä häntä senvuoksi ole moitittava, vaan ymmärrettävä. Mutta se ei ole oikein, että hän muistelmissaan sanoo, että hän ei tiennyt mitään jääkäreistä ja tuli iloiseksi, kun Vaasassa 1918 sai tietää, että saa pataljonan harjoitettuja sotilaita.

Linkki Paasikiven päiväkirjaan lyhennettynä:

https://urly.fi/3PRj


https://jkpaasikivi.fi/book/paivakirja-2/1954-2/?highlight=j%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit%20svento1

P.S. Erikoista kuinka M valehteli noin sujuvasti.

17

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tilanteiden ja suhdanteiden mukaan M muutti kantojaan. Ensin "tsaarin kuriirina" ja sitten lahtaripäällikkönä.

      Huvittavinta oli saksalaisten hoputtaminen 1918 heidän tulemiseksi Suomeen.

      • Anonyymi

        Marski ei todellisuudessa edes kaivannut Saksan Itämeren divisioonaa Suomeen! Sota ratkesi jo Tampereella!


    • Anonyymi

      Mannerheim olikin sittemmin kova pyytämään apua Saksalta:

      Ensin vuonna 1918 ja sitten 1944 .

      Mannerheim oli se, joka kiihkeästi päivittäin pyysi radiosanomilla Saksaa apuun ja hän lisäsi muistelmiinsa tapauksesta kertovaan juttuun tietoisen valheen eli väärän käännöksen, siitä kuinka Suomi vain pyysi aseita eikä sotilaita Saksasta.

      Asiasta todellisen kuvan paljastavan kiitossähkeen Ludendorffille hän lähetti 3 päivän kuluttua siitä, kun oli saanut tietää Saksan suostuneen apujoukkojen lähettämiseen Suomeen. Tosin ensinhän niitä tarvittiin Ahneidenmaalle ruotsalaisia anastajia karkottamaan. Sähkeensä (Theslefille) Ludendorffille hän julkaisi muistelmissaan VAIN osittaisena ja vääränä käännöksenä, MUTTA jätti pois sen lauseen, jossa piti välttämättömänä saksalaisten välitöntä ja kiireellistä saapumista, (Verzögerung schicksalschwer = viivyttely kohtalokas) että sota voitaisiin ylipäätään voittaa täällä Suomessa.

      "Jota ilman emme nyt voisi lujasti ja voitokkaasti kestää Suomen vapaustaistelussa."

      Lähde: Talas kertoo kirjassaan Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat, jutun ja Hjeltin kirjassa, osassa II, on se sähke kokonaisena.

      Talas Onni Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat
      Karisto, 1953, 112 s., 1. painos

      Hjelt Edv. Viherikkailta vuosilta 1-2
      Otava, 1920, 322 268 s., 1. painos

      Nurmio Yrjö Suomen itsenäistyminen ja Saksa
      Wsoy, 1957, 376 s., 1. painos

      Nurmion kirjan sivulla 197 on mielenkiintoinen maininta niille, jotka väittävät Mannerheimin vastustaneen Saksan joukkojen tuloa Suomeen 1918.

      M kertoi 15.4 Tampereella Saksan lähettiläs B:lle hyvin avoimesti väärinkäsityksestä, joka oli johtunut hänen OLETETUSTA SAKSAN AVUN VASTUSTAMISESTAAN.


      LEISLER KIEP: Saksan laivaston toiminta Suomen vapaussodassa keväällä 1918
      Kirjoittanut entinen korvettikapteeni, valtiotieteiden tohtori. Wsoy 1923

      ---

      Pertti Luntinen lainaa Kiep:in kirjaa jättäen sopivasti pois Mannerheimin, ajoittain lähes päivittäiset, radiolla lähettämät anelut saksalaisavun kiirehtimisestä.

      Pertti Luntinen SAKSAN KEISARILLINEN LAIVASTO ITÄMERELLÄ

      http://www.doria.fi/bitstream/10024/167606/1/HT143_opt.pdf

      LEISLER KIEP: Saksan laivaston toiminta Suomen vapaussodassa keväällä 1918
      Kirjoittanut entinen korvettikapteeni, valtiotieteiden tohtori. Wsoy 1923

      s. 16: "Amiraaliesikunnan Berliinistä käsin Ruotsin kanssa pitämät poliittiset neuvottelut viivyttivät siinä määrin lähtöämme, että amiraali Meurer siirsi kaikki merisotavoimat Kielistä Danzigiin olakseen lähempänä sotatoimiensa kohdetta. Tämä oli jo senkin takia tarpeen vaatimaa, että vapaaherra Mannerheim radiolla pyysi lähettämään saksalaiset sotavoimat pikaisesti."

      s. 37-38 "Kaikki tarpeelliset valmistelut saatiin pian suoritetuiksi, mutta aivan kuin ennen Saarenmaaretkeä aikaansai silloin huono ilma, joka ajoittain esti miinanetsintäosastojen toiminnan kokonaan, pitkänpuoleisen lykkäyksen, joskaan ei niin pitkää kuin silloin Saarenmaalle aiottaessa. Tällä kertaa se kuitenkin sentakia oli vieläkin epämiellyttävämpi, kun kenraali, vapaaherra Mannerheimilta päivittäin saapui yhä kiihkeämpiä radiosanomia, joissa pyydettiin, että saksalaisten apu lähetettäisiin viipymättä."

      Mannerheim mainitaan kirjassa kolmesti ja viimeinen kerta koskee Viipurin valtaamista, joka ei ollut saksalaisille mahdollista puuttuvien miinakorttien takia, s. 60.


      Leisler Kiep

      https://www.deutsche-biographie.de/sfz40879.html

      Korvettikapteeni, valtiotieteen tohtori, Leisler Kiep oli Suomeen tulleen saksalaisen laivasto-osaston komentajan, amiraali Hugo Meurer:n, esikuntapäällikkö, joten hän varmasti tiesi mistä kirjoitti kirjassaan

      Leisler Kiep
      Saksan laivaston toiminta Suomen vapaussodassa keväällä 1918.
      Kirja julkaistiin Suomessa 1923, WSOY.

      ---

      Saksa piti Suomea pihdeissään kesällä 1944

      http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Saksa piti Suomea pihdeissään kesällä 1944/a1401772064368

      Mannerheim oli kova pyytämään saksalaisia Suomeen. Kesällä 1944 ei riittänyt että Lapissa oli 6-7 divisioonaa ja kokonaismäärältään 200 000 saksalaista sotilasta. Vielä olisi pitänyt saada 6-7 divisioonaa Kannaksellekin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mannerheimin ei ollut innoissaan saksalaisista vaan Suomesta.
        Oli tiedossa, että Saksa sopi Suomen kuuluvan Venäjälle.

        Suhteet olivat pragmaattiset Mannerheimin osalta.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mannerheimin ei ollut innoissaan saksalaisista vaan Suomesta.
        Oli tiedossa, että Saksa sopi Suomen kuuluvan Venäjälle.

        Suhteet olivat pragmaattiset Mannerheimin osalta.

        >>Oli tiedossa, että Saksa sopi Suomen kuuluvan Venäjälle.<<

        1917-1918 Saksa junaili Suomen ja Baltian maat irti Venäjästä ja vastaavasti 1939 elokuussa antoi NL:lle vapaat kädet näidrn maiden osalta.

        Nyt tehty avaus koskee kuitenkin lähinnä vuotta 1918.


    • Anonyymi

      Minun mielestäni Mannerheimin käytös on johdonmukaista.

      Se, että muistelmissa lukee jotain, on merkitykseltään vähäpätöistä. Muistelmia varten käydään läpi ihmisen koko elämä ja poimitaan sieltä muistelman teon hetkellä merkittävät ajatukset.

      Kukaan ei jaksaisi lukea muistelmia, jossa käydään läpi jonkun aiheen pohdintaa niin, että kirjoitaan, miten ajatukset kehittyivät tunti tunnilta vuosikymmenten aikana. Kun lopputlos on muutama sata sivua, siitä jää aina pois paljon sellaista, joka sopivilla laseilla katsottuna näyttää ristiriitaiselta.

      Ihminen on itsessää ristiriitainen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Suomessa kokeiltiin ensimmäisiä radiolähetyksiä vasta sisällissodan jälkeen. Millä vehkeillä Mannerheim aneli saksalaisia tulemaan "lähes päivittäin"?

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin, paljon aikaisemmin se olisikin ollut mahdotonta koska Suomea ei ollut maana olemassa.


      • Anonyymi
        UUSI

        Nyt sinulla on oppimisen paikka!


        Suomen viestijoukkojen historia


        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_viestijoukkojen_historia

        Huhtikuussa 1918 perustettiin Radiokomennuskunta, joka otti haltuunsa venäläisten joukkojen jättämät radioasemat Helsingin varuskunnassa ja Viaporissa. Se myös kunnosti Venäjän Itämeren laivaston entisen Santahaminan kiinteän radioaseman, jossa laitteistona oli Telefunken 10 W:n lähetysteholla. Radion kantama ulottui Itämeren alueelle ja Itävaltaan saakka.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_viestijoukkojen_historia



        Tuolta opiskelemaan radioyhteyksien historiaa:

        https://www.pviestikilta.fi/wp-content/uploads/viesti-alku-v8c-lyh.pdf

        1896 Marconi keksi kipinälennättimen, eli tämä langaton yhteysmuoto tunnettiin myöhemmin radioyhteytenä..

        Toiseksi radion keksijäksi mainittu venäläinen Popov, jonka sanotaan keksineen lähinnä radiohäiriöt...


      • Anonyymi
        UUSI

        Radiohteyksiä käytettiin sähkötysviestein jo aivan yleisesti 1918, eli Suomessakin oli laitteita.

        Titanic käytti (1912) kipinälennätintä ja piti yhteyttä mantereeseen ja toisetkin laivat kuunteli näitä sen lähettämiä sähkeitä.

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/RMS_Titanic


    • Anonyymi
      UUSI

      Mannerheim ja Otto-Ville Kuusinen, kas siinäpä kaksi luihua opportunistia.

      • Anonyymi
        UUSI

        Marski vain oli vuoden 1918 alusta lähtien AINA Suomen puolella kun taas Otto Ville luihuili Neukku-Venäjän laskuun!


    • Anonyymi
      UUSI

      Nurmion kirja on hyvinkin kiinnostava, suosittelen. Toki Nurmio jättää pois esim. Onni Talaksen esiinnostaman oikean käännöksen Saksan avusta. Henkilöhakemiston puuttuminen on paha puute.


      Nurmio Yrjö Suomen itsenäistyminen ja Saksa
      Wsoy, 1957, 376 s., 1. painos

      ## Katsohan itse sivua 197.

      M kertoi 15.4 Tampereella Saksan lähettiläs B:lle hyvin avoimesti väärinkäsityksestä joka oli johtunut hänen OLETETUSTA SAKSAN AVUN VASTUSTAMISESTAAN. ##

      Minäpä katsoin Nurmion kirjan sivua 197:

      "Kun Mannerheim kohtasi Saksan lähettilään, vapaaherra von Brückin Tampereella heti kaupungin valtauksen jälkeen, tämä mainitsee kertoessaan 15.4.1918 virallisessa raportissaan tapaamisesta Saksan valtakunnankanslerille, että >>Mannerheim puhui hyvin avoimesti väärinkäsityksestä, joka oli johtunut hänen oletetusta Saksan avun vastustamisestaan>>, sekä jatkaa: >>Hän sanoi, ettei hän ollut Svinhufvudilta saanut Saksan hallitukselle esitetystä aseellisen avun pyynnöstä yleensä tietää kerrassaan mitään; hän oli myös pitänyt sitä, silloin kun hän siitä ensin sai tietää, liian aikaisena, hän oli ollut ja vieläkin oli sitä mieltä, että kansallisen itsekunnioituksen vuoksi Suomen sotajoukon ensin täytyisi olla jotakin saavuttanut, ennen kuin Saksan apu tulisi ratkaisevassa määrin mukaan.>>

      Ja sitten on alkuperäinen lähde 6380/H 55821-55824 ja sama alkuperäinen lainaus saksaksi.



      Samoin tämä on erinomainen väitöskirja ja samaa asiaa käditellään tässäkin teoksessa:


      Jääskeläinen, Mauno, Itä-Karjalan kysymys. Kansallisen laajennusohjelman synty ja toteuttamispyrkimykset Suomen ulkopolitiikassa vuosina 1918-1920. Porvoo 1961.

    • Anonyymi
      UUSI

      Jääkärit olivat kylläkin valtiopettureita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei vaan todellisia isänmaan miehiä!


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan todellisia isänmaan miehiä!

        Isänmaa oli tuolloin Venäjän keisarikunta jota vastaan taistelemiseen jääkäriliike perustettiin. Eli yhtälailla valtiopetos eli kapinointi laillista hallitusta vastaan kuin 1918 punakapina, johon osallistuneet valtiopetoksesta tuomittiinkin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1618
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1489
    3. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1350
    4. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      63
      1309
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1214
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1209
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1183
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1018
    9. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      180
      903
    10. Onko kaivattusi

      Tarpeeksi sexy sinulle?
      Ikävä
      53
      767
    Aihe