Onnistuu Protussa, mutta Vapariliitossa ei. Liitossa on pakollista mennä liiton kustannuksella hotellibiletyksiin, joissa on myös kokous. Matkat ja hotelli menee liiton rahoista. Sitten maristaan, kun valtio ei anna avustusta.
Eikö liitossakin olisi aika siirtyä etäkokouksiin? Halvempaa ja nopeampaa. Pakkomatkat hotelleihin bilettämään tuntuu palvelevan vain eräiden biletystarpeita. Onko liitto biletystä varten?
Etäosallistuminen vuosikokoukseen
26
215
Vastaukset
- Anonyymi
Liittohallituksen ja liittovaltuuston kokoukset ovat kokonaan tai pääosin etäosallistumisella. Sen sijaan kolmen vuoden välein pidettävässä liittokokouksessa se ei ole ollut mahdollista. Protulla on vuosittain ainakin kaksi yleistä kokousta, kevät- ja syyskokoukset. Siis kuusi kokousta, kun va-liitolla on yksi. Liittokokoukset ovat olleet toistaiseksi kaksipäiväisiä. Niissä on ollut lounaiden lisäksi myös iltaruokatarjoilu (ei alkoholia). Kasvokkain juttelu on eri puolilta maata tulleille yhdistysaktiiveille antoisaa. Voi olla, että liittokoukset muutetaan yksipäiväisiksi. Silti mielestäni epävirallista jutteluakin tarvittaisiin.
Kyllä liittokokous etänä lakiteknisesti mahdollista on. Tai siis "hybiridikokous" jossa kukaan ei tule ilmoitettuun fyysiseen paikkaan.
Kasvokkain kohtaamisille on kuitenkin minustakin paikkansa. Onko kohtaamisten järkevää olla samalla virallisia kokouksia, sitä en osaa sanoa. Nythän juuri Kotkan ja Kouvolan yhdistykset kutsuivat laajemmin porukkaa kesäkuussa kesäpäiville, Satakunnan yhdistys heinäkuussa ja Tampereella nähdään elokuussa.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Kyllä liittokokous etänä lakiteknisesti mahdollista on. Tai siis "hybiridikokous" jossa kukaan ei tule ilmoitettuun fyysiseen paikkaan.
Kasvokkain kohtaamisille on kuitenkin minustakin paikkansa. Onko kohtaamisten järkevää olla samalla virallisia kokouksia, sitä en osaa sanoa. Nythän juuri Kotkan ja Kouvolan yhdistykset kutsuivat laajemmin porukkaa kesäkuussa kesäpäiville, Satakunnan yhdistys heinäkuussa ja Tampereella nähdään elokuussa.Eli liittokokous nettiin. Jos ei panna, voi perustellusti epäillä rahaa kulutettavan ihan muista kuin liittokokousasioihin liittyvistä syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli liittokokous nettiin. Jos ei panna, voi perustellusti epäillä rahaa kulutettavan ihan muista kuin liittokokousasioihin liittyvistä syistä.
Valtakunnallisella yhdistyksellä on sosiaalinen ulottuvuutensa, kun toiminta perustuu aktiivien vapaaehtoistyöhön. Myös päätöksenteossa kaikki asiat eivät välttämättä ole ennalta sovittuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtakunnallisella yhdistyksellä on sosiaalinen ulottuvuutensa, kun toiminta perustuu aktiivien vapaaehtoistyöhön. Myös päätöksenteossa kaikki asiat eivät välttämättä ole ennalta sovittuja.
Hyvin voi keskustella myös verkkokokouksessa. Paikallisyhdistykset ovat kokoontumisia varten, mutta liiton pamput haluaa sosiaalista toimintaa hotelliravintoloissa. 🥂
- Anonyymi
Protunkin kokouksessa eilen oli enemmän paikan päälle Tuusulaan saapuheita kuin etäisallistujia. Ehkä nuoret protu-aktiivit haluavat tavata ja jutella myös kasvokkain.
- Anonyymi
Ja liittokokouksessa on niitä, jotka haluavat hotellibiletyksestä kaiken irti.
Anonyymi kirjoitti:
Ja liittokokouksessa on niitä, jotka haluavat hotellibiletyksestä kaiken irti.
Osaatko kokata isommalle porukalle ruokaa? Jos, niin pidetään ihmeessä liittokokous jossain leirikeskuksessa tms.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Osaatko kokata isommalle porukalle ruokaa? Jos, niin pidetään ihmeessä liittokokous jossain leirikeskuksessa tms.
Häh? Etäkokousja asiat purkkiin. Jokainen syö kotonaan tai missä syökin.
Anonyymi kirjoitti:
Häh? Etäkokousja asiat purkkiin. Jokainen syö kotonaan tai missä syökin.
Ks. keskustelu edellä. Kasvotusten kokoontumisen todellinen merkitys on muuta kuin juridiikka. Eli pysyykö soppakauha kädessä?
Joka tapauksessa hienoa että haluat säästää liiton rahoja! Onko peräti mielessäsi mihin säästynyt summa käytettäisiin?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Ks. keskustelu edellä. Kasvotusten kokoontumisen todellinen merkitys on muuta kuin juridiikka. Eli pysyykö soppakauha kädessä?
Joka tapauksessa hienoa että haluat säästää liiton rahoja! Onko peräti mielessäsi mihin säästynyt summa käytettäisiin?No jos se on muuta kuin juridiikka, niin juridiikka juridiikkana ja muu muuna. Eli viralliset kokoukset nettiin. MOT
Anonyymi kirjoitti:
No jos se on muuta kuin juridiikka, niin juridiikka juridiikkana ja muu muuna. Eli viralliset kokoukset nettiin. MOT
Miten se sitten asiaa parantaa, jos kuitenkin kokoonnutaan joskus jonnekin? Aikaa ja rahaa menee kokoontumisiin joka tapauksissa.
(Parhaimmillaan juridiikka alustaa keskusteltun. Toimintasuunnitelma on sääntömääräinen, mutta sääntöjen kirjaimen täyttäisi vaikka yksi virke. Mutta kun sellainen on tehty oikeasti, sen pohjalta voidaan keskustella siitä mitä oikeasti puuhataan.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Miten se sitten asiaa parantaa, jos kuitenkin kokoonnutaan joskus jonnekin? Aikaa ja rahaa menee kokoontumisiin joka tapauksissa.
(Parhaimmillaan juridiikka alustaa keskusteltun. Toimintasuunnitelma on sääntömääräinen, mutta sääntöjen kirjaimen täyttäisi vaikka yksi virke. Mutta kun sellainen on tehty oikeasti, sen pohjalta voidaan keskustella siitä mitä oikeasti puuhataan.Kyllä, keskustelua tarvitaan kirjoituspöytätyön rinnalla, edellä ja jälkeen.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Miten se sitten asiaa parantaa, jos kuitenkin kokoonnutaan joskus jonnekin? Aikaa ja rahaa menee kokoontumisiin joka tapauksissa.
(Parhaimmillaan juridiikka alustaa keskusteltun. Toimintasuunnitelma on sääntömääräinen, mutta sääntöjen kirjaimen täyttäisi vaikka yksi virke. Mutta kun sellainen on tehty oikeasti, sen pohjalta voidaan keskustella siitä mitä oikeasti puuhataan.Kun nyt nostit tuon esiin, niin kehun sinua taas. Ei kokoontuminen ”jonnekin” ole kovinkaan hyvä idea. Etätapaamiset tavoittaisivat paljon laajemmin. Melkein kaikilla on kone kotona. Tietystikään kaikki 1300 eivät tule edes etäkokoukseen, mutta varmaan 100. Olisihan se enemmän kuin isolla rahalla ostettu 20 hengen kaljaporukka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun nyt nostit tuon esiin, niin kehun sinua taas. Ei kokoontuminen ”jonnekin” ole kovinkaan hyvä idea. Etätapaamiset tavoittaisivat paljon laajemmin. Melkein kaikilla on kone kotona. Tietystikään kaikki 1300 eivät tule edes etäkokoukseen, mutta varmaan 100. Olisihan se enemmän kuin isolla rahalla ostettu 20 hengen kaljaporukka.
Paikallisyhdistykset ovat kokoontumisia varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun nyt nostit tuon esiin, niin kehun sinua taas. Ei kokoontuminen ”jonnekin” ole kovinkaan hyvä idea. Etätapaamiset tavoittaisivat paljon laajemmin. Melkein kaikilla on kone kotona. Tietystikään kaikki 1300 eivät tule edes etäkokoukseen, mutta varmaan 100. Olisihan se enemmän kuin isolla rahalla ostettu 20 hengen kaljaporukka.
Ei ole tarkoituskaan, että 1300 tulee. Liittokokoukseen voi osallistua yhdistysten valitsemat liittokokousedustajat, joiden lukumäärä riippuu kunkin yhdistyksen jäsenmäärästä. En nyt tarkkaan muista miten se lasketaan, mutta eipä se nyt olekaan olennaista. Joka tapauksessa niitä edustajia on yhteensä joitakin kymmeniä. Olen itsekin ollut joskus liittokokouksessa mutta siitä on jo vuosia. Eipä siellä ainakaan silloin mitään bileitä ollut, ainakaan liiton kustantamana. Joku toki saattoi illalla nauttia jotain miestä väkevämpää omalla kustannuksellaan. Ruokailut liitto kyllä maksoi.

Onhan näitäkin ollut. Esimerkiksi tähän Tampereen klubi-iltaan voit etäosallistua ja kysyä juhlista: https://vapaa-ajattelijat.fi/tampere/tapahtuma/pro-seremoniat-25-vuotta/
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Onhan näitäkin ollut. Esimerkiksi tähän Tampereen klubi-iltaan voit etäosallistua ja kysyä juhlista: https://vapaa-ajattelijat.fi/tampere/tapahtuma/pro-seremoniat-25-vuotta/
Paikallisyhdistykset on kokoontumisia varten. Liiton jutuissa etäosallistuminen järjellisempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole tarkoituskaan, että 1300 tulee. Liittokokoukseen voi osallistua yhdistysten valitsemat liittokokousedustajat, joiden lukumäärä riippuu kunkin yhdistyksen jäsenmäärästä. En nyt tarkkaan muista miten se lasketaan, mutta eipä se nyt olekaan olennaista. Joka tapauksessa niitä edustajia on yhteensä joitakin kymmeniä. Olen itsekin ollut joskus liittokokouksessa mutta siitä on jo vuosia. Eipä siellä ainakaan silloin mitään bileitä ollut, ainakaan liiton kustantamana. Joku toki saattoi illalla nauttia jotain miestä väkevämpää omalla kustannuksellaan. Ruokailut liitto kyllä maksoi.
Tossa ei ollut puhe liittokokouksista, jotka kyllä on järkevä pitää netissä. Tossa puhuttiin muista liiton kokouksista. Ne myös nettiin, jos niitä on. Liiton ei tartte kuskata ihmisiä jonnekin. On keksitty netti.
- Anonyymi
Aloittaja varmaan on johdonmukaisesti samaa mieltä myös kirkolliskokouksesta? Nytkin sata ihmistä miettii viikon pitäisikö vihkiä myös homot. Eikö onnistuisi etänä?
- Anonyymi
Aina kun yrittää esittää jotain parannusta vaparien hommiin, tulee tämä ”Entäs kirkko”. Kirkko näkyy olevan monelle vaparille luonteva vertailukohta: jos kirkossakin joku on ok, niin myös vapareissa. Kannattaa liittyä kirkkoon, jos kirkonmenot noin paljon kiinnostavat.

Tästä pitäisikö kaikki valtakunnallinen vuorovaikutus siirtää nettiin, on vain muitakin mielipiteitä kuin sinut.
Vaparien mielestä valtiokirkko tulee kansantaloudellisesti kalliiksi siihen liittyy myös kirkolliskokousviikkohen kalleus. Anonyymi kirjoitti:
Aina kun yrittää esittää jotain parannusta vaparien hommiin, tulee tämä ”Entäs kirkko”. Kirkko näkyy olevan monelle vaparille luonteva vertailukohta: jos kirkossakin joku on ok, niin myös vapareissa. Kannattaa liittyä kirkkoon, jos kirkonmenot noin paljon kiinnostavat.
Ihan asiallinen kysymys tuo on. Tai voit verrata vaikka Keskustapuolueeseen, miksi sen puoluekokous ei ole netissä?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Ihan asiallinen kysymys tuo on. Tai voit verrata vaikka Keskustapuolueeseen, miksi sen puoluekokous ei ole netissä?
Kirkkohan se teillä vain mielessä on. Miksi asioita ei voisi vain nuijia pöytään netissä? Halvempaa ja helpompaa, mutta liian monella vaparijohdossa on halu juhlia hotellissa. Ei ole liiton asia kustantaa sellaista. Siksi nettikokous.

Oletko samaa mieltä mm. puoluekokouksista? Pitäisikö niissäkin asiat nuijia pöytään etäkokouksena?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Oletko samaa mieltä mm. puoluekokouksista? Pitäisikö niissäkin asiat nuijia pöytään etäkokouksena?
En ole perehtynyt puoluekokouksiin, mutta niissä on yleensä enemmän asiaa ja vaatii monipuolisempaa neuvottelua. Liittokokous on enemmän asia nuija asia nuija -tyyppinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1654622- 1691611
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661427- 61906
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124787Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6737Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191731- 75710
En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66709- 40664