Holkerin älyn väläykset

Lama-Liikanen palkittiin Suomenpankin pääjohtajuudella. Oli nääs viisas mies, jos virheistään yhtään oppi.

Holkerin hallitus nähtiin pankkimiesten muodostamana kokoonpanona, mikä on aika irvokasta, koska hallittu rakennemuutos tuhosi sekä savupiipputeollisuutta, rakennusteollisuutta, että pankkeja.

Kekkonen puuttui ajoissa asioiden huonoihin käänteisiin, Holkerilla oli ajatuksena antaa mennä ja sitten vasta reagoida. Hallitusohjelmassa luki, että väliaikaiseen työttömyyteen on totuttava, hyvin paljastavaa kokoomuksesta, olihan se täysin monetarismin oppien mukaista. Työttömyys on tapa hallita inflaatiota, mutta Liikasella ei ollut mitään keinoa kuin sanoa suoraan, ettei työllisyys ole kaikille mahdollista.
Rakennemuutos merkitsivät työntekijälle samaa kuin työpaikan menettäminen ja erityisesti kaupan alalla oli jatkuva pelko työttömyydestä etenkin jos sattui asumaan Suur-Helsingin ulkopuolella. Se uudistuminen mistä puhuttiin, oli tapahtunut useimmiten työantajien ehdoilla. Erik tuumaz oli sen ajan Purra.

Olisiko keynesiläinen tai ordoliberalistinen lähestymistapa toiminut paremmin?

-Vertigo

Se oli "hallittu rakennemuutos".
Aina ja jatkuvasti toistettuna "hallittu"!
Se lama, mikä saatiin, oliko se tarkoituksella - "hallitusti" - aiheutettu?

Olisi kannattanut jatkaa Kokoomuksen 20 vuotta jatkunutta oppositiotaivalta niin sekin kurjuusaika olisi Suomen kansalta jäänyt kokematta. Nyt on tilattu jo uusi kurjuus Orpon hallituksen tuloksena. Mitenkähän sekin taas kestettäneen?

Paavo pääsi iskemään.

Samaan aikaan ryhdyttiin vapauttamaan rahamarkkinoita antamalla yrityksille mahdollisuus ottaa ulkomaisia luottoja. Tämä johti siihen, että yrityksen maksoivat pois kotimaisia luottoja ja pankit tulivat pullolleen rahaa. Sitä tyrkytettiin suorastaan holtittomasti sekä yrityksille että yksityisasiakkaille.

Ulkomaisia luottoja ottivat halukkaasti myös pienemmät yritykset, kun hallitus vakuutti, että markan kurssia ei muuteta.

Maahan tulviva ulkomainen raha käynnisti sekä yksityisen että julkisen kulutusjuhlan.

Keväällä 1988 kirjoitin pääministeri Holkerille avoimen kirjeen, jossa toin julki huoleni vaihtotaseen alijäämän kasvusta. Varoitin siitä, että talouspolitiikkaa jouduttaisiin voimakkaasti kiristämään, ja ”kulutusjuhlia” seuraisi vyön kiristys ja työttömyys. (mt. 331-334)

Vuoden 1989 alussa puhuin eduskunnassa voimakkaasti vaihtotaseen alijäämästä. Lähetin puheeni saatekirjeen kera myös presidentti Mauno Koivistolle, jonka tiesin olleen vahvan markan talouspolitiikan alullepanija ja tukija. (mt. 344-351)

Holkerin hallituksen muodostamisella Koivisto varmisti uudelleen valintansa vuoden 1988 presidentinvaaleissa. Kysymys ei siis ollut ”kassakaappisopimuksen” synnyttämästä suuttumuksesta, kuten professori Henrik Meinander on Sorsa-elämänkertateoksessa osoittanut.

”Raha-Suomessa” havainnollisesti kerrotaan, kuinka 1980-luvun lopun kulutusjuhlat vaikuttivat suomalaisten elämään ja yritystemme toimintaan.

Vähintään yhtä elävästi kuvataan niitä kärsimyksiä, joihin vahvan markan politiikan haaksirikko 1990-luvun alussa johti.

Pääministeri Esko Ahon johdolla vahvan markan politiikkaa jatkettiin ja sen aiheuttamia vaurioita pahennettiin. Samaa talouspolitiikan linjaa jatkettiin myös vuoden 1991 lopussa toteutetun devalvaation jälkeen, kunnes syksyllä 1992 siitä pakon edessä luovuttiin.