Onko kilogramman määritelmä muuttunut?

Anonyymi-ap

Vähän yli puoli vuosisataa sitten (1969) nostelin itsekseni harjoitusmielessä lukioni levytankoa muutaman kuukauden verran ja sain vähän ennen 18-vuotispäivääni ylös 110 kg:n puntit. Oma painoni oli silloin n. 75 kg.

Kävin intin vapaaehtoisena. Liikuntaa oli talon puolesta. Kesällä 1970 käväisin lomallani Helsingin Uimastadionilla ja kokeilin siellä kylmiltään levytankoa vuoden tauon jälkeen. Kun 90 kg ei tehnyt tiukkaakaan, yritin sivuta ”ennätystäni” ja onnistuinkin. Lajina sama itseopeteltu työntö saksaustyylillä.

Vuonna 1971 minulla oli jossakin tilaisuus tarttua puntteihin. Tulos jälleen samat 110 kg. Tälläkin kertaa tyydyin siihen enkä yrittänyt repiä itseäni hajalle. En siis ole koskaan yrittänytkään nostaa isompia painoja. Tunsin, ettei painonnosto kuitenkaan olisi ”minun lajini”.

Parikymmentä vuotta sitten kokeilin taas vuosikymmenien tauon jälkeen levytankoa. 90 kg nousi ja sai riittääkin.

Viime vuosina olen harrastanut liikuntamuotona kunnon ylläpitämiseksi hiihtoa keskimäärin 600–700 km talvessa ja todennut sen edulliset vaikutukset. Välillä tuntuvasti noussut painoni on asettunut nuoruusajan lukemiin 74–77 kg. Lenkkeilyvauhtini on ollut 10–12 km/h (pertsaa). Kesällä olen tehnyt ruumiillisia metsä- ja maatöitä mökillä. Olen kokenut olevani ikäisekseni ihan kohtuuvedossa. Vanha en mielestäni ole – parin viikon päästä tulee vasta 74 v. täyteen

Aivan pari viikkoa sitten ostin itselleni kotiin 50 kg:n levytankosetin., ensimmäiseni. Karmea yllätys: kilot eivät ole likimainkaan samoja kuin ennen! Jo tuo mokoma tanko täyteen lastattuna on syntisen raskas, ei tee mieli yrittääkään nostaa yhtään enempää!

Pitänee lähteä rakentamaan jonkinlaista ohjelmaa, jolla nuo kilot saisi kevenemään edes hieman. Itse taidan luuloistani huolimatta olla jo mennyttä kalua.

20

977

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Komeeta kun oot pitänyt itsestäsi huolta, onnittelut on harvinaista.
      Voimat ja lihakset kasvaa hautaan asti, uusimpien tutkimusten mukaan,
      ja lihasten palautuminen ei ihan kauheesti hidastu iän myötä on myös uusissa tutkimuksisa,
      maltilla vaan niin satavarmasti tulee voimaa ja lihasta, ei toki kuin aikoinaan mutta varmasti tulee.
      Onnea ja pitkää ikää.

      • Anonyymi

        Voimat ja lihakset kasvavat hautaan asti?!?! Täyttä potaskaa!
        Henkilökohtainen kokemukseni kertoo muuta!
        Kun 75v ikäisenä ja 86 kiloisena vedin maasta maksimiksi 200kg niin haluaisin tietää miten paljon enemmän ja millä konsteilla vedän 90 vuotisena tietysti edellyttäen, että olen hengissä.
        Ovatko kaikki painonnoston yleisten sarjojen ennätykset vanhusten nimissä.
        Entä olympiavoittajien kuten myös MM-kisojen voittajien ikärakenteet.

    • Anonyymi

      Hormoonit kehiin niin seiskakymppinenkin pääsee vielä kuntoon. Ilman niitä on turha huijata itseään.

      • Anonyymi

        Viimeisemmät faktatutkimukset ovat täysin eri mieltä, kyllä kehittyy,
        ei tietenkään samoin kuin 20-vuotiaalla.

        Olen siitäkin elävä kokemusasiantuntija, ja kehittynyt, tosin olen tehnyt todella töitä kaikilla, siis huom. kaikilla osa-alueilla mitkä vaikuttaa lihas- ja voimankasvuun.

        Enkä jaksa tästä vääntää enkä kinata, pidä mielipiteesi , ole hyvä,
        KAIKKI ON KORVIENVÄLISTÄ JA HALUSTA KIINNI, SIIS IHAN KAIKKI.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon kyllä, että kehittyy jos lähtötaso on täysin onneton. Treenatulle henkilölle tuota on turha tuputtaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon kyllä, että kehittyy jos lähtötaso on täysin onneton. Treenatulle henkilölle tuota on turha tuputtaa!

        No jokaisella mielipiteensä,
        itse olen treenattu hlö , ja joskus pärjännyt,
        nyt olen huimasti kehittynyt ,
        tosin hitaasti,
        mutta kun kilpailee itsensä kanssa maltilla, kehittyy,
        tosin se vaatii tekemistä ja paljon , paljon kaikilta osin tekemistä!

        Ei tuputtamisesta kiinni ole vaan yksinkertaisesti faktatiedoista.

        Käyn huippu salilla missä on vanhempia herrasmiehiä paljonkin,
        ovat todella kehittyneet kun on tietoa ja asiat kunnossa että pystyy keskittyyn oikeisiin asioihin.

        Jos olet sitä mieltä ettet kehity, olet varmasti oikeassa.
        Jos taas olet sitä mieltä,
        että kehityt, ja todellakin haluat kehittyä, kehityt ja olet varmasti oikeassa .

        Kaikista ei ole kaikkeen,
        näin se vain yksinkertaisesti on.
        Meidän kaupungissa on eläviä esimerkkejä,
        vaikka kuinka monta , jotka ovat vanhana todella kehittyneet huimasti,
        tästä on myös kattavava kansainvälinen tutkimus esim. UKK instituutin tekemänä.

        Näihin kun panostaa:
        Ravinto
        Lepo/palautuminen
        Harjoittelu , myös aerooppinen
        Uni
        Seksi
        Psyykkinen harjoittelu ( ehkä tärkein.)
        Lihashuolto
        Ihmissuhteet
        Huippuvalmennus ( seurannalla )
        Oikea viihde , harrastukset, terveellinen kokonaisvaltainen elämä.
        Rakkaus itseensä ja muihin.

        Jos joku näistä osa-alueista renkkaa, mikään ei toimi kunnolla, näin se vain on vaikka mitä selittää ja keksii tekosyitä.

    • Anonyymi

      Olen huomannut että rauta painaa enemmän mitä ennen. Se mikä painoi ennen kilon painaakin nykyään 2 kiloa.

      • Anonyymi

        Saman suuntainen kokemus. Ensin heikkenivät liikkuvuus, kimmoisuus ja räjähtävyys.
        Olympianostot muuttuivat hankaliksi. Varsinkin tempaus heikkeni. Lopulta vedin vain raakoja tempauksia polvilta.
        Parhaiten säilyi maastaveto.
        Inhottavaa muistaa mitkä kisatulokset syntyivät 24 vuotisena.
        Rappiovuosien jälkeen aloitin uudelleen kuukautta vaille 6-kymppisenä todeten nuo edellä mainitsemani rajoitukset joita ei pystynyt täysin poistamaan.
        Yksinkertainen kimmoisuustesti.
        Kerrostalon raput.
        Aktiiviaikana hyppäsin tasajalkaa ylöspäin 7 rappua.
        6-kymppisenä meni vielä 5 mutta nahistuminen nopeutui siten, että 7-kymppisenä katselin kaihoisasti kolmatta askelmaa mutta totesin, että nousenpa 2 rappua kerrallaa vuorojaloin.
        Loputtoman kehityksen apostolit väittävät varmaan, että olen toiminut väärin.
        Toki nyt 82 vuotisena pitäisi mennä ainakin 9 rappua.

        Lihaskato on myös outo juttu. Käyn samassa InBody vekottimessa jota käyttää sama henkilö ja tilanne ja ajankohta on aina sama. Lihakset näivettyvät. Ilman vekotinvierailuakin olen havainnut reisien, pakaroiden ja selän menettävän lihasta.

        Kyllä tottakai ikä tekee tehtävänsä,
        Jos vertaat itseäsi muihin ikäisiisi, olet loistokunnossa ja erinomaista että yleensä liikut ja teet, toimit ja harrastat, onnittelut siitä, turha verrata nuoruuden tuloksiin, katsotaan etennpäin , ei taakse.

        Onnea ja menestystä liikkumiseen ja urheiluun.

        Kiitoksia kannustuksesta mutta kritiikkini on suunnattu noita "ikuisen kehittymisen" apostoleja vastaan. Yleisellä tasolla täysin järjetön väite!
        Olisi syytä tarkentaa, että väite toimii jonkin aikaa kun lähtökohtana on täysin vätys tyyppi!

        Tänään on huilipäivä. Huomenna vaaka hackissa 5 sarjaa tasavitosia ykkösinä, istumapunnerrukset ilman selkänojaa 4 vitosen sarjaa samalla painolla, vatsaa vapain nilkoin 4 x 10 ja nuorison malliin taljassa hartiakorkeudella hauiskääntöjä saman aikaisesti vastakkaisilla puolilla.

        Olet kyllä Teräsmies, varmasti esimerkki nuoremmilla,
        voi että kun kaltaisia olisi enemmän, olisit kyllä monelle keulakuva.
        Isot onnittelut, ja menestystä , terveyttä, iloa ja voimia.

        Jostakin syystä minut houkuteltiin salini "mannekiiniksi" mainosvideoon 8-kymppisenä.
        Rauhallisesti, maltilla, rehkimättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostakin syystä minut houkuteltiin salini "mannekiiniksi" mainosvideoon 8-kymppisenä.
        Rauhallisesti, maltilla, rehkimättä.

        Onnittelut ja todella komee juttu,
        jatka vaan, olet todella teräsmies,
        uskon että moni ottaa mallia ja ihailee, vaikka sitä ei suomalaiseen tyyliin sano eikä näytä.

    • Anonyymi

      Itsellä on ikää vasta pian 40 vuotta ja kyllä kaikki painaa. Salilla näkee 50 vuotiaita joille minun maksimit on heidän lämmittelypainoja.
      Kyllä se hävettää kun kyykkäileekin alle sadalla kilolla kun vieressä saattaa olla pienempi nuori nainen joka tekee reilusti yli satasella.
      Olen kyllä muuten oikein hyvässä kunnossa ja työterveydessäkin tuli kehuja kun kerroin mitä salilla teen. Mutta kyllä pitäisi vielä 150 kiloa olla helppoa kyykätä. Kertoo vain laiskuudestani ja lihasheikkoudesta.

      • Anonyymi

        Kyykky on yksi liike muiden joukossa,
        joka on jonkun mielestä tärkeä,
        toiselle ei sovi polvien , alaselän , niskan jne. vammojen vuoksi,
        jokainen tekee mitä parhaaksi näkee,
        pääasia että liikkuu ja toimii itselleen,
        ihan sama mitä joku muu tekee,
        seuraa vain omaa kehitystään ,
        ja keskittyy siihen,
        vuosien päästä tulokset tulee,
        tätä on tämänpäivän ihmisen lähes mahdotonta ymmärtää.

        Missä on pitkäjännittyneisyys ja systemaattisuus koko elämän pyörässä,
        kaikissa osa-alueissa jotka vaikuttavat kaikki toisiinsa, ( ota selvää, jos huvittaa...)
        tämän kun tajuaa,
        edes osittain, on jo mestari.

        Kyllä tässä on pitkäjänteinen oltu kun takana on nostelua reilut 20 vuotta.
        Mutta ennen oli tulokset kovia tuloksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä on pitkäjänteinen oltu kun takana on nostelua reilut 20 vuotta.
        Mutta ennen oli tulokset kovia tuloksia.

        Hienoa, hyvä ja onnittelut,
        varmasti et olisi tuossa jos et olisi tehnyt juuri noin,
        moni asia on vain hyväksyttävä kun ikää tulee,
        siinä piilee salaisuus,
        tilanteen hyväksyminen ,
        nyt on nyt ja ennen oli ennen, siinä se ,
        menestystä ja iloa , voimia urheiluun ja eloon.

    • Anonyymi

      Aloittajalle, tee etukyykkyä , sitä ei kukaan tee , koska on tehokkaimpia liikeitä ja nostaa myös aerooppista kuntoa tehokkaasti, hyvä liike, tosin niitä on muitakin,
      eipä nämä paksuperse ämmät näytä koskaan tekevän missään ikinä etukyykkyä, eikä miehetkään?

      • Anonyymi

        Itse teen 8/10 kerrasta etukyykkä ja loput takakyykkyä. Etukyykky on paras liike jos haluaa nostaa maasta paljon tai vetää paljon rinnalle. Takakyykyllä en huomannut mitään vaikutusta muuhun kuin itse kyykkyyn.
        Etukyykkyä tulee tehdä aina ilman vyötä että siitä saa kaiken hyödyn irti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1799
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      115
      949
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      116
      857
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      694
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      631
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      54
      586
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe