Muitakin suomalaisia samassa tilanteessa. Juttu Iltalehden nettisivulla tänään.
Suomalaispariskunta Kreetalla kolmatta päivää ilman matkatavaroitaan
Anonyymi-ap
6149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Matkustelu on yliarvostettua ja vaivalloista nykyään.
Olen ollut ulkomailla viimeksi vuonna 1999. Tuolloin olin viikon Rodoksella. Vuonna 1987 olin viikon Kreetalla Hersonissoksessa joka oli tuolloin vielä pääosin kalastajakylä jossa vasta aloitettiin turismia. Nykyään kyseinen paikka on turistihelvetti ravintoloineen, diskoineen, vesipuistoineen ja mikroautoratoineen. Muita etelänmatkoja en ole tehnyt.
Miksi jonnekkin pitää matkatavarat raahata? Pientä cabiiniin mahtuvaa reppua enempää ei kukaan matkallaan tarvitse ellei matkusta napa alueille. Paikanpäältä voi ostaa jos jotakin tarvitsee.
Tuo turistihelvetti pitänee kyllä paikkansa, ei kiinnosta, mielummin maaseudulle tavallisia ihmisiä tapaamaan ja normaali elämää seuraamaan. Matkailu on ihan yliarvostettua. Käytännössä telkkarista näkee maailman nähtävyydet paremmin ja popparit vieressä. Sen jälkeen omaan sänkyyn.
KAIKKI ON PUNIKKIEN SYYTÄ, LENTOJÄTKÄT ON PUNAISIA.
Kreikan Saaret ovat yhdet parasta Euroopassa/ Maailmassa!
Olen itse ollut vain kolmella saarella, Korfu, 2x Kreeta,
Santorini, ovat kaikki tosi hyviä kohteita lomalle!
Ja kerran yhden yön Ateenassa kun otin junan Ateenasta Hamburgiin.
En ole kyllä ollut moneen vuoteen mutta haluaisin vaikka lähteä huomenna! (En ole lähdössä)
Kreikassa on jotain, tunteessa!