Iranin uhkaa Euroopassa ei pidä unohtaa tai vähätellä

Anonyymi-ap

https://www.verkkouutiset.fi/a/mika-aaltola-iranin-uhkaa-euroopassa-ei-pida-unohtaa/#8189b3d1

Viisi miestä, mukaan lukien neljä Iranin kansalaista, pidätettiin lauantaina eri puolilla Englantia terrorisminvastaisessa operaatiossa. Viranomaisten kerrotaan pelänneen ”tiettyihin tiloihin” kohdistuvien hyökkäysten uhkan olevan välitön.

Britannian poliisin terrorisminvastainen yksikkö pidätti Lontoossa lisäksi kolme iranilaismiestä estääkseen mahdollisen todistusaineiston tuhoamisen.

Sunnuntai-iltana spekuloitiin, että kohde saattoi olla synagoga tai jokin muu juutalaisyhteisöön liittyvä kohde.

Mika Aaltolan mukaan EU:ssa keskustellaan, pitäisikö Iranin vallankumouskaarti listata terroristijärjestöksi.

– Vääntö käynnissä vallankumouskaartin julistamisesta terroristiseksi järjestöksi. Itse tuen. Parlamentin kanta selvä. Neuvoston puolella vaatii yksimielisyyden, hän sanoo.

Iran on aseistanut eri maissa toimivia kapinallisjoukkoja ja toimittanut lennokkeja Ukrainaa vastaan hyökkäyssotaa käyvälle Venäjälle.

Iranin uhkaa Euroopassa ei pidä unohtaa tai vähätellä. https://t.co/IMvgCxrw8a

— Mika Aaltola (@MikaAaltola) May 5, 2025

PS. maahanmuuttoa lisää Islammaista?

2

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi nuo iranilaiset saavat suomesta turvapaikan. Koska heitä noin vainotaan.

    • Anonyymi

      Hamas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3042
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1801
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      112
      1666
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1229
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      123
      967
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      933
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      924
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      65
      907
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      825
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      800
    Aihe