Täällä hallitus keksii sitä ja tätä omasta päästään väittäen, että malli on Ruotsista. Ruotsissa työelämässä kulttuuri perustuu neuvotteluihin ja luottamusmiehellä on siellä vahvempi rooli kuin meillä.
Ruotsissa hoitoalan henkilökuntapula hävisi, kun heille alettiin maksamaan kunnollista palkkaa. Meillä hallitus haalii aasiasta kielitaidottomia mimmejä töihin minimipalkalla. Miettikää nyt sellaista heiveröistä pienikokoista naista hoitamassa rehevää suomalaisemäntää tai isäntää. Kuinka kauan paikat kestää ennenkuin ovat sairaseläkkeellä, jonka valtio kustantaa.
Otetaanpa mallia Ruotsista
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Purra on huolissaan sosiaalimenoista. Olisipa hän yhtä huolissaan niistä liian pienistä palkoista joita yrittäjät maksavat. Palkan pitää olla niin suuri, että sillä pystyy elättämään perheensä ilman tukia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216925Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562353- 1471887
- 891292
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa1001098Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91991- 72990
- 33873
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon165814