JT uskonnossa on hyviä asioita, mutta kokouksissa käymistä ja ovilla kiertelyä en jaksa.
JT hyviä asioita
5
118
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan kenttää mahdollista tehdä muutenkin kuin kierrellä ovilla.
- Anonyymi
Ainakin ennen ovelta ovelle työtä käytännössä vaadittiin ja muut työmuodot (katutyö, todistuskirjeet) olivat sitä täydentämässä. Ovelta ovelle työtä piti ainakin jonkin verran tehdä, se oli normi. Jos ei tehnyt, eikä ollut todella hyvää syytä olla tekemättä (liikuntaeste tms) niin sai hengellisesti heikon ihmisen leiman.
- Anonyymi
Jokaista JT hyvää asiaa kohden on kaksi huonoa asiaa.
Joten, se siitä. - Anonyymi
On siinä varmaan jotain hyvää, patriarkaalisille miehille ja naisille, joilla on vanhoilliset ja vähäiset käsitykset asioista.
- Anonyymi
JT-uskonnossa mahdollisesti oleva hyvä ei todellakaan ole sen arvoista, että kannattaisi ottaa ne huonot puolet, mitkä myös tulevat mukana.
Tosin JT-uskonnossa jotkut ottavat aika rennosti ja kärsivät vähemmän kuin ne, jotka ottavat uskonnon enemmän tosissaan. Hieman ironisesti, sitä paremmin menee mitä vähemmän tunnollisesti noudattaa järjestön opetusta. Parhaiten voi kuitenkin ulkopuolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j763101Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin622302Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141520Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651299- 871159
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291009Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55965- 47942