NL:n tappiot 2 ms aikana?

Anonyymi-ap

Sommen taistelussa 1916 avomaalla 40 km levyisellä rintamalla hyökänneet britit menettivät 20.000 kaatunutta ensimmäisenä päivänä. Tätä kauhistellaan esimerkkinä täysin osaamattomasta ylijohdosta.

Kun NL puolistautui Saksaa vastaan, se menetti 1941-45 joka päivä tuon 20.000 henkeä. Suurin osa siviilejä mutta silti. Voiko tuo luku pitää yleensä paikkansa? Mitä todisteita on olemassa?

28

372

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      MARS kirjastoon!

      Tämä kirja on mm. oppikirjana Maanpuolustuskorkeakoulussa.

      Tässä on erinomainen kirja Saksan sodasta idässä. Kirjassa käydään läpi itärintaman tapahtumia, huollon ja aseteollisuuden tilaa, tappioita jne. Kaikki kulminoituu Stalingradin taisteluun ja sen tarkasteluun. Siinä samalla tulee esiin toinen, paljon suuremmin voimin ja lähes samaan aikaan aloitettu ja NL:n täydelliseen epäonnistumiseen johtanut operaatio Mars.

      Vuoden 1942 NL:n pääsotatoimi Mars eli hyökkäys Moskovan länsi- ja lounaispuolella käynnistyi marraskuun 25 päivänä eli noin viikko Stalingradin saartoon päättyneen Uranuksen (19.11.) jälkeen. Zukovin johtama hyökkäys epäonnistui täysin ja Zukov uhraa muistelmissaankin peräti puolitoista sivua tähän hänelle ikävään episodiin.

      Sivut 286-295

      Aatolainen, Jaakko: Hitler, Stalin ja
      Stalingrad : tahtojen taistelu

      Kustantaja: Karisto, Painovuosi: 2012, Sivumäärä: 400



      Rževin suunnan taistelut:

      Toinen Ržhevin–Sytšovkan offensiivi eli Operaatio Mars (25. marraskuuta 1942 – 20. joulukuuta 1942)

      Taisteluita on kutsuttu nimellä Rževin lihamylly (ven. Ржевская мясорубка) puna-armeijan suurten tappioiden takia.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Rževin_taistelut

    • Anonyymi

      Eiköhän tässä ole käynyt se perinteinen, että lasketaan Neuvostoliiton dissaamiseksi kaikki mahdolliset sota-ajan kuolemat, myös luonnolliset, sotatappioiksi ja osoitukseksi Neuvostoliiton tyhmyydestä. Tämähän tuntuu olevan monella ikuinen agenda kun tappio kismittää.

      Neukuissa oli noin 250 miljoonaa ihmistä. Vuodessa kuolee noin 4 miljoonaa vanhuuteen jne. Tämä tarkoittaa että joissian lähteissä paisutelluista 28 miljoonan sotatappioista yli puolet on näitä ihan normaaleita kuolemia, jotka olisi tapahtuneet ilman sotaakin.

      • Anonyymi

        Neuvostoliitto raapi kasaan paljon sotilaita, mutta uskotko todella, että niistä osa kuoli vanhuuteen?

        Venäjän tapa sotia syö ihmishenkiä. Se on heidän valintansa.
        Kannattaa muistaa, että Stalin tapatti Venäläisiä yhtä monta kuin kuoli sodassa.


      • Anonyymi

        Neukkuja kuoli toisessa maailmansodassa 10,7milj sotilasta ja 11,5 milj siviiliä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neukkuja kuoli toisessa maailmansodassa 10,7milj sotilasta ja 11,5 milj siviiliä.

        Suomessakin kuoli toisessa maailmansodassa 100000 sotilasta ja n. 125000 siviiliä samalla logiikalla, kun otetaan huomioon kaikki sota-ajan kuolemat (sis. luonnolliset). Luonnollinen kuolleisuus on noin 1% väkiluvusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neukkuja kuoli toisessa maailmansodassa 10,7milj sotilasta ja 11,5 milj siviiliä.

        Lev Lopukhovsky joka on Venäjän Sotahistorian Akatemian puheenjohtaja on yhdessä Boris Kavakerchikin ja Harold Orensteinin kanssa tutkimuksissaan päätynyt kolmella eri laskutoimituksella että noin 14.6 miljoonaa neuvostoliittolaista sotilashenkilöä on kuollut sodassa tavalla tai toisella. Niihin lasketaan armeijan, laivaston ja ilmavoimien henkilöstön lisäksi myös NKVD:n sotilasyksiköiden, työpataljoonien, rajajoukkojen sekä partisaaniyksiköiden sotilaita. David Glantz heidän kirjansa esipuheessa tukee heidän lukemiaan. Glantz itse on jo vuosia aiemmin päätynyt arvioon 14.7 miljoonasta kuolleesta sotilashenkilöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lev Lopukhovsky joka on Venäjän Sotahistorian Akatemian puheenjohtaja on yhdessä Boris Kavakerchikin ja Harold Orensteinin kanssa tutkimuksissaan päätynyt kolmella eri laskutoimituksella että noin 14.6 miljoonaa neuvostoliittolaista sotilashenkilöä on kuollut sodassa tavalla tai toisella. Niihin lasketaan armeijan, laivaston ja ilmavoimien henkilöstön lisäksi myös NKVD:n sotilasyksiköiden, työpataljoonien, rajajoukkojen sekä partisaaniyksiköiden sotilaita. David Glantz heidän kirjansa esipuheessa tukee heidän lukemiaan. Glantz itse on jo vuosia aiemmin päätynyt arvioon 14.7 miljoonasta kuolleesta sotilashenkilöstä.

        Tuossa lienee ns. Suuren isänmaallisen sodan tappiot. Siihen on lisättävä Hrutsevin maininta muistelmissaan, koskien Talvisodan tappioita, eli kyse on MILJOONASTA miehestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa lienee ns. Suuren isänmaallisen sodan tappiot. Siihen on lisättävä Hrutsevin maininta muistelmissaan, koskien Talvisodan tappioita, eli kyse on MILJOONASTA miehestä.

        Hahaha aloituksessa kysyttiin todisteita, eikä mitään tyhjänpäiväisiä HORINOITA 😜


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaha aloituksessa kysyttiin todisteita, eikä mitään tyhjänpäiväisiä HORINOITA 😜

        Siinä oli luvut ja niiden esittäjät. Yleensä sellaisia tietoja ei poidetä horinoina! Itseltäsi yleensä puuttuu lähdetieto täysin omista lukumääräväitteistäsi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä oli luvut ja niiden esittäjät. Yleensä sellaisia tietoja ei poidetä horinoina! Itseltäsi yleensä puuttuu lähdetieto täysin omista lukumääräväitteistäsi!

        Hahaha vai on nuo horinat muka jotain lähdetietoja😂🤪😄


    • Anonyymi

      2 Millisekunnin aikana, ei siinä hirveästi ehdi kuolleita tulla ellei kyseessä ole atomipommi.

      • Anonyymi

        Mistä tapahtumasta nyt puhut? Menneestä vai tulevasta? Atomipommia on käytetty kahdesti ja kyllä niistä on lukumäärätietoja esitetty arvioina!


    • Anonyymi

      Ranskan suurinpäivätappio koettiin elokuussa 1914: 27000 kuollutta.

    • Neuvostoliitto voitti. 👍Pulinat pois!🇷🇺🎖️

      • Anonyymi

        Jep, mutta Venäjä ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, mutta Venäjä ei.

        Ukraina on Neuvostoliiton perustajavaltio siinä missä Venäjäkin.


    • Anonyymi

      14 600 000 kuollutta neuvostoliittolaista sotilashenkilöä 1415 päivässä on 10 318 päivää kohden. Siis yhden divisioonaa verran päivässä kuoli ryssiä.

      • Anonyymi

        Stalinin uhreja oli parissa vuodessa 30 miljoonaa venäläistä ihan ilman sotiakin.
        Kaikki eivät toki kuolleet, mutta merkittävä osa ihan vain katosi eikä koskaan löytynyt.
        Siinä päästään samoihin päivälukuihin rauhan aikana.

        Toinen maailmansota ei siis ollut Neuvostoliitolle poikkeuksellista aikaan vaan busines as usual.


    • Anonyymi

      Jos NL:n henkilöstömenetyksiä palastellaan osiin, niin ilmeisesti
      - Barbarossan alku 1941 karkeasti 1 milj (ei lasketa sotavankeuteen joutuneita)
      - Leningradin alueen taisteluissa ja Stalingradin alueen taisteluissa kaatui molemmissa karkeasti noin 1 milj. sotilasta.
      - 2. ms aikana sotavangeiksi jääneistä puna-armeijalaisista kuoli 2 milj.
      - 1941 Moskovan taisteluissa meni kaikkiaan 1 milj.
      - Noista siis yhteensä 6 milj.

      Kun NL käynnisti isomman tai keskikokoisen hyökkäyksen jollain rintamaosalla, kaatui 0,1 - 0,4 milj.

      • Anonyymi

        Leningradissa kuoli paljon siviilejä ja ihan turhaan.
        Stalin ei halunnut evakuoida siviilejä pois kaupungista, vaikka siihen oli kaikki mahdollisuudet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leningradissa kuoli paljon siviilejä ja ihan turhaan.
        Stalin ei halunnut evakuoida siviilejä pois kaupungista, vaikka siihen oli kaikki mahdollisuudet.

        Kun sanotaan, että ikä on vain numero, niin Venäjällä ihminen on vain numero.


    • Anonyymi

      NL:n taistelutaktiikka oli lähettää hyökkäyksen ensimmäisessä aallossa rangaistuspataljoonia ja huonosti edellisissä taisteluissa hyökänneitä joukko-osastoja. 1941 lähetettiin jopa siviilistä kaavittuja pelkällä kivääriaseistuksella. Nämä toimivat sekä miinanpolkijoina että yleensä sitoivat saksalaisten etulinjan taisteluun. Tappiot tuollaisissa joukoissa nousivat ilman muuta suuriksi.

      Vasta näiden perästä laitettiin hyökkäykseen paremmin varustettuja ja koulutettuja joukkoja. Koska kuljetuskalustosta oli kroonista pulaa ainakin 1942, jäi haavoittuneiden kuljetus toissijaiseksi. Tämä johti ilman muuta kuolleiden määrän kasvuun.

      Sitten perästä päin ammuttiin pelkurit ja karkurit, Stalingradissa kai divisioonan verran.

      • Anonyymi

        Venäjä laittaa sokeatkin Uirainan sotaan:
        Lokakuussa 2022 Dmitri Kljukvinin postilaatikosta tipahti jotain, mitä hän ei todellakaan odottanut: käsky saapua liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Kljukvin on ollut syntymästään saakka sokea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä laittaa sokeatkin Uirainan sotaan:
        Lokakuussa 2022 Dmitri Kljukvinin postilaatikosta tipahti jotain, mitä hän ei todellakaan odottanut: käsky saapua liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Kljukvin on ollut syntymästään saakka sokea.

        Menikö ? Löysikö Ukrainaan asti ?


      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sotaan tottuneet venäläisethän ovat menestyneet niin valtavasti Ukrainassakin jo neljättä vuotta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaan tottuneet venäläisethän ovat menestyneet niin valtavasti Ukrainassakin jo neljättä vuotta.

        ....ja saaneet hengiltä ja vaivaisiksi jo monta sataa tuhatta ukrainalaista vaikka siellä on vastassa sotaan tottuneet ukrainalaiset. Täällä olisi sotaa vasta opiskelevat vanhukset. Siinä on isompi ero kuin sinun päälläsi kykenee käsittämään.


    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4402
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3503
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe