"Muidenkin puolueiden poliitikot poliittisen kartan laidasta laitaan provosoivat ja syyllistyvät loanheittoon sosiaalisessa mediassa. Mutta perussuomalaisten tapauksessa politiikan rajuun kärjistämiseen osallistuu puolueen koko johtoporras.
– Että kokonainen puolue olisi all stars -ketjunsa voimin lähtenyt tuonne someen, niin ei ole muita kuin perussuomalaiset. He ovat siinä ihan omassa liigassaan, Mykkänen sanoo.
Mykkänen kuvaa kirjassaan tapauksia, joissa perussuomalaisten johto on osallistunut yksittäisiin henkilöihin kohdistuvaan ilkkumiseen tai vähättelyyn. Kärkipoliitikkojen esimerkki on rohkaissut myös puolueen piiritason johtoa ja rivikansalaisia osallistumaan loanheittoon.
– Rivikansalainen saattaa miettiä, että totta kai minäkin voin olla tällaisessa mukana, jos tuollaiset näkyvät, merkittävät, yhteiskunnallisesti arvostetut hahmot ovat mukana, Mykkänen kuvaa.
Kärjekästä puhetta ovat perussuomalaisista viljelleet etenkin puheenjohtaja Purra ja puolueen kaikki kolme varapuheenjohtajaa, Purran edeltäjä Jussi Halla-aho sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä.
– Hänhän tappelee tuolla X:ssä aamusta iltaan, päivästä toiseen. Se on semmoista lällättelyä ja riidan haastamista, Mykkänen kuvaa eduskuntaryhmän puheenjohtajan toimintaa.
Puhetavan ja ironisen kärjekkään ilmaisun kantaisä perussuomalaisissa on kuitenkin Halla-aho, joka on luonut alkuperäisen suosionsa ja ponnistanut politiikkaan vuonna 2005 perustamansa blogin kautta.
– Jussi Halla-aho on ollut jonkinlainen pioneeri, tienraivaaja ja suunnannäyttäjä oman Scripta-bloginsa puolella. Tällainen hyvin kärjekäs kielenkäyttö on tarttunut sitten myös perussuomalaisten alemmille tasoille, Mykkänen kuvaa.
Mykkäsen havaintojen mukaan Halla-ahon sosiaalisen median viestintä on ollut aiempaa valtiomiesmäisempää nyt hänen toimiessaan eduskunnan puhemiehenä. Vanha puhetapa on silti ajoittain purskahdellut pintaan."
https://yle.fi/a/74-20158111

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ylen toimittaja haastattelee Hesarin toimittajaa. Ei ole puolueettomuudesta tietoakaan.
Ei puolueettomus tarkoita sitä, että persujen perseilystä pitäisi vaieta.
Entäs demareiden maanpetokselliset touhut. Demarit perustivat naapuriseuran.
Kommunisti-Ylen valheita
Yle pitää lakkauttaa. Ei sieltä tule kun pillupäiväkirjoja ja ps-vastaista propagandaa
Persut joutuvat pian lakkauttamaan itsensä