joka on ajankohtainen.
PROFETIA
David Wilkerson 1989
David Wilkerson sai tämän profetian yhtenä iltana palattuaan vaimonsa kanssa hotelliin kokouskierrokselta Kaliforniasta.
Jumala on pelastava sinut ja sinun lapsesi sekä kansansa, tulemalla itse tulimuuriksi heidän ympärilleen.
Tämä tulimuuri on kasvava sitä korkeammaksi ja leveämmäksi mitä suuremmaksi pahan valta maailmassa kasvaa.
Jumala tekee lopunaikojen sukupolvesta pyhemmän, vanhurskaamman, itselleen omistautuneemman kuin milloinkaan ennen historiassa.
Missä synti on suureksi tullut, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.
Jumala on valmistava itselleen pyhän kansan, jonka Hän suojaa tulisella muurilla - niin väkevällä, että paholainen joukkoineen joutuu kaaokseen eikä pysty vahingoittamaan tulimuurin sisällä olevia.
Nykyiset yhä huonommaksi käyvät olosuhteet eivät ole jääneet Jumalalta huomaamatta. Raamatussa hän varoittaa, että saastainen saastuu edelleen, paha tulee pahemmaksi, vietellen toisiakin.
Tapahtuu
SUURI LUOPUMUS,
ihmiset rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa.
Jumalaa häväistään, johtajille nauretaan. Ihmiset hylätään paatumukseensa.
Miehet syttyvät miehiin ja naiset naisiin seksuaalisen nautintonsa tähden.
Ihmisistä tulee itsekkäitä, ylpeitä, omahyväisiä, juopottelijoita, vanhemmilleen tottelemattomia.
Avionrikkojat ja huorintekijät hekumoivat synneissään.
Jopa kristityt syyllistyvät näihin synteihin, vaikka yhä vuodattavatkin vuolaita kyyneliä katumuspenkillä.
Ihmisten sydämet täyttyvät pelosta, kun he näkevät maata kohtaavat onnettomuudet,
Kun vihollinen käy päälle kuin tulviva virta, Jumalan Henki nostaa suojaavan seinämän, tulisen muurin. Sakarja 2:5.
Tuon tulimuurin läpi ei sielunvihollinen eikä sen demonijoukot pääse tunkeutumaan uskovia kiusaamaan.
Tulimuuri suojelee niitä, jotka Herran enkeli on merkinnyt ja luetteloinut, niitä jotka ovat aralla tunnolla, murehtivat synnin tähden - omiensa ja muiden.
Hesekiel 9:4.
Jumala ottaa parhaillaan mittoja ja asettaa erilleen ne, jotka kammoavat syntiä - ne jotka vaikeroivat ihmisten pahuutta ja itkevät sen tähden.
Pohjoisesta on tuleva pahuuden tuuli, jota Jumalan enkeli kehottaa pakenemaan.
Tuo tuuli puhaltaa nyt seurakuntiin ja tuon tuulen nimi on Ihmiskeskeinen evankeliumi.
Paha pohjoistuuli viekoittelee ja pettää laumoittain Jumalan perheväkeä.
Se on Raamattuun kääräistyä humanismia, ihmisviisautta, joka kehoittaa ajattelemaan omilla aivoillaan ja tulemaan rikkaaksi.
-->>
Tämä vääristynyt evankeliumi pyrkii tekemään ihmisistä jumalia ja siihen on sekoitettu kommunistista ja humanistista ajattelumallia.
Ihmisille sanotaan:
"Sinun kohtalosi on sinun tahdonvoimasi vallassa. Kaikki mitä voit kuvitella on sinun. Puhu se olevaiseksi ja luo se positiivisella mielenvirityksellä." Menestys, onnellisuus ja täydellinen terveys ovat sinun, jos vain osaat käyttää luovaa mielikuvitustasi.
Tee unelmistasi totta käyttämällä mieleesi kätkettyjä voimavaroja".
--> iloitse, iloitse ja naura.
Toinen voimalla pohjoisesta puhaltava tuuli on aistilliset televiso-ohjelmat ja pornografia.
Kodit tulevat muuttumaan pornopalatseiksi, joissa uskovatkin saastuttavat sielunsa katsomalla pornoa ja väkivaltaa.
Tulee aika, jolloin Jeesuksen todelliset seuraajat eivät enää voi pitää kodeissaan televisiota, koska se on täynnä kaikenlaista saastaa.
Vain paatuneet uskovat voivat omistaa television ja ne jotka istuvat katselemassa sieltä tulevaa saastaa, muuttuvat Lootin kaltaisiksi, ärsyyntyneiksi, moraalittomiksi ja kylmiksi kaikelle mikä on hengellistä ja pyhää.
Jumalan enkeli huutaa uskoville:
"Paetkaa pohjoisesta puhaltavaa henkeä - tulkaa hengittämään vain pyhyyden ja erottumisen puhdasta ilmaa".
Tässä sanoma
Anonyymi-ap
2
286
Vastaukset
- Anonyymi
Yksi ällä valheesta puuttui. Se on tullimuuri.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739