JEESUS KRISTUS ON VOITTAJA

”He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
Ilm 17:14
12451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Karitsa on hyvää kun ei paista liian kypsäksi.

Äänestä

Psikös se tänä vuonna edes välieriin asti?

Äänestä
  • Voittoon asti.

    Äänestä

Ainakaan Israelista ei ole kyse.

Äänestä

aku ankka voittaa aina

Äänestä

Miten meni hääyönne karitsan kanssa?

Äänestä

Roomelaiset vetivät "voittajan" roikkumaan ristille.
Eli oli häviäjä.

Äänestä

Karitsa lienee Rooma. Ensimmäisessä maailmansodassa humanistiset teknokratian kannattajat taistelivat konservatiivista antimodernismivalan vannonutta Roomaa vastaan. Toisessa maailmansodassa taisteltiin toista ja kolmatta Roomaa vastaan.
Tämän päivän sodassa taistellaan yhä kirkkoa vastaan. Ja yritetään korvata kirkko väärällä profeetalla.

Karitsa tulee voittamaan. Ja teokratia nousee korvaamaan humanismin teknokratian. The Kolbrin Bible kertoo että keskiajan Lopun unelma oli oppia lentämään ja lopulta ihminen lensi kuuhun asti. Mutta sitä seuraavan aionin tarve ja unelma on oppia voittamaan kuolema ja herättämään kuolleita eloon.

Teknokratia on ensimmäisten joukossa pyrkimässä tekniikan avulla tähän. Mutta myös kirkko uskon ja rukousten avulla. Eräät kirjoitukset väittää konservatiivisen kirkon voittavan humanismin ja teknokratian. Mutta on myös niitä jotka yhä puolustaa modernismia ja teknokratiaa.

Taistelu jatkuu eikä ole lainkaan varmaa että Karitsan voitto olisi taattu. Kirkko on liian vanhoillinen?

Intia pitää tätä Deevojen ja Asuroiden välisenä sotana jossa ikuinen elämä on jaossa. Alunperin piti yhdessä saavuttaa kuolemattomuus, mutta syntyi riita jonka Deevat voittivat.

Deevat ovat Jacobin vaimon Lean lapset
Asurat Raakelin.
Deevat ovat vallassa Etelässä. Asurat Pohjoisessa.

Etelä onkin jo kauan uskonut jälleensyntymiseen Mutta Pohjoisessa tuo oppi on takkuillut.

Humanismi oli asuravetoista Mutta tuleva teokratia tulee olemaan deevavetoista?

Voisi melkein väittää että sota toistuu syklisesti jokaisessa sukupolvessa. Ja tässä sodassa on vaikea lopullinen voitto saavuttaa ja lopullinen voittaja nimetä.

Tarkoitan..... the Show must go on.......

Äänestä

aku ankka on antanut sulkansa sinunkin puolestasi

Äänestä

jeesus voitti lampaan mutapainissa.

Äänestä

Miksi uskovaiset keritsevät lampaan niin että se istuu sylissä jalat harallaan?

Äänestä
  • Emme kehtaa kertoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
Ilm 17:14

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu