Vihreä siirtymä koettelee Suomea siinä kuin Kongoakin

Vihreä siirtymä pilaa Suomen vesistöt, ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä.

Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla. Tästä seuraa haitallisia ympäristövaikutuksia ja vesien tilan heikentymistä. Selkeät raja-arvot jätevesissä ovat kaikkien etu. Reunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa. Lainsäädännöstä puuttuu jätevesipäästöjen osalta keskeisiä haitta-aineiden raja-arvoja. Raja-arvot tarvitaan sulfaatille ja ksantaateille. Sulfaatin raja-arvo tulee olla erikseen sisävesille ja murtovedelle. Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista on vuodelta 2006, joten asetus liitteineen tulee päivittää pikimmiten.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
2551521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 255

Vanhimmat

Suomi saattaa vaikuttaa eettisemmältä investointikohteelta kuin Kongo, mutta ympäristölainsäädäntö on yhtä pahasti retuperällä kuin Kongon työlainsäädäntö.

Äänestä
  • Kärjistetysti sanottu, mutta mitäpä ei tekisi intohimosta agendaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kärjistetysti sanottu, mutta mitäpä ei tekisi intohimosta agendaan.

    Ei tarvitse vertailla Kongoa ja Suomea. Niin kovalla innolla on Vihreää siirtymää vyörytetty, että muut ympäristönäkökulmat kuin globaalin ilmastonmuutoksen torjunta ovat jääneet sivuun. Aloite ei ole Vihreää siirtymää vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pohdintaa aiheen liepeiltä:
    "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että polttomoottoriautoja pitäisi suosia, vaan sitä, että autoilua ylipäänsä pitää vähentää."
    https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oletpa lihaa syövä hetero tai muunsukupuolinen viherpiipertäjä, älä jätä allekirjoittamatta. Aloitteen perustelut puhuvat puolestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kärjistetysti sanottu, mutta mitäpä ei tekisi intohimosta agendaan.

    Ei ole kärjistetysti sanottu: sekä luonto että lasten tulevaisuus tuhotaan molemmissa maissa.

    Ollaan nyt O. Tammilehdosta hys hys. Joku saattaa vieläpä lukea hänen muita kirjoituksiaan. Ei hän minun tietääkseni ole tämän aloitteen takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ollaan nyt O. Tammilehdosta hys hys. Joku saattaa vieläpä lukea hänen muita kirjoituksiaan. Ei hän minun tietääkseni ole tämän aloitteen takana.

    Olli Tammilehto on pitkän linjan kansalaisaktivisti ja ekofilosofi, joka uskaltaa vastustaa valtavirtaa. Ilmankos halutaan hyssytellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oletpa lihaa syövä hetero tai muunsukupuolinen viherpiipertäjä, älä jätä allekirjoittamatta. Aloitteen perustelut puhuvat puolestaan.

    Oletpa lihaa syövä queer tai vegaani heteromies, allekirjoita aloite Suomen vesistöjen suojelemiseksi häikäilemättömien saalistajien viherpesubisneksiltä.

    Äänestä

  • Tarkoittaako "eettisempi investointikohde" sitä, että itse kohde toimii eettisemmin kuin joku toinen vai että kyseiseen kohteeseen on eettisempää investoida? Sitä paitsi jokin eetos toiminnan taustalla aina on olemassa. Sikäli ei ole kukaan toistaan eettisempi, vain eetoksissa on eroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tarkoittaako "eettisempi investointikohde" sitä, että itse kohde toimii eettisemmin kuin joku toinen vai että kyseiseen kohteeseen on eettisempää investoida? Sitä paitsi jokin eetos toiminnan taustalla aina on olemassa. Sikäli ei ole kukaan toistaan eettisempi, vain eetoksissa on eroa.

    Tässä tapauksessa julkilausutut eettiset käsitykset ovat ristiriidassa toiminnan kanssa. Osin siksi, että maailma on ristiriitainen paikka. Osin siksi, että tietoa ei ole riittävästi. Osin silkasta ahneudesta, joka voi selkärangattoman relativistin mielestä olla omanlaisensa eetos. Minä kutsun sitä pahuudeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pohdintaa aiheen liepeiltä:
    "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että polttomoottoriautoja pitäisi suosia, vaan sitä, että autoilua ylipäänsä pitää vähentää."
    https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php

    Tammilehdolla myös osuva isku Elon Muskin suuntaan, muutaman muun miljardöörin ohella: "Transhumanismi on suosittua varsinkin miljardöörien ja muiden globaalin tason vallankäyttäjien keskuudessa. Superrikkaan hiili- ja ympäristöjalanjälki on kymmeniä tuhansia kertoja suurempi kuin tavallisen suomalaisen. Silti epädemokraattista valtaa käyttävä globaali yläluokka voi PR-rahoillaan luoda itsestään kuvan ympäristön pelastajana."

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Myös Jeffrey Epstein oli kiinnostunut transhumanismista. Kuinka pitkälle maailman eliitin globaaleja projekteja ohjaakaan eräänlainen napalankous?

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Myös Jeffrey Epstein oli kiinnostunut transhumanismista. Kuinka pitkälle maailman eliitin globaaleja projekteja ohjaakaan eräänlainen napalankous?

    Siinä tapauksessa ainakin kauniilla nuorilla on mahdollisuus pelastua maanalaisiin luksusluolastoihin tai intergalaktisiin siirtokuntiin. Ehkäpä se on kuolemaa parempi kohtalo.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siinä tapauksessa ainakin kauniilla nuorilla on mahdollisuus pelastua maanalaisiin luksusluolastoihin tai intergalaktisiin siirtokuntiin. Ehkäpä se on kuolemaa parempi kohtalo.

    Miten käy, kun nuoruus ja kauneus on mennyttä? Sitä paitsi heidän palveluksensa ovat korvattavissa roboteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Miten käy, kun nuoruus ja kauneus on mennyttä? Sitä paitsi heidän palveluksensa ovat korvattavissa roboteilla.

    Arvelen, että Tammilehto suuresti liioittelee transhumanismin ideologista merkitystä. Aina pahempi, jos olen väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Myös Jeffrey Epstein oli kiinnostunut transhumanismista. Kuinka pitkälle maailman eliitin globaaleja projekteja ohjaakaan eräänlainen napalankous?

    Sitä sanotaan QAnoniksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Oletpa lihaa syövä queer tai vegaani heteromies, allekirjoita aloite Suomen vesistöjen suojelemiseksi häikäilemättömien saalistajien viherpesubisneksiltä.

    Älkää noihin variaatioihin rajoittuko: sukupuolia ja fetissejä kyllä riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kärjistetysti sanottu, mutta mitäpä ei tekisi intohimosta agendaan.

    Vihreä siirtymä koettelee somea siinä kuin Kongoakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei tarvitse vertailla Kongoa ja Suomea. Niin kovalla innolla on Vihreää siirtymää vyörytetty, että muut ympäristönäkökulmat kuin globaalin ilmastonmuutoksen torjunta ovat jääneet sivuun. Aloite ei ole Vihreää siirtymää vastaan.

    Siinä aloitteen pahin vika onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pohdintaa aiheen liepeiltä:
    "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että polttomoottoriautoja pitäisi suosia, vaan sitä, että autoilua ylipäänsä pitää vähentää."
    https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php

    Tammilehto: "Modernit yhteiskuntamme käyttävät noin 100 000 erilaista kemiallista ainetta. Niiden lukumäärä ja käyttömäärät tonneissa kasvavat voimakkaasti. Silti synteettisten kemikaalien muodostamasta vakavasta uhasta ihmisille ja luonnolle ei juuri puhuta, ja siihen liittyvää tutkimusta rahoitetaan hyvin vähän. Esimerkiksi helmikuun alussa [2023] myrkkyjä kuljettava juna suistui raiteilta Ohiossa, mistä seurasi todennäköisesti USA:n historian pahin ympäristökatastrofi. Laaja alue saastui muun muassa dioksiini-supermyrkystä. Kuitenkaan media ei ole kertonut tästä juuri lainkaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tarkoittaako "eettisempi investointikohde" sitä, että itse kohde toimii eettisemmin kuin joku toinen vai että kyseiseen kohteeseen on eettisempää investoida? Sitä paitsi jokin eetos toiminnan taustalla aina on olemassa. Sikäli ei ole kukaan toistaan eettisempi, vain eetoksissa on eroa.

    Jeesus mitä saivartelua!

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Jeesus mitä saivartelua!

    Saivare mitä jeesustelua!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Olli Tammilehto on pitkän linjan kansalaisaktivisti ja ekofilosofi, joka uskaltaa vastustaa valtavirtaa. Ilmankos halutaan hyssytellä.

    Vastustaa valtavirtaa esim. koronarajoitusten, rokotusten ja Ukrainan suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Miten käy, kun nuoruus ja kauneus on mennyttä? Sitä paitsi heidän palveluksensa ovat korvattavissa roboteilla.

    Sinutkin voi korvata ChatGPT:llä:
    Tämä on hyvin herkkä ja monimutkainen aihe. Lasta esittävät robotit on suunniteltu usein ehkäisemään ja vähentämään lasten hyväksikäyttöön liittyvää riskiä, esimerkiksi tarjoamalla turvallisen ja valvotun ympäristön tai toimimalla ennaltaehkäisevinä välineinä. Joissakin tapauksissa on esitetty, että tällaiset robotit voisivat auttaa pedofiileja hallitsemaan impulssejaan tai vähentämään tarvetta hakeutua oikeiden lasten pariin.

    Kuitenkin on tärkeää huomioida, että tämä aihe herättää paljon eettisiä, oikeudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Robotit eivät voi korvata oikean ihmisen vuorovaikutusta tai ratkaista syvälle juurtuneita ongelmia, kuten seksuaalista väärinkäyttöä. Lisäksi on olemassa riskejä, että tällaiset teknologiat voivat väärinkäytettynä lisätä ongelmia tai johtaa odottamattomiin seurauksiin.

    Yleisesti ottaen ennaltaehkäisy ja hoito vaativat monialaista lähestymistapaa, johon kuuluvat psykoterapia, sosiaalinen tuki ja lainsäädäntö. Robotit voivat mahdollisesti olla osa laajempaa ennaltaehkäisevää strategiaa, mutta eivät yksin ratkaise tätä monimutkaista ongelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei tarvitse vertailla Kongoa ja Suomea. Niin kovalla innolla on Vihreää siirtymää vyörytetty, että muut ympäristönäkökulmat kuin globaalin ilmastonmuutoksen torjunta ovat jääneet sivuun. Aloite ei ole Vihreää siirtymää vastaan.

    OLMASTOMUUTOS ON VALHETTA.
    Tulkaa jo järkiinne!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei ole kärjistetysti sanottu: sekä luonto että lasten tulevaisuus tuhotaan molemmissa maissa.

    Täällä ihmiset tuhoaa itse. Voisi aloittaa jokainen itsestään. Roskat heitellään mihin sattuu. On muovi roskaa ja paperia ym. Opettajaa ne teidän lapset jo pienestä pitäen ettei luontoon heitetä roskia. Toisten ne aina siivottava. Saisitte hävetä. Aikuiset myös tätä tekee. Missä kasvatus oikein on?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Tässä tapauksessa julkilausutut eettiset käsitykset ovat ristiriidassa toiminnan kanssa. Osin siksi, että maailma on ristiriitainen paikka. Osin siksi, että tietoa ei ole riittävästi. Osin silkasta ahneudesta, joka voi selkärangattoman relativistin mielestä olla omanlaisensa eetos. Minä kutsun sitä pahuudeksi.

    Paha ei kenkään ihminen, vain toinen ahneempi toista.

    Äänestä

Missä se vihreä teollisuus viipyy? Vuosia on jo hehkutettu, ei vaan näy.

Äänestä
  • Suuri kupla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Suuri kupla.

    Salaliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Salaliitto.

    Keiden salaliitto? Varo, ettet syyllisty kiihottamiseen kansaryhmää vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Keiden salaliitto? Varo, ettet syyllisty kiihottamiseen kansaryhmää vastaan.

    Muodostaako Elon Musk perheineen kansanryhmän?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Muodostaako Elon Musk perheineen kansanryhmän?

    Ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei.

    Asiallinen aloite, mutta kaiken maailman hörhöjä kommentoimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Asiallinen aloite, mutta kaiken maailman hörhöjä kommentoimassa.

    Oletpa hörhö tai NPC, muunsukupuolinen elokapinallinen tai lihaa syövä hetero: pelastakaamme Suomen luonto Vihreässä siirtymässä helpon voiton haistaneilta saalistajilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Oletpa hörhö tai NPC, muunsukupuolinen elokapinallinen tai lihaa syövä hetero: pelastakaamme Suomen luonto Vihreässä siirtymässä helpon voiton haistaneilta saalistajilta.

    Olitpa isänmaan tai Äiti Maan asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Olitpa isänmaan tai Äiti Maan asialla.

    Molempien.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Asiallinen aloite, mutta kaiken maailman hörhöjä kommentoimassa.

    Luultavasti osa Teslan trollien mustamaalauskampanjaa: tieteellisesti perustellut suojelutoimenpiteet halutaan yhdistää syvän päädyn hörhöilyyn.

    Äänestä

  • Parempi, että pysyykin poissa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Asiallinen aloite, mutta kaiken maailman hörhöjä kommentoimassa.

    Siinä suhteessa kommenttikenttä on muuttunut vuorokauden aikana vain sakeammaksi.

    Äänestä

  • Luoja varjelkoon meitä siltä vyöryltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei.

    Kyllä hän on oman sukupuunsa Abraham.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Luultavasti osa Teslan trollien mustamaalauskampanjaa: tieteellisesti perustellut suojelutoimenpiteet halutaan yhdistää syvän päädyn hörhöilyyn.

    Trolleja ei tarvita. He tekevät sen itse.

    Äänestä

Suomalaiset eivät vielä tajua, että Suomi on Kongon tiellä ajautumassa ylikansallisten yhtiöiden raaka-ainevarastoksi ja kaatopaikaksi. Lapsityövoimaa ei Suomessa ehkä tarvita. Halpatyövoima tuodaan muualta.

Äänestä
  • En ole yhtä optimistinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En ole yhtä optimistinen.

    Kuinkahan pessimistinen siinä tapauksessa olet? Varmaankin jokin Linkolaa kotijumalanaan palvova ekosatanisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kuinkahan pessimistinen siinä tapauksessa olet? Varmaankin jokin Linkolaa kotijumalanaan palvova ekosatanisti.

    Mitenkäs ekosatanismi liittyy vesistöjen suojeluun? Linkola vähätteli pitkään elohopean haittoja, koska ilmeisesti pelkäsi kalastuselinkeinonsa puolesta: nurinkurista kyllä, mutta lyhytnäköiset myyntitavoitteet menivät vesistöjen suojelun edelle Linkolan ajattelussa. Biologi ja myöhempi ympäristönsuojelun professori Pekka Nuorteva oli kalastaja P. Linkolan vastaväittäjä elohopeakiistassa. Linkola oli lähinnä lintuharrastaja, jolle biologian opiskelu oli lopulta boooring, vaikkei hän englanninkielistä ilmaisua olisi ikinä hyväksynytkään.

    Äänestä

Allekirjoitin, mutta moitin silti. Tavallisella talliaisella menevät ksantaatit ja kantaatit, sulfaatit ja suffelit sekaisin. Tieteelliset teesit voisi koota aloitteen loppuun. Alku olisi keihäänkärki, joka uppoaa myös vähemmän oppineeseen luupäähän.

Äänestä
  • Mitähän sitten allekirjoittamastasi aloitteesta ymmärsit, jollet viitsinyt edes googlata, mikä ero on ksantaatilla ja kantaatilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitähän sitten allekirjoittamastasi aloitteesta ymmärsit, jollet viitsinyt edes googlata, mikä ero on ksantaatilla ja kantaatilla?

    Googlasin:
    "Yksi ongelmallinen yhdistetyyppi kaivoskemikaalien joukossa ovat ksantaatit, joita käytetään malmien rikastus- ja puhdistusvaiheissa. Prosessin jälkeen ksantaatit päätyvät jätevesialtaisiin ja luontoon päästessään ne ovat hyvin myrkyllisiä eliöille. Leville ja bakteereille ksantaatit ovat hyvin myrkyllisiä, vain 0.025–0.065 milligramma litrassa riittää kuolettavaan annokseen. Tehokas metallien erottuminen malmista vaatii suuren määrän ksantaattia, n. 300–500 g malmitonnia kohden. "
    https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Project/102360328;jsessionid=OlYS0BziNsCwuA0fH7_ZHl2alwxNLOcvEJr0NW_g.cnvr6?lang=fi_FI

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    – Hyvin kaivettu, vanha myyrä, kuten Friedrich Engels sanoi ystävälleen ja toverilleen Karl Marxille.

    Äänestä

Ei ehkä paras mahdollinen otsikko, mutta samat asiat on esitetty ytimekkäämmin kuin varsinaisessa aloitteessa.

Äänestä

Vuorokauden aikana on kerätty noin tuhat allekirjoitusta. Se on paljon verrattuna viime viikkoihin, mutta yli 6000 nimeä yhä puuttuu.

Äänestä

Maanviljelyssä pelloille ruiskutetaan torjunta-aineita, ja ajetaan kemikaalilannoitteuta, jotka..... Valuvat ojiin, ja sieltä ..... Jokiin, Järviin ja Meriin.

Maatalouden päästöt pienennettävä.

Luomuviljelyyn tuet.
Tehoviljelyltä tuet pois.

Luonto, ja Luonnoneläimet Kiittääää!!!!

Äänestä
  • Bravo. Siinä seuraavan kansalaisaloitteen luonnos.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Bravo. Siinä seuraavan kansalaisaloitteen luonnos.

    Kannatetaan.

    Äänestä

Ihan vaan vertailun vuoksi Kongon tilanteeseen:
Eurooppa pyrkii vahvistamaan asemaansa globaalissa teknologisessa kilpailussa panostamalla “vihreään siirtymään”, jossa sähköautot, akut ja uusiutuva energia edellyttävät kriittisiä mineraaleja. Kongo on keskeinen raaka-aineiden lähde globaalille teollisuudelle ja teknologiajäteille, mutta mineraalien hankintaa varjostavat jo kauan jatkuneet ihmisoikeusloukkaukset ja kyseenalaiset toimitusketjut. Kongossa alkuvuodesta 2025 kiihtynyt konflikti nostaa esiin vihreän siirtymän eettiset ongelmat sekä Euroopan vastuun tilanteen taustalla.
https://www.ulkopolitist.fi/2025/05/04/ihmisoikeuksia-poljetaan-vihrean-siirtyman-nimissa-kongossa/

Äänestä
  • Huom. "vihreän siirtymän nimissä". Lapsityövoima ja kaivosteollisuuden päästöt ovat ikiaikaisia ongelmia, joihin kyllä löytyy ratkaisu.

    Äänestä

Ongelma on sanassa "uskonto". Usko on eri asia kuin tieto.

Äänestä
  • Voisitko täsmentää? Pikaisen skrollaamisen perusteella kukaan muu ei tässä keskusteluketjussa ole käyttänyt sanaa uskonto. Tieteeseen kyllä on vedottu useaan kertaan.

    Äänestä

Huomautettakoon sinnikkäästi, ettei aloite vastusta laajaa käsitettä nimeltä Vihreä siirtymä, vaan ahneutta ja piittaamattomuutta, jonka lain p-reiät mahdollistavat.

Äänestä

HUOM! Otsikko (rinnastus Kongoon) ei ole mainitusta kansalaisaloitteesta.

Äänestä
  • Se on silti oikein hyvä klikkiotsikko.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Se on silti oikein hyvä klikkiotsikko.

    Itse luotan enemmän asialinjaan, jota kyseinen kansalaisaloite kyllä erinomaisesti edustaakin. Populistiset ja räyhäradikaalit kärjistykset johtavat mieron tielle.

    Äänestä

joo, mutta

”Mielenosoitus Helsingin yliopistolla äityi kiinniotoiksi – ”Yksi henkilö potkaisi konstaapelia jalkaan””
IL 15.5.2025

Potkaisiko hän sen jälkeen tyhjää?

Äänestä
  • Ainakin uutisen perusteella ketään ei viety laudoissa, vaan raudoissa.

    Äänestä

Otsikon "siinä kuin" on kyseenalainen, mutta kyllä koettelee sekä Suomea että Kongoa. Globaalissa kapitalismissa meidän pitää muistaa myös, mitä Kongossa tapahtuu.

"YK:n ja useiden kansalaisjärjestöjen mukaan M23 ja muut kapinallisryhmät ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten siviilien pakkosiirtoihin, raiskauksiin ja teloituksiin. Ruanda on keskeinen tekijä konfliktissa ja merkittävä kauttakulkumaa kongolaisille mineraaleille, kuten koboltille ja koltaanille, joita viedään ulkomaille jalostettaviksi akku- ja elektroniikkateollisuutta varten. Ruandan tuki M23:lle on laajasti dokumentoitu ja helmikuussa yksimielisesti YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsema, joskin Ruanda kiistää osallisuutensa.

Ruanda on myös EU:n tärkeä kehityspoliittinen kumppani, ja viime vuonna nämä kaksi tahoa allekirjoittivat aiesopimuksen vastuullisten mineraaliarvoketjujen kehityksestä. Vaikka EU on tuominnut Ruandan roolin Kongon konfliktissa, ei se ole ottanut mittavia askelia muuttaakseen yhteistyötään. Tilanne paljastaa, kuinka EU:n vihreä siirtymä nojaa globaaleihin toimitusketjuihin, joissa eettiset kysymykset ovat yhä alisteisia taloudellisille ja geopoliittisille intresseille."
https://www.ulkopolitist.fi/2025/05/04/ihmisoikeuksia-poljetaan-vihrean-siirtyman-nimissa-kongossa/

Äänestä

Kuka hullu äänestää vihervassuja? He vouhkaa tämän puolesta.

Äänestä

Kansalaisaloite pidetään keskustelun kärjessä. Aavistelen lievää masinointia. Aika on käymässä vähiin.

Äänestä

Periaatteessa suhtaudun tähän aloitteeseen sympaattisesti, mutta minua on alkanut arveluttaa eräs asia: valmistellaanko tässä kaivostoimintaa Suomeen tekaisemalla laki, jolla kaikki näyttää paperilla hyvältä, mutta todellisuudessa moni asia on laiminlyöty? Luotetaan lainsäädäntöön, teknologiaan etc. Se voi olla pettävää. Voisiko joku hälventää epäluuloni?

Äänestä
  • Eivätköhän epäluulot hälvene viskihuurujen myötä. Ilmoittele aamulla, jos jaksat.

    Äänestä

  • Nuo ovat ongelmia, jotka liittyvät jokaiseen lakiin: kaikkea ei voi ikinä ottaa huomioon. Opettele elämään epävarmassa maailmassa.

    Äänestä

  • "Reunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa." – Päätöksen selkeyttäminen voi tässä tapauksessa tarkoittaa yhtä hyvin puolesta kuin vastaan.

    Äänestä

Kyllä Suomen pitää olla sekä työ- että ympäristölainsäädännön osalta kilpailukykyinen Kongon kanssa.

Äänestä
  • Ei tässä Kongon kanssa kilpailla, vaan ryövätään ja riistetään yhdessä muiden länkkäreiden sekä Kiinan kanssa.

    Äänestä

On kyllä hörhöimpiä viestiketjuja, mutta agenda on pidettävä pinnalla niin kauan kuin nimienkorjuu on kesken.

Äänestä

Suomesta jauhetaan Emmental. Eipä jää miehittäjälle ryöstettävää eikä hävitettävää, joten pian pääsemme rauhaan.

Äänestä

On tärkeää pitää tämä viestiketju näkyvillä Suomi24-keskustelujen kupolissa.

Äänestä

Suuri harppaus tutkittuun, mutta silti tuntemattomaan katastrofiin.

Äänestä

Suomesta tulee kaivosyhtiöiden idyllinen pikku Emmerdale – tai Emmental se sana onkin.

Äänestä

Keskustelu velloo niin monipolvisesti, että vaikea uittaa tähän omaa kantaansa. Vihreä siirtymä ei ole Troijan hevonen, mutta siihen on voinut pesiytyä piru niin sanotun vihreän kapitalismin hahmossa. Lyhytnäköinen voitontavoittelu voi vihreässä siirtymässäkin mennä ekologisesti kestävän suunnittelun edelle.

Äänestä

Vihreä siirtymä on joko dystopia tai utopia. Valinta on tehtävä.

Äänestä
  • Jos joku käyttää vielä käteistä, heitetäänkö kruunaa ja klaavaa?

    Äänestä

  • Ei saa ajatella noin mustavalkoisesti: yhdelle utopia toiselle (jos kolmannellekin) dystopia.

    Äänestä

Kamppailu Suurta Saatanaa, Vihreää Kapitalismia, vastaan yhdistää elokapinalliset fillarikommunistit ja polttomoottoreihin ihastuneet punaniskat.

Äänestä
  • Senkö varaan laskelmoit? Minä etsin joukkoliikettä, joka yhdistäisi oikeasti samoin ajattelevia, enkä tarkoita vain joukkoistumista somessa.

    Äänestä

Pysytään pinnalla ainakin Suomi24:ssä, vaikka Suomi hukkuisi.

Äänestä
  • Pysykäämme.

    Äänestä

Eiköhän palata suoraan kivikauteen ilman Vihreää siirtymää. Luontoa jää ehkä enemmän jäljelle.

Äänestä

Vihreä siirtymä vaikuttaa hieman masinoidulta listahitiltä Suomi24:n keskusteluissa. Ylläpito tarkkana.

Äänestä

Onko tarkoitus vastustaa Vihreää siirtymää vai edistää sitä lain raameilla? Kommenteista päätellen kahdenlaista pöhinää on aloitteen ympärillä.

Äänestä

Otsikko on täysosuma: nurkkapatriotismi ja kansainvälinen solidaarisuus eivät sulje toisiaan pois. Eläköön paikallistaloudet ja omavaraisuus. Alas ylikansalliset riistofirmat. Kansainvälisestä kaupasta neuvoteltakoon itsenäisten kansakuntien hallitusten kesken.

Äänestä
  • Olisiko se sosialismia, nationalismia vai kansallissosialismia?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Olisiko se sosialismia, nationalismia vai kansallissosialismia?

    Siitä neuvolteltaisiin paikallisesti. Itse kutsuisin sitä kansakuntien internationalismiksi vs. ylikansalliset yhtiöt ym. porhokerhot, joita joskus jopa uskotellaan demokaattisiksi elimiksi.

    Äänestä

Ilmastohysteria on vähän kuin menopausaalisten naisten seksipositiivisuus: pitkä vaatimuslista autoilevalle ja tuottavaa työtä tekevälle valkoiselle miehelle.

Äänestä
  • Jokainen huolehtikoon omasta maailmanlopustaan siinä kuin omasta orgasmistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Jokainen huolehtikoon omasta maailmanlopustaan siinä kuin omasta orgasmistaan.

    Mitäs käyttöä valkoisella miehellä on, paitsi rahasampona?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Mitäs käyttöä valkoisella miehellä on, paitsi rahasampona?

    Incel-intelligentsia keskustelkoon Ylilaudan puolella.

    Äänestä

  • Huonoa trollausta.

    Äänestä

Mikä ero on Vihreällä siirtymällä ja Puhtaalla siirtymällä? Tarkoitan kyseisiä käsitteitä en sitä, ovatko ne oikeasti vihreitä tai puhtaita.

Äänestä
  • Jotkut ovat allergisia vihreälle. Valkoinen siirtymä kuulostaisi rasistiselta, joten se on Puhdas siirtymä.

    Äänestä

Ihme, jos joku viitsi lukea tämän viestiketjun loppuun saakka. Skrollaaminenkin tuntuu raskaalta.

Äänestä

Kyllä tosiaan Kongon lapsien kärsimys on suuri, kun "ympäristö-tietoiset" m--kut hinkuvat sähköautoja velaksi nollakäsirahalla. Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo) on yksi maailman suurimmista akkumateriaalien, erityisesti koboltin, tuottajista. Se tuottaa yli 60 % maailman koboltista, joka on tärkeä sähköautojen akkujen raaka-aine.

Ja kaiken tämän koboltin kaivaa lapsiorjat ilman minkäänlaisia suojavarusteita, hengenvaarallisissa olosuhteissa. Herätys sähköpelle: SINÄ olet syyllinen tähän kammottavaan lasten kärsimykseen. Lopeta se Jeesuksen esittäminen ja ota vastuu teoistasi.

Äänestä
  • "Länsimaiden vihreästä siirtymästä kovimman hinnan maksavat kongolaiset. Donat Kambola Lenge sanoo videolla, että länsimaat ovat jättäneet likaisen työn kiinalaisille.

    Ironista kyllä vihreään siirtymään tarvittavan koboltin ympäristövaikutukset Kongossa ovat katastrofaaliset.

    Kongolaiset kärsivät riistosta, ihmisoikeusrikkomuksista ja saasteista, kun hyvinvoiva länsi siirtyy päästöttömään tulevaisuuteen."
    https://yle.fi/aihe/a/20-10006562

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    "Länsimaiden vihreästä siirtymästä kovimman hinnan maksavat kongolaiset. Donat Kambola Lenge sanoo videolla, että länsimaat ovat jättäneet likaisen työn kiinalaisille.

    Ironista kyllä vihreään siirtymään tarvittavan koboltin ympäristövaikutukset Kongossa ovat katastrofaaliset.

    Kongolaiset kärsivät riistosta, ihmisoikeusrikkomuksista ja saasteista, kun hyvinvoiva länsi siirtyy päästöttömään tulevaisuuteen."
    https://yle.fi/aihe/a/20-10006562

    Tämän valtavan inhimillisen kärsimyksen ja luonnon peruuttamattoman tuhon mahdollistaa vain viher-vasemmistolainen agenda. Vihreä siirtymä on huomattavasti pahempi katastrofi kuin kaikki maailman sodat yhteensä, mutta sehän on eri asia huokailee äärivassari viher-k--massaan.

    Äänestä

Raja-arvoista voi olla tarpeellista esittää normit, mutta tarvitaanko kyseistä teollisuutta Suomeen alkuunkaan? Ei se ainakaan hetkessä ole muuttumassa eettisesti eikä ekologisesti kestäväksi toiminnaksi Kongossakaan

Äänestä
  • Riiston osalta olemme vihreämmällä oksalla kuin kongolaiset. Sitä, kuinka kestävää Vihreä siirtymä on ekologisesti, sietää kyllä pohtia. Mikä on "päästöttömän" sähkön EROI – Energy return on invested?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Riiston osalta olemme vihreämmällä oksalla kuin kongolaiset. Sitä, kuinka kestävää Vihreä siirtymä on ekologisesti, sietää kyllä pohtia. Mikä on "päästöttömän" sähkön EROI – Energy return on invested?

    Joseph Conrad sen jo tiesi: Kongo on Pimeyden Sydän. Täsmensikö hän, kenen pimeyttä tarkoitti? Se on pimeyttä, joka valaisee kyllä länsimaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Joseph Conrad sen jo tiesi: Kongo on Pimeyden Sydän. Täsmensikö hän, kenen pimeyttä tarkoitti? Se on pimeyttä, joka valaisee kyllä länsimaat.

    Ollaanpas sitä runollisia muutaman viskipaukun jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Ollaanpas sitä runollisia muutaman viskipaukun jälkeen.

    Riittää, että on vetänyt länsimaisen kirjallisuuden klassikoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Riittää, että on vetänyt länsimaisen kirjallisuuden klassikoita.

    Eikös Joseph Conrad tehnyt käsikirjoituksen Coppolan Kummisetä-elokuvaan vai mikä se oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Riiston osalta olemme vihreämmällä oksalla kuin kongolaiset. Sitä, kuinka kestävää Vihreä siirtymä on ekologisesti, sietää kyllä pohtia. Mikä on "päästöttömän" sähkön EROI – Energy return on invested?

    Esitäpä ystävällisesti EROI-laskelma. Kaikki me tiedämme, että hyvä olisi asiaa pohdiskella.

    Äänestä

Allekirjoituksia nyt 44 450.

Äänestä
  • Aiotkos raportoida jokaisen uuden allekirjoituksen?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Aiotkos raportoida jokaisen uuden allekirjoituksen?

    En ehdi jokaista: 44 452.

    Äänestä

Haminan akkumateriaalitehdas aikoo päästää vuorokaudessa 300 tonnia puhdistamatonta sulfaattia mereen. Todella vihreää. Ainakin merivesi kun sitä muutamakin vuosi jatketaan.

Äänestä
  • Järkyttävää. Törkeää. Mitäpä tuohon muuta lisäämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Järkyttävää. Törkeää. Mitäpä tuohon muuta lisäämään.

    Niin rikollista, ettei Haminan akkumateriatehtaalle pitäisi esittää mitään raja-arvojakaan. Nurin koko puulaaki.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Niin rikollista, ettei Haminan akkumateriatehtaalle pitäisi esittää mitään raja-arvojakaan. Nurin koko puulaaki.

    Haminan akkumateriaalitehdas aikoo päästää vuorokaudessa 300 tonnia puhdistamatonta sulfaattia mereen. Todella vihreää. Ainakin merivesi kun sitä muutamakin vuosi jatketaan.
    Haminassa Suomenlahden rannalla sijaitsevan suomalais-kiinalaisen akkumateriaalitehtaan päästöt aiheuttivat valitusvyöryn, jota käsitellään Vaasan hallinto-oikeudessa keväällä – kuitenkin todennäköisesti ennen kesää.

    Etelä-Suomen aluehallintoviraston viime vuonna helmikuussa CNGR Finlandille myöntämästä ympäristöluvasta on tehty peräti 12 valitusta. Tyytymättömiä ympäristölupapäätökseen ovat muun muassa kalatalousviranomainen, Luonnonsuojeluliitto ja Puhtaan meren puolesta ry.

    Kalatalousviranomainen katsoo, että vesistökuormitus aiheuttaa riskin Haminan edustan merialueen kalakannoille sekä vähentää alueen arvoa ja houkuttelevuutta kalastuskohteena.

    Tehdas on Haminan sataman välittömässä läheisyydessä ja johtaa käsiteltyjä jätevesiä kaupungin sataman eteläpuoliselle merialueelle. Valitusten kohteena ollut ympäristölupa koskee purkuputkea ja ruoppauksia.

    CNGR on suunnitellut kolmen kilometrin pituista purkuputkea merialueelle. Suuri määrä sulfaattia hapettomissa oloissa vapauttaa fosforia sedimentistä ja muuttuu erittäin myrkylliseksi rikkivedyksi. Päästö olisi Suomen suurin ja luultavasti koko Euroopan suurin. Ympäristölupapäätöksessä ei edellytetä sulfaatin poistamista Haminan tehtaan jätevesistä.
    Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan sulfaattipäästöistä ei ennalta arvioiden aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, kun hankkeessa toimitaan luvan mukaisesti. Ennen lupapäätöksen tekemistä aluehallintovirasto sai yli 400 muistutusta asukkailta, yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Sulfaatin puhdistamista vaativilla muistutuksilla ei ollut vaikutusta päätökseen.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinalaistehtaan-paastot-huolestuttavat-haminassa-nyt-ihmetellaan-minne-katosivat-tarkeat-raportit/9088114

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Niin rikollista, ettei Haminan akkumateriatehtaalle pitäisi esittää mitään raja-arvojakaan. Nurin koko puulaaki.

    Käytin sanaa "rikollista" hieman harkitsemattomasti. Pöyristyttävää on juuri toiminnan laillisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Käytin sanaa "rikollista" hieman harkitsemattomasti. Pöyristyttävää on juuri toiminnan laillisuus.

    Myöhäistä: Haminan akkumateriaalitehdas vetää sinut käräjille. Elon Muskin loukkaamisesta voit selvitä ilman oikeudenkäyntiä, jos pätäkkää löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Myöhäistä: Haminan akkumateriaalitehdas vetää sinut käräjille. Elon Muskin loukkaamisesta voit selvitä ilman oikeudenkäyntiä, jos pätäkkää löytyy.

    Elon Muskin pystyn kyllä voitelemaan rahalla tai jollain muulla liukkaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Haminan akkumateriaalitehdas aikoo päästää vuorokaudessa 300 tonnia puhdistamatonta sulfaattia mereen. Todella vihreää. Ainakin merivesi kun sitä muutamakin vuosi jatketaan.
    Haminassa Suomenlahden rannalla sijaitsevan suomalais-kiinalaisen akkumateriaalitehtaan päästöt aiheuttivat valitusvyöryn, jota käsitellään Vaasan hallinto-oikeudessa keväällä – kuitenkin todennäköisesti ennen kesää.

    Etelä-Suomen aluehallintoviraston viime vuonna helmikuussa CNGR Finlandille myöntämästä ympäristöluvasta on tehty peräti 12 valitusta. Tyytymättömiä ympäristölupapäätökseen ovat muun muassa kalatalousviranomainen, Luonnonsuojeluliitto ja Puhtaan meren puolesta ry.

    Kalatalousviranomainen katsoo, että vesistökuormitus aiheuttaa riskin Haminan edustan merialueen kalakannoille sekä vähentää alueen arvoa ja houkuttelevuutta kalastuskohteena.

    Tehdas on Haminan sataman välittömässä läheisyydessä ja johtaa käsiteltyjä jätevesiä kaupungin sataman eteläpuoliselle merialueelle. Valitusten kohteena ollut ympäristölupa koskee purkuputkea ja ruoppauksia.

    CNGR on suunnitellut kolmen kilometrin pituista purkuputkea merialueelle. Suuri määrä sulfaattia hapettomissa oloissa vapauttaa fosforia sedimentistä ja muuttuu erittäin myrkylliseksi rikkivedyksi. Päästö olisi Suomen suurin ja luultavasti koko Euroopan suurin. Ympäristölupapäätöksessä ei edellytetä sulfaatin poistamista Haminan tehtaan jätevesistä.
    Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan sulfaattipäästöistä ei ennalta arvioiden aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, kun hankkeessa toimitaan luvan mukaisesti. Ennen lupapäätöksen tekemistä aluehallintovirasto sai yli 400 muistutusta asukkailta, yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Sulfaatin puhdistamista vaativilla muistutuksilla ei ollut vaikutusta päätökseen.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinalaistehtaan-paastot-huolestuttavat-haminassa-nyt-ihmetellaan-minne-katosivat-tarkeat-raportit/9088114

    Kontra:
    "Suomalainen akkuteollisuus erottuu edukseen toimimalla vastuullisesti ja kestävin periaattein, esimerkiksi Suomessa louhittujen ja jalostettujen raaka-aineiden hiilijalanjälki on vertailuissa osoittautunut huomattavasti muita tuottajamaita pienemmäksi. Suomessa on saatavilla tarvittavia, vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita sekä päästötöntä energiaa.

    VASTUULLISUUS ON suuri kilpailuetu, sillä esimerkiksi suurin osa maailman koboltista tuotetaan edelleen olosuhteissa, jotka eivät noudata kestävän kehityksen periaatteita. Lisäksi suomalaisessa akkuteollisuudessa on sitouduttu edistämään kiertotaloutta, joka on edellytys sille, että materiaalit akkujen tuotantoon riittävät myös jatkossa. Nämä ovat valtteja, joilla Suomi on sijoittunut vuonna 2022 kansainvälisessä BloombergNEF-vertailussa neljännelle sijalle, edellään ainoastaan Kiina, Kanada sekä USA. Voidaan siis jo puhua, että Suomi on kansainvälisellä tasolla merkittävä toimija litiumakkujen valmistuksessa.

    Akkuteollisuus on merkittävässä asemassa, viennin ja työllisyyden lisäksi, turvaamassa Suomen päästövähennystavoitteisiin pääsemistä sekä tukemassa yhteiskunnan sähköistymistä. Voimakkaasti kasvavat myös tuulivoiman ja aurinkovoiman tuotanto, joiden ennustamaton sähköntuotanto hyötyy sähkövarastoinnin mahdollisuudesta. Akkuvarastohankkeiden lisäksi akkujen tarve on kasvavan suuri elektroniikka sekä autoteollisuudessa."
    https://www.sahkomaailma.fi/kuumaakin-kuumempi-akkuteollisuus-kasvaa-suomessa-voimakkaasti/

    Äänestä

Sillävälin....

Britit aloitti jo kk sitten kemikasliruiskutukset , joilla muuttavat ilmastoa 1 asteella.
Varoitettu tuosta jo kymmenen vuotta sitten, ettei pidä siihen ryhtyä. Voi aiheuttaa lämpenemistä. Mut, Britit ei tutkijoita kuuntele.

Äänestä
  • Saisiko tuolle tietolähteen?

    Äänestä

  • Litiumioniakut olivat 90-luvulla suuri teknologinen harppaus eteenpäin niiden pienen koon ja energiatiheyden vuoksi. Nykyisin länsimaissa yleisimmin käytetyissä sähköautojen akuissa tarvitaan kuitenkin kolmea harvinaista mineraalia: kobolttia, nikkeliä ja litiumia. Tavallisen sähköauton akulle annetaan nykyisin automallista riippuen takuu kahdeksasta kymmeneen vuoteen.Tulevien vuosikymmenten aikana näiden harvinaisten mineraalien kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti samaan aikaan kun niiden saatavuus heikkenee mineraalivarantojen ehtyessä. Ne eivät ole siis kestävä vaihtoehto pitkällä aikavälillä.

    Äänestä

Digisiirtymää tämä on, jos jotain vihreää siirtyy jostain jonnehi niin tuulihirviöiden ja sähkölinjojen edestä sellutehtaisiin

Äänestä
  • Onko tekstinpätkässä kyse Don Quijoten (post)modernisoinnista? Minusta klassikot pitää säilyttää koskemattomina. J. A. Hollon suomennos on riittävän moderni.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Onko tekstinpätkässä kyse Don Quijoten (post)modernisoinnista? Minusta klassikot pitää säilyttää koskemattomina. J. A. Hollon suomennos on riittävän moderni.

    Liian moderni.

    Äänestä

44 520. Tällä vauhdilla 50 000 allekirjoitusta tulee nippa nappa määräajassa täyteen.

Äänestä

"Kymenlaaksoon Kotkan ja Haminan seudulle tarvitaan runsaasti ulkomaista työvoimaa, jos alueelle suunnitellut akkutehtaat toteutuvat.

– Suuri osa työvoimasta pitää hakea Suomen ulkopuolelta. Kysymys on tuhansista henkilöistä, Kotkan–Haminan seudun kehitysyhtiö Cursorin invest in -palvelun johtaja Ilkka Hasanen sanoo.

Hän ei usko, että Kotkan ja Haminan seudun oma työvoima tai edes muualta Suomesta houkuteltu työvoima riittäisi tyydyttämään akkutehtaiden ja niitä palvelevien yhtiöiden työvoiman tarvetta."
https://yle.fi/a/74-20085220

Äänestä
  • Me tarvitaan siis paljon maahanmuuttajia. Hyvä asia

    Äänestä

Akkuteollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua vesienhoitoasetuksen muuttamista koskevasta ympäristöarviointisuunnitelmasta.

Katsomme, että vesienhoidon järjestämisestä annetun asetuksen muuttamista ja siitä tehtävää ympäristöarviointia koskeva suunnitelma on laadittu hyvin. Haluamme kuitenkin kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

1. Aikataulu on liian tiukka

Ympäristöarviointisuunnitelman mukaisesti ympäristöselostuksen sekä asetusluonnoksen kuulemiset järjestetään helmi-maaliskuussa 2025, ja asetusmuutokset astuisivat voimaan 1.5.2025. Toteamme, että valmisteluille ja lausunnoille tulee varata riittävän pitkä aika varsinkin, kun laadittavana ja lausuttavana on samanaikaisesti kaksi kokonaisuutta.

2. Tilaluokituksen arviointi ja muutoksenhaku lupaharkinnassa

Tämä ei aukene lausuttavana olevista asiakirjoista. Vesistöissä yleensä tilatyyppi määritetään aika vähäisten seurantapisteiden mukaisesti laajoille alueille, ja seurantaa tehdään kuukausitasolla. On vaikea tietää, mikä vesistövaikutus on aiheuttanut huononemisen ko. vesialueelle, mikäli kuormituskohteita on useita.

Teollisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää tehdä selkeät määräykset ainakin vesimuodostumien tyyppi- ja tilaluokituksen perusteista. Lisäksi tarvitsisimme selkeän ohjeistuksen siitä, miten tilaluokitukset on jatkossa kyseessä olevan hankkeen kohdalta tehtävä. Lupaharkinnassa on oltava selkeää, miten nykyinen tila on määritetty, mikä se on ja miten tilan heikentymisen vaara tietyn toiminnanharjoittajan osalta saatavissa olevien tilatietojen perusteella havaitaan. Lupaharkintaa varten olisi aina tehtävä tapauskohtainen ehdotus tilaluokituksen seurannasta ja arvioitava veden laadun seurantatiheys, sekä ehdot, joilla muutos voidaan todeta.

On tärkeää varmistaa, että viesti kulkee nopeasti ja eri tahojen näkemykset harmonisoidaan. Pyrkimyksenä olisi välttää tulkinnavaraisuutta, jotka voivat johtaa valitusten kautta oikeusprosesseihin.

3. Ympäristövaikutusten arvioinnissa käytettävien tietolähteiden tulee olla ajantasaisia

Ympäristövaikutusten arviointi tullaan suunnitelman mukaisesti toteuttamaan asiantuntija-arviona perustuen olemassa olevaan tietoon. Haluamme korostaa, että tiedon tulisi myös olla mahdollisimman ajantasaista. Käytettävissä tietolähteissä tulisi arvioida tietojen ajantasaisuutta ja oikeellisuutta.

4. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon vesien tilan luokittelun kehittäminen

Arvioinnissa tulee ottaa huomioon vesien tilan luokittelussa tunnistetut puutteet ja kehittämistarpeet mm. sen varmistamiseksi, että luokittelua on mahdollista edelleen kehittää, eikä yksittäisten hankkeiden luvitus tiukennu enempää kuin lainsäädäntö ja hankkeen ympäristövaikutukset edellyttävät. Koska ympäristövaikutuksia arvioidaan yksittäisten hankkeiden lupaedellytysten näkökulmasta, toiminnanharjoittajien kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että arvioinnit on tehty huolellisesti hyödyntäen parasta saatavilla olevaa tietoa.

5. Ympäristövaikutusten arvioinnin ja ympäristöselostuksen perustelujen tulee olla kattavat

Ympäristövaikutusten arvioinnin ja ympäristöselostuksen tulee olla mahdollisimman kattavasti laadittuja sekä perusteltuja, jolloin myös lausunnoissa voidaan huomioida kokonaiskuva paremmin. Toiminnanharjoittajien tulee kyetä tulkitsemaan ympäristöselostusta ja sen pohjana käytettävää ympäristövaikutusten arviota sellaisenaan, jolloin perusteluilla ja taustatiedoilla on suuri merkitys.
https://akkuteollisuus.fi/lausunto-vesienhoitoasetuksen-muuttamista-koskevasta-ymparistoarviointisuunnitelmasta/

Äänestä
  • "On vaikea tietää, mikä vesistövaikutus on aiheuttanut huononemisen ko. vesialueelle, mikäli kuormituskohteita on useita." – Vähäisestä paikallisesta luonnosta piittaamaton lobbarikopla ei piittaa myöskään vähäisestä paikallisesta kielestä. Lukekaa ajatuksella: paitsi tökeröä suomen kieltä, myös logiikanvastaista.

    Äänestä

Akkuteollisuuden investointeja arvioidaan Invest in Finlandin mukaan tehtävän Suomeen lähivuosina jopa 15 miljardilla eurolla. EK:n dataikkunassa hankkeita on listattu noin 8 miljardilla eurolla, ja niitä on arvioitu selvityksessä toteutuvan vain noin 3 miljardilla eurolla. Jos laskennassa käytetään samoja parametreja kuin tehdyssä selvityksessä, kaikkien suunniteltujen hankkeiden (15 miljardia) vaikutus bruttokansantuotteeseen olisi jopa 64 miljardia euroa. Verovaikutukset olisivat jopa 7,5 miljardia euroa. Henkilötyövuosia on arvioitu selvityksessä syntyvän jopa 114 000.

Tuoreen raportin mukaan alueellisia talousvaikutuksia voidaan entisestään parantaa kotimaisuusastetta nostamalla, mukaan lukien investointien toteutuksessa käytettävä teknologia, alihankintapalvelut ja työ. Vielä suurempia mahdollisuuksia syntyy viennistä, jos Suomessa kehitettyjä ratkaisuja voidaan hyödyntää vastaavissa investointihankkeissa maailmalla.

Äänestä

Akkuarvoketjujen kilpailukykyvertailussa Suomi on globaalisti TOP 5:ssä. Maamme kilpailuvaltit korostuvat Power Coastilla eli Kotka-Haminan seudulla.

Äänestä
  • Akkuteollisuuden lobbarit ovat valppaina jopa Suomi24:ssä – vaikka onhan tämä merkittävä mielipidemuokkauksen foorumi.

    Äänestä

Euroopassa ei tuoteta litiumia akkuihin grammaakaan – mutta pian sitä louhitaan Suomen kallioperästä.

Suomi yrittää löytää kestävämpiä ja tehokkaampia tapoja litiumin tuotantoon. Euroopassa on malmivarantoja, mutta esteeksi nousee usein kaivosten vastustus tai huono kannattavuus.

Äänestä

”Puhutaan puolentoista miljardin euron investoinneista, tuhansista työpaikoista ja 500 miljoonan euron vuotuisista verotuloista”, Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen maalaili vuonna 2019.

Äänestä
  • Hiljaa hyvää tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Hiljaa hyvää tulee.

    Hilja hyvin tuulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Hilja hyvin tuulee.

    Hilja hyvin tulee.

    Äänestä

Suomi on lainsuojaton Vihreän siirtymän vyöryssä.

Äänestä
  • Kuka Suomi?

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Kuka Suomi?

    Luonnon olemme raiskanneet aivan itse. Jämät jätetään ylikansallisille kaivosyhtiöille.

    Äänestä

Akkuteollisuus tarjoaa Suomelle paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Se voi tuoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa teollisuuden kestävää kasvua, erityisesti alueilla, joissa raaka-aineiden louhinta ja tuotanto sijaitsevat. Lisäksi Suomella on mahdollisuus kehittyä johtavaksi toimijaksi akkuteollisuuden arvoketjussa, esimerkiksi akkukemikaalien ja muiden komponenttien tuotannossa. Tämä voi lisätä maan taloudellista monipuolisuutta ja vahvistaa vientimahdollisuuksia.

Myös ympäristönäkökulmasta Suomella on mahdollisuus edistää kestävää ja ympäristöystävällistä akkuteollisuutta, mikä voi tuoda kilpailuetua ja vahvistaa maan mainetta vastuullisena toimijana. Näin ollen akkuteollisuus voi olla merkittävä tekijä Suomen talouden ja teknologisen kehityksen kasvussa tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Arvasitte oikein: ChatGTP.

    Äänestä

  • ChatGPT.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    ChatGPT.

    Niin asian siinä tapauksessa täytyy olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Niin asian siinä tapauksessa täytyy olla.

    Ei ainakaan valehtele.

    Äänestä

ChatGPT: Akkuteollisuuden sulfaatti- ja ksantaattijätteet voivat vaikuttaa vesistöihin, jos niitä pääsee pääsemään ympäristöön suuria määriä tai jos jätehuolto ei ole riittävän tehokasta. On kuitenkin tärkeää huomata, että Suomessa ympäristö- ja jätehuoltokäytännöt ovat tiukkoja, ja yritykset noudattavat säädöksiä, jotka pyrkivät suojelemaan vesistöjä. Akkuteollisuuden jätteiden käsittely ja päästöjen valvonta ovat tarkkaa, ja tavoitteena on minimoida mahdolliset ympäristövaikutukset. Mikäli jätteet käsitellään asianmukaisesti ja päästöt pidetään hallinnassa, ei ole syytä olettaa, että sulfaatti tai ksantaatti pilaavat Suomen vesistöjä. Tärkeää on kuitenkin jatkuva valvonta ja ympäristövaikutusten seuranta, jotta mahdolliset riskit voidaan havaita ja ehkäistä ajoissa.

Äänestä
  • Korvaamaton ChatGPT.

    Äänestä

  • Paukut vähissä, tarkoitan kampanjan osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Paukut vähissä, tarkoitan kampanjan osalta.

    Niinpä tietenkin, kampanjan.

    Äänestä

Hallitus on säätämässä lakia, joka sallisi akku- ja kaivoshankkeille poikkeuksia ympäristötavoitteista.

Lakiesityksessä perustellaan, että vaikutukset vesistöihin olisivat vähäisiä ja paikallisia.
https://yle.fi/a/74-20121184

Äänestä
  • Vihreä vyöry vesistöihin.

    Äänestä

Hiipuu hiljaa tämäkin aloite.

Äänestä

Pitäkää aloite pinnalla myös Suomi24:ssä.

Äänestä

Ainakin 45 000 allekirjoituksen rajan pitäisi ylittyä tänään.

Äänestä

Aloite on leimattu hörhöjen hankkeeksi. Vihreä siirtymä nauttii valtiovallan erityistä suojelua: akkuteollisuuden ei tarvitse noudattaa edes nykyisiä suojelunormeja.

Äänestä

Aloite on hyytynyt. Maa myyty. Siirtykää muihin harrastuksiin.

Äänestä

Suomalaiselle eliitille ei ole tarjolla riittävästi hillotolppia kotimaassa. Houkuttelevampia tarjouksia tulee muualta: idän tai lännen oligarkeilta. Ilmastotoimilla pätevöityy kansainvälisiin tehtäviin. Suomen vesistöjen suojelu on vähäarvoinen opinnäytetyö siihen verrattuna.

Äänestä

Vihreä vyöry pilaa vedet ja maan ilmastotoimien nimissä. Pyhä yksinkertaisuus.

Äänestä

Emmerdale vai Emmental?

Äänestä

Vieläkö tämä aloite löytäisi allekirjoittajia?

Äänestä

Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää. Alea jacta est.

Äänestä

Tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin.

Äänestä
  • Tie kadotukseen on pehmustettu suurin julistuksin.

    Äänestä

  • Ai tolla, joka on ylimmässä kuvassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Ai tolla, joka on ylimmässä kuvassa?

    Taidetta taiteen vuoksi.

    Äänestä

Vihreä siirtymä on... Godzilla.

Äänestä

"Biotech Is Godzilla."
Jello Biafra

Äänestä
  • Toivottavasti Sepultura esittää kappaleen Turun Rockfestissa kesäkuussa.

    Äänestä

Päästökuppaus on aikamme vitsaus: viherpestyä saalistusta. Globaalin ilmastokampanjan verukkeella tuhotaan paikallinen luonto ja paikallistaloudet, sikäli kuin niitä vielä on.

Äänestä
  • Loppukaneetti "sikäli kuin niitä vielä on" kurkottaa kaninkolosta jo hieman ihmisten maailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Loppukaneetti "sikäli kuin niitä vielä on" kurkottaa kaninkolosta jo hieman ihmisten maailmaan.

    Elämme globaalissa taloudessa ja myös ongelmat ovat globaaleja. Kysykää keltä tahansa kauppakamarinulikalta.

    Äänestä

Se tuhoaa metsäteollisuuden, maatalouden, kaiken. Punikeilla niin järjetön aate (vasemmistoaate) joka teetättää kaikkea tuhoisaa.

Äänestä

Oli tarkoitus allekirjoittaa, mutta pysähdyin sulfaatteihin ja ksantaatteihin. Meli yli harmaan hilseen.

Äänestä
  • Meni yli harmaan hilseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Meni yli harmaan hilseen.

    Niin minultakin, mutta allekirjoitin. Vakuutuin siitä, että pääsen itseäni fiksumpaan seuraan.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Niin minultakin, mutta allekirjoitin. Vakuutuin siitä, että pääsen itseäni fiksumpaan seuraan.

    Olisin allekirjoittanut, mutta akku loppui.

    Äänestä

”Bingo Bango Bongo, aina rakas ompi Kongo. Täällä viihdyn mä vaan. Muitten riemun tähden täältä poies minä lähden tuskin milloinkaan. En kaipaa paitaa, patjaa, kenkää, sukkaa. Harmaat ne on. Ompi houkutukset turhaa, mä tänne jään.” – Oi viattomuuden aikaa.

Äänestä

Inte så fin land.

Äänestä

Minulla on lukuhäiriä. Luin virheä siittymä. Imhettelin, ovatko vehreät alkaneet kannattaa suvullista lisääntymitsä.

Äänestä
  • Mitä on sivullinen lisääntyminen? Mieleen tulee käki, joka munii toisten pesiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Mitä on sivullinen lisääntyminen? Mieleen tulee käki, joka munii toisten pesiin.

    Kirjoittaja tarkoitti suvillista lisääntymistä: leirintäalue, tyttö, poika, paarmoja, telttakankaan kahahdus... Nykyään teltat ovat muovia.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Kirjoittaja tarkoitti suvillista lisääntymistä: leirintäalue, tyttö, poika, paarmoja, telttakankaan kahahdus... Nykyään teltat ovat muovia.

    Sana on suvellinen eikä suvillinen, suomen kielen astevaihtelun mukaisesti, mutta kirjoittajallahan onkin lukihäiriö.

    Äänestä

Vehreä siirtymä nostaa Suomen vesistöt kukoistukseen.

Äänestä

Hei! Jotta akkuteollisuuden sulfaatti- ja ksantaattipäästöjä rajoittava kansalaisaloite saisi riittävästi kannatusta ja päätyisi eduskunnan käsiteltäväksi, tarvitaan useita toimenpiteitä. Ensinnäkin, on tärkeää saada mahdollisimman paljon ihmisiä kiinnostumaan ja tukemaan aloitetta. Tämä voidaan saavuttaa tiedottamalla ja lisäämällä tietoisuutta aiheesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, järjestämällä tapahtumia ja yhteistyössä eri järjestöjen kanssa.

Lisäksi on hyvä tehdä selkeä ja hyvin perusteltu aloite, jossa kerrotaan, miksi päästöjen rajoittaminen on tärkeää ympäristön ja ihmisten terveyden suojelemiseksi. Laadukas ja vaikuttava kampanjointi voi auttaa herättämään laajempaa kiinnostusta ja kannatusta.

Myös yhteistyö paikallisten yhteisöjen, ympäristöjärjestöjen ja muiden vaikuttajien kanssa voi lisätä aloitteen näkyvyyttä ja uskottavuutta. Lopuksi, aktiivinen viestintä ja yhteydenpito poliittisiin päättäjiin voivat auttaa varmistamaan, että aloite huomioidaan ja se etenee eduskuntakäsittelyyn.

Ystävällisesti toivotan sinulle ja muille aloitteen tukijoille paljon menestystä tämän tärkeän asian edistämisessä!
https://chatgpt.fi/

Äänestä
  • ChatGPT pystyy jo korvaamaan poliitikot, politiikan tutkijat ja liinavaatteisiin mietelauseita keksivät luovan alan ammattilaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    ChatGPT pystyy jo korvaamaan poliitikot, politiikan tutkijat ja liinavaatteisiin mietelauseita keksivät luovan alan ammattilaiset.

    Donald Trumpin ulosantia se ei vielä pysty ennakoimaan eikä jäljittelemään, vaikka sanavarasto kyllä riittäisi.

    Äänestä

TUULI JA AURINO KENNOT PUTETAAN. 🤣🤣🤣🤡🤡
Hah .. Suo t takaisin ja lakiasiat.
Paluu maalle viljelemään omiksi tarpeiksi viinanneksia juureksia, marjoja!sieniä
Banaani on apinan ruokaa .

Äänestä

Jokohan tämän vuorokauden puolella ylittyisi 45 000 allekirjoittajan raja?

Äänestä
  • Ei. Kaikki, joilla on vahvat pankkitunnukset, katsovat Euroviisuja tai ovat nukkumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Ei. Kaikki, joilla on vahvat pankkitunnukset, katsovat Euroviisuja tai ovat nukkumassa.

    Pankkitunnuksetko ovat täysivaltaisen kansalaisuuden kriteeri?

    Äänestä

Miten on "vihreää siirtymää" edustavan tuulivoiman laita, on kuultu huhuja, että myllyjen muovimateriaaleista irtoaa kovia bisfenoli päästöjä?

Kyseessä ns. ikuisuuskemikaali, mikä lienee melkoinen riskitekijä?

Äänestä
  • Pelastetaan Suomen Luonto ry väitti sähköpostivastauksessaan Faktabaarille, että tuulivoimaloiden lapojen kohtalo purkamisen jälkeen nostaa (mikro)muovipäästöjen määrää. Yhdistys väittää, että tuulivoimaloiden lavat eivät ole kierrätettäviä ja että ne hävitetään “kaatopaikoille tai peittämällä ne maahan”.
    https://faktabaari.fi/fakta/tuulivoimaloista-irtoaa-vaitettya-vahemman-mikromuovia/

    Äänestä

Kansalaisaloitteen hyvin alkaneelle loppukirille tuli takapakkia toivottavasti vain lätkän ja viisujen takia. Uuteen nousuun.

Äänestä

Mummovainaa sanoikin aina, että huonoksi menee ennen kuin loppuu. Omavaraisuus nitistetään, Suomi-neidon ennen kukkea vartalo myrkytetään ja lopulta olemme holhouksessa.

Äänestä
  • Pateettista, mutta sopii niin nurkkapatriootin kuin ekoanarkistin pirtaan. Liittoutukaa.

    Äänestä

45 000 allekirjoitusta tuli täyteen, mutta tätä vauhtia ei 50 000 täyty 27.5. mennessä. Jakakaa tietoa aloitteesta turuilla, toreilla tai edes somessa.

Äänestä
  • On sinullakin huolenaiheet. Muut jännittävät Euroviisujen voittajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    On sinullakin huolenaiheet. Muut jännittävät Euroviisujen voittajaa.

    Mitä hänessä on jännittämistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    On sinullakin huolenaiheet. Muut jännittävät Euroviisujen voittajaa.

    Kenties tarkoititkin, että normaalit ihmiset jännittävät, kuka voittaa Juroviisut.

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Kenties tarkoititkin, että normaalit ihmiset jännittävät, kuka voittaa Juroviisut.

    Itävallan JJ voitti Euroviisut.

    Äänestä

Think globally, act locally. Se oli ainakin joskus antiglobalisaatio- tai "altermondiale"-liikkeen tunnus. Ovatko kaikki nykyään suuryritysten lumoissa, jolleivät jopa palkkalistoilla?

Äänestä
  • Ensimmäinen virhe oli jo se, että omaksuttiin englanninkielinen motto.

    Äänestä

  • Sponsored by Soros Foundation.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Sponsored by Soros Foundation.

    Soros on rahoittanut hyviäkin hankkeita, kuten tukenut oikeusvaltiokehitystä Unkarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Soros on rahoittanut hyviäkin hankkeita, kuten tukenut oikeusvaltiokehitystä Unkarissa.

    Siinäpä se: ei kannettu vesi kaivossa pysy.

    Äänestä

  • Anonyymi00215 kirjoitti:

    Soros on rahoittanut hyviäkin hankkeita, kuten tukenut oikeusvaltiokehitystä Unkarissa.

    Onkos tuo sarkasmia?

    Äänestä

  • Oi niitä aikoja, kun José Bové tovereineen laittoi Mäkkäreitä remonttiin. Nykyään silloisille McDonald's- ja Shell-boikoteille naureskellaan. Suuryritysten boikotointi oli naiivia, mutta suunta oli oikea.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Onkos tuo sarkasmia?

    Ajatus on ollut hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Onkos tuo sarkasmia?

    Pitääkö rautalangasta vääntää?

    Äänestä

  • Anonyymi00223 kirjoitti:

    Oi niitä aikoja, kun José Bové tovereineen laittoi Mäkkäreitä remonttiin. Nykyään silloisille McDonald's- ja Shell-boikoteille naureskellaan. Suuryritysten boikotointi oli naiivia, mutta suunta oli oikea.

    José Bové vastusti "vihreää vallankumousta" eli geenimuunneltua ruokaa ja (mm. maataloustuotteiden) vapaakauppaa. Vielä vuosituhannen vaihteessa se oli vihreää ja vasemmistolaista aktivismia, nykyään nationalismia ja äärioikeistolaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    José Bové vastusti "vihreää vallankumousta" eli geenimuunneltua ruokaa ja (mm. maataloustuotteiden) vapaakauppaa. Vielä vuosituhannen vaihteessa se oli vihreää ja vasemmistolaista aktivismia, nykyään nationalismia ja äärioikeistolaisuutta.

    Lue Kansan Ääntä. Siellä se vanha vasemmisto kärttyilee.

    Äänestä

vihdeä siirtymä on mieli kuva mainontaa, jossa kulutaminen onkin ilmasto teko, uusilla tuoteilla,kun kulutus on lasku suunassa,

Äänestä
  • Kiinan Suuressa harppauksessa maaseutukylistä kerättiin kaikki mahdollinen metalli haarukoista ja veitsistä alkaen sulatettavaksi metalliteollisuuden kasvaviin tarpeisiin. Se oli sentään vielä ekologista Vihreään siirtymään verrattuna, koska tiedostettiin rajalliset resurssit.

    Äänestä

Lippu korkealle. Värit saa valita itse, kunhan puolustaa vesistöjämme vihreää vyöryä vastaan. Vielä yli 4500 allekirjoitusta puuttuu.

Äänestä
  • Kyllä jaksat vyöryttää samaa kampanjateemaa.

    Äänestä

2023: "Suomen akkuteollisuuteen tullaankin seuraavien viiden vuoden aikana investoimaan vähintään kuuden miljardin arvosta. Vuonna 2027 alan liikevaihdon arvioidaankin olevan 9 miljardin luokkaa. Samalla työllistyy noin 7000 henkeä ja välillisestikin 20 000 henkeä."

Äänestä

Suomesta hiilineutraali: teollisuus Kiinaan ja väestö metsittämään Saharaa. Vanhukset voidaan lähettää Filippiineille.

Äänestä

Globaalin ilmastokampanjan nimissä tuhotaan paikallista luontoa:

Haminassa pelätään akkutehtaan pilaavan meriveden – pomolla epäiltyjä kytköksiä ympäristötuhoihin

Dani Widjaja on työskennellyt Indonesiassa vastuutehtävissä kahdessa kaivosteollisuusyrityksessä, joita syytetään paikallisista ympäristövahingoista. Nyt hän johtaa Haminan tehdasta, jonka pelätään vahingoittavan itärannikon kalakantoja.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/haminan-akkutehtaan-johtajan-taustalla-syytoksia-ymparistotuhoista-indonesiassa-nain-han-vastaa/9091412

Äänestä
  • Niinhän se on aivan virallisesti perusteltu:

    Hallitus on säätämässä lakia, joka sallisi akku- ja kaivoshankkeille poikkeuksia ympäristötavoitteista.

    Lakiesityksessä perustellaan, että vaikutukset vesistöihin olisivat vähäisiä ja paikallisia.
    https://yle.fi/a/74-20121184

    Äänestä

  • Ei yllätyksiä, vaan vakaata ja ennakoitavaa asiantuntemusta paikallisen luonnon hävittämisessä.

    Äänestä

Saharan metsittäminen olisi todellinen ympäristöteko. Muu on näpertelyä – tai suorastaan vahingollista, mihin Haminassa jo on havahduttu.

Äänestä
  • Eero Paloheimon kuningasidea:

    Paloheimo ei toki vastusta päästöleikkauksia, mutta hän haluaa kääntää ilmastopolitiikan suuntaa hiilinielujen kasvattamiseen. Eikä nyt puhuta pikkuruisen Suomen metsänieluista, vaan aivan toisen suuruusluokan hankkeesta, Saharan ja Sahelin ”ilmastometsityksestä”.
    https://tekniikanmaailma.fi/lehti/2b-2021/sahara-ja-sahel-jalleen-metsaksi/

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Eero Paloheimon kuningasidea:

    Paloheimo ei toki vastusta päästöleikkauksia, mutta hän haluaa kääntää ilmastopolitiikan suuntaa hiilinielujen kasvattamiseen. Eikä nyt puhuta pikkuruisen Suomen metsänieluista, vaan aivan toisen suuruusluokan hankkeesta, Saharan ja Sahelin ”ilmastometsityksestä”.
    https://tekniikanmaailma.fi/lehti/2b-2021/sahara-ja-sahel-jalleen-metsaksi/

    Siinäpä Vihreä Siirtymä, joka ei ole pelkkää sanahelinää. Paloheimon genius ohjatkoon meitä.

    Äänestä

Akkuteollisuuden "vihreä siirtymä": globaali pelastussuunnitelma, joka väheksyy paikallisia ekosysteemejä. Kuinka hyvin me tunnemme laajemmat vaikutukset?

Äänestä

Jakakaa aloitetta somessa, perhe-, ystävä- ja tuttavapiirissä, työpaikalla, päiväkodissa, kaupan kassalla, huoltoasemalla, sählyjoukkueessa, kuntosalilla, sambakurssilla etc.

Äänestä

Tässäkin viestiketjussa on jaettu vanhentunutta tietoa. Päivitys:
Kiinalaisyhtiö vetäytyy Haminan akkumateriaalitehtaan rakentamisesta
https://yle.fi/a/74-20153949

Äänestä
  • Päivitellään, myös siksi, että aloite pysyy Suomi24--keskustelujen etusivulla.

    Äänestä

  • Soidinkutsu on yhä voimassa akku- ja kaivosteollisuuden investoinneille: Suomessa ollaan niin innoissaan Vihreästä harppauksesta, että luonnonsuojelunormit ovat paikallisesti sovittavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Soidinkutsu on yhä voimassa akku- ja kaivosteollisuuden investoinneille: Suomessa ollaan niin innoissaan Vihreästä harppauksesta, että luonnonsuojelunormit ovat paikallisesti sovittavissa.

    Totta kai paikallisen sopimisen piiriin pitää saattaa kaikki muu paitsi maailmanlaajuinen vapaakauppa.

    Äänestä

Hyvää yötä, Hamina.

Äänestä
  • Tervetuloa, Ruskea siirtymä.

    Äänestä

Kansalaisaloite ei ole Vihreää siirtymää vastaan tai sen puolesta. Se on Suomen vesistöjen suojelemiseksi. Allekirjoita, oletpa mitä mieltä tahansa suuresta kuvasta. Myös vähäinen ja paikallinen luonto on pelastettava, vaikka Akkuteollisuus ry on toista mieltä.

Äänestä

Vielä viikko aikaa allekirjoittaa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
Hukka meidät muuten perii, sillä hallitus on vankka ja oppositiokin kätyrlauma sankka. Paine tulee eduskunnan ulkopuolelta, jollei kansanliikkeestä niin akkuteollisuuden lobbareilta.

Äänestä

– Suomen vesistöt EIVÄT ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja, kuuluu kansalaisaloitteen oikea otsikko. Kongo-rinnastus on aloittajan tulkinta asiasta, ei kampanjateema.

Äänestä

Oikeus tiukensi Haminan akkumateriaalitehtaan jätevesimääräyksiä – kiinalaiset hylkäsivät jo koko hankkeen

https://yle.fi/a/74-20156201

Aina kannattaa valittaa. Se helpottaa.

Äänestä

Ensin vierastin otsikkoa, mutta onhan se kerännyt enemmän katselukertoja kuin muut samaa aihetta käsittelevät avaukset Suomi24:ssä. Toivottavasti se on huomion lisäksi onnistunut keräämään myös allekirjoituksia.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462

Äänestä

46 865.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihreä siirtymä pilaa Suomen vesistöt, ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä.

Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla. Tästä seuraa haitallisia ympäristövaikutuksia ja vesien tilan heikentymistä. Selkeät raja-arvot jätevesissä ovat kaikkien etu. Reunaehdot selkeyttävät myös kaivos- ja akkuteollisuuden päätöksiä aloittaa liiketoiminta Suomessa. Lainsäädännöstä puuttuu jätevesipäästöjen osalta keskeisiä haitta-aineiden raja-arvoja. Raja-arvot tarvitaan sulfaatille ja ksantaateille. Sulfaatin raja-arvo tulee olla erikseen sisävesille ja murtovedelle. Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista on vuodelta 2006, joten asetus liitteineen tulee päivittää pikimmiten.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu