Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
Myös Olli Tammilehdolla hyvä pohdintaa aiheesta: "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton."
https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php
Ehkäpä Suomikin kuuluu jo niihin köyhiin maihin, joista on aika tehdä ylikansallisen "Vihreän siirtymän" reikäjuusto ja jätelaitos.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
Myös Olli Tammilehdolla hyvä pohdintaa aiheesta: "Kun ympäristöuhkien koko kirjosta vain muutamat ovat julkisuudessa, hyväksytään helposti ympäristöongelmien ratkaisuja, jotka vievät ojasta allikkoon. Esimerkiksi sähköauton ostoa pidetään ympäristötekona, vaikka sen pitkän, pääasiassa köyhiin maihin sijoittuvan tuotantoketjun materiaalinen jalanjälki on yli kaksi kertaa suurempi kuin polttomoottoriauton."
https://tammilehto.info/vaietut-ja-vaarat-art118.php
Ehkäpä Suomikin kuuluu jo niihin köyhiin maihin, joista on aika tehdä ylikansallisen "Vihreän siirtymän" reikäjuusto ja jätelaitos.
Vastaukset 162
Vanhimmat
Minun kesämökki järveni pilasi turvetuotanto Onneks ajoissa tajusin ja myin mökkini pois .
Onneksi olkoon. Kuinkas järvi nykyään jakselee?
Siispä tervetuloa akkuteollisuus jo valmiiksi pilatuille apajille.
PUNAVIHREET ON MYRKKYÄ SUOMELLE JA MYRKYTTÄVÄT KOKO ALUEEN.
Kyllä suomalaiset aivan itse ovat osanneet tuhota luontonsa. Ei siihen ulkomaisia investointeja tarvita.
Suomalaiset tuhonneet "luontonsa"? Tarkoitatko luonnetta tai sitä, mitä sanotaan/sanottiin joskus selkärangaksi?
Kun korpikansa menettää metsänsä, järvensä ja elinkeinonsa, on sen selkärankakin murrettu. PRKL!
Haluatko ostaa vokaalin?
Kukkii kirjavammin kuin koskaan.
Vihreää/puhdasta siirtymää kannattaa paljon laajempi joukko kuin punavihreät. Kivenkovat kapitalistithan siinä ovat apajansa löytäneet.
Se on tässä keskusteluketjussa dokumentoitu aika hyvin, kuinka Akkuteollisuus ry lobbaa päästönormien madaltamiseksi – ja sinimusta hallitus on tarttunutkin syöttiin.
Tämä:
Hallitus on säätämässä lakia, joka sallisi akku- ja kaivoshankkeille poikkeuksia ympäristötavoitteista."
https://yle.fi/a/74-20121184
Mää ja mun kesämökki . Turvenuija on juuri sellainen henkilö, joka ei ajattele yhtään laajemmin.
Mihinkäs tuo kommentti liittyy? Itselläni ei ole kesämökkiä eikä akkuteollisuutta ole tulossa juuri minun kotinurkilleni, mutta kyllä sen vaikutus vesistöihin huolestuttaa silti minuakin.
Entä turveteollisuus? Se oli kesämökkinsä myyneen anonyymin whataboutismia.
Kaikesta huolimatta olen kivenkova sadisti, darwinisti ja kapitalisti.
Järjestys toki vaihtelee.
Haminaan tulossa oleva akkumateriaalitehdas aikoo päästää mereen puhdistamatonta sulfaattia 300 tonnia vuorokaudessa. Samalla alueella mökkien saunavesille täytyy rakentaa harmaavesikaivot ja imeytyskentät. Että sellainen vihreä siirtymä.
Selvitykset katosivat mystisesti: Kiinalaistehtaan pelätään pilaavan veden Haminassa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiinalaistehtaan-paastot-huolestuttavat-haminassa-nyt-ihmetellaan-minne-katosivat-tarkeat-raportit/9088114
Olisi jotenkin mukavaa jos joskus jäisi kiinni sellainen käärme, ihmisyksilö joka näitä pahuuksia tekee kulissien takana. Joku YKSILÖHÄN ne raportit tuhosi tai hukkasi, ei ne itsestään katoa.
Miltä näyttää käärme? Jotenkin siitä tulisi kiinnostava uutinen. Ei tarvitsisi vasemmiston keksiä natseja joka kadunkulmaan kun paljastuisi oikeat tuhoajat.
Välillä tulee niitä kuntapolitiikkadokkareita joissa selitetään kierouksia mutta aina jää epäselväksi kuka sen rikoksen lopulta teki.
Miltä näyttäisi oikea käärme?
Liskoihmisten parviäly hävitti todisteet, ei kukaan yksilö.
Vastuun pakoilua.
Ei kukaan yksilö, vaan maan tapa hävitti todisteet.
Vesistöt pelasti turpeennoston ja maatalouden lopettaminen.
Pelasti vai pelastaisi? Nyt vesistöjä uhkaa myös akkuteollisuus, jolle lisäksi tarjotaan erioikeuksia ympäristönsuojelunormeista poikkeamiseen.
"Hallitus on säätämässä lakia, joka sallisi akku- ja kaivoshankkeille poikkeuksia ympäristötavoitteista."
https://yle.fi/a/74-20121184
Pelasti. Turpeen käyttö on pudonnut päästökaupan myötä murto-osaan, ja maatalouskin on katoamssa maasta.
Suitsimaton akkuteollisuus mitätöi nekin myönteiset vaikutukset.
Eikö usein muuten käy näin tuossa uutisoinnissa?
Tärkein vihje uutisoidaan ensin vuosi tai puolivuotta aikaisemmin ja sitten itse teko uutisoidaan myöhemmin "hyvänä uutisena"?
Ensin kerrotaan saastuttamisen salliminen ja se unohtuu. Sitten 6kk myöhemmin kerrotaan "hyvä" uutinen että kiina tuo tänne tehtaan, iiiihhhaaanaa.
Kansa ei oivalla että kiina tuo sen juuri siksi kun hallitus ensin myönsi saastuttamisen.
Huomasitteko muuten sen uutisen joka sanoi "jatkossa saattaa saada sakkoa jos laittaa jätteen väärään säiliöön"!! ??
Joten varokaa vahingossakaan tiputtamasta banaaninkuoria sekajäteastiaan!!
Kiina saa tuhota kalavedet mutta SINÄ et saa laittaa banaanin kuoria sekajätteeseen.
Ihan kuin HITLER olisi jo suomen kuningas. 😵
Ei mitään merkitystä.
Perustele, vaikkapa sen jälkeen, kun olet tarkistanut kansalaisaloitteen lähdeluettelon.
"Vihreä siirtymä", jonka ei tarvitse piitata ympäristönsuojelunormeista.
Kun keskitytään näpertelyyn, jäävät suuret linjat hahmottumatta.
Suuret linjat tietoisesti peitetään näpertelyllä.
Päästökauppa ei päästöjä vähennä. Toisinaan mainostetaan, että Google ja Meta kompensoivat päästöjään kunnostamalla jokia Pohjanmaalla. Suurta bluffia.
Ei tarvitse perustella. Muutaman laitoksen päästöt on helppo pitää kurissa. Toista se oli tuhansien maatilojen ja satojen turvesoiden aikana.
Onneksi et enää syö.Saan edes itse ruokaa jota tuotan.
Pelkästään Googlen ja Metan pr-kampanjoiden varassako ollaan? Koetin kyllä etsiä luotettavaa tutkimustakin. Pääasiassa löysin kritiikkiä päästökauppaa kohtaan.
Ei vaikuta olevan haluakaan pitää päästöjä kurissa, kun akkutehtaille myönnetään erivapauksia jopa nykyisistä normeista.
Globaali eliitti pitää paikallista omavaraisuutta vapaan kilpailun esteenä. Se pitää tuhota.
"Ei tarvitse perustella. Muutaman laitoksen päästöt on helppo pitää kurissa." – Joillekin ihmisille asiat ovat kadehdittavan yksinkertaisia.
Tapa talonpoika päivässä -mentaliteetti kantaa satoa yhä.
Maatalous ajetaan alas muutenkin. Sitten tulee nälkä.
Eräs demari lausui näin.
Arvon Salo.
Päästökauppa ei vähennä päästöjä globaalisti, mikä oli alkuperäinen tarkoitus tai ainakin perustelu. Sama kuin Suomesta tulisi hiilineutraali muuttamalla teollisuus Kiinaan ja väestö Siperiaan.
Vahingot olisivat kuulemma vähäisiä ja paikallisia. Kansainvälistä kokemusta löytyy:
"Dani Widjaja on työskennellyt Indonesiassa vastuutehtävissä kahdessa kaivosteollisuusyrityksessä, joita syytetään paikallisista ympäristövahingoista. Nyt hän johtaa Haminan tehdasta, jonka pelätään vahingoittavan itärannikon kalakantoja."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/haminan-akkutehtaan-johtajan-taustalla-syytoksia-ymparistotuhoista-indonesiassa-nain-han-vastaa/9091412
Eipä ole yllätyksiä luvassa: tiedetään, millaisella kokemuksella ja asiantuntemuksella hommat hoidetaan.
Vahingot ovat vähäisiä juuri siksi, että ovat paikallisia: jopa mitättömiä, kun paikallisuus on jo tuhottu.
Päivitys:
Kiinalaisyhtiö vetäytyy Haminan akkumateriaalitehtaan rakentamisesta
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71101203/eravoitto-itamerelle-haminan-akkumateriaalitehdas-joutuu-poistamaan-sulfaattia?publisherId=69820517&lang=fi
Ihmiset ovat taantuneet pässien tasolle tietokoneiden takia.
Valitettavasti moninkertaisesti kuin 60-luvulla.Ja tämä aikana jolloin nälkä räjähtää käsiin kun öljy loppuu eikä maataloupoliikka enää toimi.Voittaja on tapettu talonpoika joka on mullan alla. Vihreä vallankumous oli paha satu joka pilasi koko ihmiskunnan tulevaisuuden.
Akkutehtaat osoittavat ihmisten tyhmyyden ja äärettömän laiskuuden, Maatalouspoliitikot tekevät parhaansa jotta ruuantuotanto sujuisi ilman fyysistä työtä aikana jolloin öljy loppuu. Mistä tämä tyhmyys on peräisin? On ajauduttu aikaan jolloin tarvitaan miehiä ja hevosia ruuantuotantoon aivan välttämättä. Demokratiassa tämä ei onnistu kun laiskat päättävät kaikesta.
Hyvä idea sinänsä.
Ilmestyskirja
8:10 Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
Oletko saivarteleva Jeesus vai jeesusteleva saivare?
Etkös ymmärtänyt yhteyttä otsikkoon? Paatunut ateistikin tietää ja ymmärtää tämän profetian: "Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt."
Tšernobyl tarkoittaa koiruohoa. Tämän kuulin jo riparilla anno 1993.
Luulisi että ympäristövirastossa olisi töissä ympäristöOSAAJIA, biologeja jotka YMMÄRTÄÄ mitä on luonnon myrkyttäminen.
Mutta koska ympäristövirasto aina myöntää luvat luonnon tuhoajille niin todennäköisesti siellä on töissä vain osakesijoittajia ja kaupanalan oppineita.
Ympäristöbiologia haittaa maamme kilpailukykyä. Ehkäpä se saa akateemisena oppialana jatkua siinä kuin teologia ja arkeologia, mutta ei sitä pidä poliittiseen päätöksentekoon sotkea.
Ihminen elää biologian ehdoilla. Jos sen hylkää niin tuhoaa oman elämänsä vaikka se Jumalan armosta tapahtuukin hitaasti.
Samaa mieltä, paitsi jumaluusopilliseen puoleen en ota kantaa.
Ympäristötyöpaikat pitää lopettaa kaikki kerralla mikäli voimme jatkaa elämää maapallolla. Sille porukalle on jo varattu toinen työ todellisessa elämässä. He voivat ryhtyä orjiksi tuottamaan ryokaa eettisesti korvaten talonpojat jotka tappiovat sukupuuttoon luuloissaan.
Elämän pitää perustua fyysiseen työhön kaikilla oliolla. Vain siten tasapaino säilyy maapallolla.
Kansalaisaloite ja Olli Tammilehdon kirjoitus eivät ole yhteneväiset. Aloitteella ei pyritä estämään akkuteollisuuden toimintaa Suomessa, vaan asettamaan toiminnalle ympäristönsuojelunormit. Hallituksen esityksestä akkuteollisuus saisi jopa erivapauksia.
Selvemmin artikuloituna: Orpon hallitus haluaa tehdä Suomen vesistöistä lainsuojattoman akkuteollisuuden intressien hyväksi. Siinäpä teille Vihreää siirtymää: edes nykyisistä ympäristönormeista ei tarvitse välittää. Kansalaisaloite vaatii tiukennuksia vesistönsuojeluun.
"Vihreä siirtymä" lienee jo orwellilaisen uuskielen sanakirjassa, joten jätänpä ennalta arvattavan ehdotukseni esittämättä.
Selitä meille hidasjärkisemmillekin.
Velkaraha on myrkyttänyt ruuan ja veden,Keskusta ja vihreät ovat tyytyväisiä torjuntavoittoon .Kokoomus on tyytyväinen kansan velkaantumisesta koska se itse rikastuu muita köyhdyttämällä.Tähänkö me tarvitsemme eduskuntaa? Mummot maksaa valtavat sähkötuet ulkomaan yrityksille . Sähkön hinta on talvisin jo puoli euroa eikä moni edes tiedä sitä,Ei ainakaan eduskunta.
Juuri hidasjärkisille pitää(kin) selittää.
"Vihreä siirtymä" on orwellilaista kaksoisajattelua, vaikkei yhtä räikeästi kuin "sota on rauhaa" tai "vapaus on orjuutta". Uuskieltä se voi olla ilmeisessä latteudessaan, ilman merkityksellistä yhteyttä todellisuuteen.
Mummoni aina sanoi, että huonoksi menee ennen kuin loppuu. Suomi-neidon ennen uhkea vartalo myrkytetty, omavaraisuus nitistetty ja lopulta julistettu luottoluokituksin holhoukseen.
Vihreä siirtymä oli laiskojen maatalouspoliitikkojen yritys lisätä' öljyn kulutuksella ruokaa. Eivät pässit tajunneet että joskus öljy loppuu.
"Ehkäpä Suomikin kuuluu jo niihin köyhiin maihin, joista on aika tehdä ylikansallisen "Vihreän siirtymän" reikäjuusto ja jätelaitos." – Aika yliampuva dystopia, Suomen osalta. Kyllä Suomi on yhä hyötyjä globaalissa "riistokapitalismissa", enkä ole pahoillani, jos pysymmekin "valkoisten miesten" kerhossa. Sitaateissa olevia sanoja käytetään usein pejoratiivisesti enkä minä tarkoita niitä kirjaimellisesti.
Olisitpa kertonut sitaattien sijasta omin sanoin, mitä halusit meille kertoa.
Puolustaa riistokapitalismia ja valkoisen miehen ylivertaisuutta, mutta sanoma on fiksumpaa hygienisoida lainausmerkeillä.
Akkuteollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua vesienhoitoasetuksen muuttamista koskevasta ympäristöarviointisuunnitelmasta.
Vesistöissä yleensä tilatyyppi määritetään aika vähäisten seurantapisteiden mukaisesti laajoille alueille, ja seurantaa tehdään kuukausitasolla. On vaikea tietää, mikä vesistövaikutus on aiheuttanut huononemisen ko. vesialueelle, mikäli kuormituskohteita on useita.
Arvioinnissa tulee ottaa huomioon vesien tilan luokittelussa tunnistetut puutteet ja kehittämistarpeet mm. sen varmistamiseksi, että luokittelua on mahdollista edelleen kehittää, eikä yksittäisten hankkeiden luvitus tiukennu enempää kuin lainsäädäntö ja hankkeen ympäristövaikutukset edellyttävät.
https://akkuteollisuus.fi/lausunto-vesienhoitoasetuksen-muuttamista-koskevasta-ymparistoarviointisuunnitelmasta/
Kapulakielestä huolimatta Akkuteollisuus ry:n julkilausumasta välittyy aito huoli omasta liikevoitosta.
Se kyllä tihkuu kaikkein nihkeimmästäkin meklarista.
"On vaikea tietää, mikä vesistövaikutus on aiheuttanut huononemisen ko. vesialueelle, mikäli kuormituskohteita on useita."
Wtf???
Vähäistä paikallista luontoa tuhoava etujärjestö ei välitä ilmaista itseään ymmärrettävästi vähäiseen paikallisuuteensa tuomitulla suomen kielellä.
Ei ehkä osaakaan.
Think globally. Act locally. Niin kuului aikoinaan antiglobalisaatio- tai (kuten jossain vaiheessa keksittiin) vaihtoehtoisen globalisaatioliikkeen tunnus. Ovatko silloiset aktivistitkin nykyään ylikansallisten yhtiöiden lumoissa, jos eivät palkkalistoilla?
Sponsored by Soros Foundation. Kansallisessa sarjassa Koneen säätiö.
Rahoittavat monia hyviäkin hankkeita.
"Act locally" ei kuitenkaan tarkoita lymyämistä maakuopassa vaalimassa omaa lahjomattomuuttaan.
Kuten?
Unkarin oikeusvaltiokehitys.
José Bové oli ainakin 90-luvulla ja vielä 2000-luvun puolellakin esimerkki lahjomattomuudessa. Vastusti "vihreää vallankumousta" eli geenimuunneltua ruokaa sekä mm. maataloustuotteiden vapaakauppaa. Laittoi Mäkkärin remonttiin hurauttamalla traktorilla läpi. Aidon kansanliikkeen johtohahmo. Vihreä ja vasemmistolainen. Nykyään kutsuttaisiin nationalistiksi, jollei äärioikeistolaiseksi.
90-luvusta: Vaikka suuryritysten boikotointi oli naiivia, suunta oli oikea. Nykyään silloisille McDonald's- ja Shell-boikoteille naureskellaan, koska on nostettu kädet pystyyn ylikansallisen jyrän edessä, ellei jopa vannota "vihreän kapitalismin" nimen.
* nimeen. Keinojen toteaminen tehottomiksi on johtanut resignoitumiseen ja pahimmillaan "vihreän kapitalismin" cheerleader-joukkueeseen.
Akkumateriaalitehdas tuottaa bulkkia josta on maailmalla ylitarjontaa eli tehdas tarvitsee lähitulevaisuudessa vielä väjemmät ympäristönormit kun kilpailu kiristyy bulkkimateriaalin hinta halpenee tai tehdas lopetetaan ja purkukustanukset siirtyvät veronmaksajille.
Sellun suurvallasta akkuteollisuuden kaatopaikaksi. Bulkkia ikä kaikki.
Reilua ilmastopolitiikkaa.
Ensin metsäteollisuus pilasi vesistöt ja nyt kaivosteollisuus kun tarvittaisiin jotain ruokaa joista ja järvistä kun maatalous on ajautettu toimimattomaan tilaan öljyn loppuessa ja koneiden pysähtyessä.Kaikki mennyt täysin pieleen tämän demokratian takia joka siirsi elintärkeän väestön kaupunkeihin laiskottelemaan juuri kun ruoka loppuu. Viimeiset talonpojat likvidoidaan ruuan halpuuttamisella ja tukiaisilla suurtiloille jotta ne tuottaisivat kaiken. Vetoaminen ahneuteen tuotti vain lihapulan ja kohta viljapulan.Onkohan metsissä enää edes marjoja Keskustan monopolin seuraksena?
Olli Tammilehtoa ei olisi pitänyt koplata kansalaisaloitteeseen: ei aloite vastusta akkuteollisuutta ym. Vihreää siirtymää, vaan pyrkii asettamaan sille ekologisesti kestävät raamit.
Akkuteollisuutta tavoitellaan Suomeen ympäristönsuojelunormeja madaltaen. Siinä meidän kilpailuetumme. Tammilehto kyseenalaistaa akkuteollisuuden ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden myös globaalissa mittakaavassa.
Allekirjoittakaa. Jakakaa aloitetta somessa, perhe-, kaveri- ja tanhupiirissä, työpaikalla, päiväkodissa (aikuisille), kaupan kassajonossa, bussissa, metrossa, ratikassa, sählyjoukkueessa, kuntosalilla, tanssistudiolla ym. missä ihmiset kokoontuvat tahtoen tai tahtomattaan.
Viimeisillä talonpojilla ei ole aikaa kevätkiireiden takia osallistua kaupunkilaisten huveihin kun pitää tehdä kylvöt.
Huono ajoitus, nimittäin kylvöillä.
Kiinalaisyhtiö vetäytyy Haminan akkumateriaalitehtaan rakentamisesta
https://yle.fi/a/74-20153949
Kansalaisaloitteella on siis jo ollut aivan ilmeinen pelotevaikutus. Allekirjoittakaa.https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
Haminassa nousi voimakas kansanliike hanketta vastaan. Vastaava pitää organisoida maanlaajuisesti akku- ja kaivosteollisuuden tuhovimmaa vastaan.
"Syyksi vetäytymiselle kiinalaisyhtiö kertoo ennakoitua hitaamman sähköautojen käyttöönoton EU:ssa ja sääntelyn epäselvyyden." – Aavistelen, että "sääntelyn epäselvyys" on eufemismi sääntelylle tai ainakin aloitteille säännellä törkybisnestä.
Kiinalaisyhtiö vetäytyi. Suomalaiselle elinkeinoelämälle ja hallitukselle olisivat herra Widjajan näytöt Indonesiassa kelvanneet. Edelleen on valmius tasoitella ympäristönsuojelunormeja akku- ja kaivosteollisuuden edistämiseksi. En viitsi tässä nyt käyttää irvokasta neologismia, lainausmerkeissäkään.
Siinäpä onkin se ongelma. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Pitäisi pystyä näkemään laajemmin, ennenkuin aletaan mesoamaan. Sähköauto saattaa osoittautua vaarallisemmaksi luonnon tuhoajaksi. Emme tiedä tarpeeksi vielä.
Myös sattumaenergian rakentamisessa kuormitetaan luontoa raskaasti erilaisilla saasteilla. Tuulivoimapuistojen aihettamaa ympäristöhaittaa on äärimmäisen vaikea eliminoida, joten tuulivoima on ojasta allikkoon. Ehkä vain vihreää siirtyymää hyödyntävien bisnesmiesten temppu.
Tämän takia Suomessa pitää keskittyä höyryenergiaan josta lähdettiin aikoinaan eteenpäin.Halvin energia voittaa aina kalliimmat.
Akkumateriaalit kehittyvät, kuten havupuiden ligniinistä valmistetut biohiilet ja kova hiili. Vielä, kun keksittäisiin sepelin korvaaja, niin säästyisi ja suojeltuisi luonto.
Toivokaamme niin. Kansalaisaloite ei ole akkuteollisuutta vastaan, kuten sen oheen liitetty Tammilehdon kirjoitus. Aloitteella asetetaan akkuteollisuudelle ekologisesti kestävät normit.
Eero Paloheimo on huomauttanut, että väriopin mukaan punavihreästä tulee paskanruskeaa. Samanväriseen lopputulokseen päästään vihreällä kapitalismillakin.
Paloheimo on teknokraatti ja sosiaalifasisti. Linkola oli ehta ekofasisti, mein Führer.
Linkola haikaili sääty-yhteiskuntaa ja havainnoi luontotuhoja lintuja laskiessaan. Yhteiskunnan ja luonnontieteiden kehityksestä ainakaan 1950-luvun jälkeen hän ei tajunnut mitään.
Linkola kannanotot käytännön toimien ja ihanteellisen yhteiskuntajärjestelmän osalta olivat ristiriitaisia. Sosiaalidarwinismi oli pikemminkin metodi, jolla perusteltiin välttämätön väestönharvennus. Ihanneyhteiskunta oli toisinaan lähinnä jonkinlaista feodaalisosialismia, mutta työväenliikettä ja demokratiaa hän kavahti usein jopa enemmän kuin kapitalistista kilpailua. Kapitalismissa Linkola ei arvostellut eriarvoisuutta, vaan taloudellista tehokkuutta murheellisine seurauksineen.
Linkolan ajatus toteutuu paraikaa maailmanlaajuisesti.Sille ette voi enää mitään . Tunnustakaa edes häviönne.Teillä on kaksi vaihtoehtoa: Työnteko tai nälkäkuolema.
Tutuskaa Paloheimon ajatteluun ennakkoluulottomasti. Tämä on ollut hänen viime aikojen (vuosikymmenen) projektinsa:
https://penttimurole.blogspot.com/2018/01/sahara-sahara-sahara.html?m=0
https://eu.boell.org/en/SoilAtlas-regreening-Sahara-desert
Metsittäkäämme Sahara ja Sahel. Siinä todellinen Suuri Vihreä Siirtymä
Otsikkoon liittyen: Äikänmaikka opetti, että lainausmerkkien ryöstöviljely on tyylirikko.
Attribuutti vihreä on niin vahvasti liitetty ekologiseen ajatteluun, että sanan harhaanjohtavaa käyttöä on syytä korostaa lainausmerkeillä. Onhan ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea vihreää juuri siinä merkityksessä, etteivät hyväksy mitään ekologista näkökulmaa tuotantoon ja kulutukseen.
Asia selvä.
Onko muuta niuhotettavaa?
"Myös Olli Tammilehdolla hyvä pohdintaa aiheesta" – sic.
Kaksoisvokaalit ovat hankalia Kremlin trolleille.
Vajoat vainoharhoihisi jo ennen kuin Suomi vajoaa Vihreään siirtymään.
Pentagonin trollit eivät edes puhu suomea. Englannista tuli Suomen ilmavoimien komentokieli jo paljon ennen Nato-jäsenyyttä.
Toivottavasti asian periaatteellinen puoli – vesistöjemme suojelu akkuteollisuuden röyhkeältä lobbauskampanjalta – on kirkastunut kaikille asiaan perehtyneille. Tieteelliseen keskusteluun sulfaattien ja ksantaattien raja-arvoista maallikon on vaikea ottaa kantaa.
Ei mitään uutta: maan tapa, jota ei tunnisteta kansainvälisissä vertailuissa senkään vertaa kuin norjalaisten hiihtovalmennuskeinoja on opittu tunnistamaan tai aavistelemaan.
Poliitikot voivat siirrellä rahoja korruptiolla lähipiirille mutta se ei muuta lopputulosta kun raha on loppu ja luonnonvarat ratkaisevat kaiken. Suomessa puolueet ovat unohtaneet tyhmyydessään elämän pääasiat kuten ruuan ja sen tuotannon. Jos Suomessa ei tuoteta ruokaa niin edessä on nälkäkuolema. Tätä ei kaupungeissa käsitetä eikä kepussa.
Suomessa on eliitille liian vähän hillotolppia hallintohimmeleistä huolimatta. Siksi oli mentävä EU:n ytimiin ja Naton etuvartioon sekä vuoronperään tai samanaikaisestikin idän ja lännen oligarkkien palvelukseen. Pieni Suomi ei pysty palkitsemaan lahjakkaimpia taimiaan ja vesojaan heidän kykyjään vastaavilla toimilla.
Kykyjään vastaava toimi = ahneuttaan vastaava lahjus.
Vihreällä siirtymällä valmistellaan tietä jälkifossiiliseen kapitalismiin. Se edellyttää "vähäisen ja paikallisen" luonnon tuhoa ympäri maailmaa ilmastokampanjan nimissä. Varmaankin muistatte hölmöläissadun peiton paikkailusta?
Muistin virkistykseksi sekä jonneille ja veeteille, joille kansansatujen opettavainen maailma on jäänyt vieraaksi:
"Kansansadun mukaan hölmöläiset jatkoivat liian lyhyttä peittoa leikkaamalla sen päästä suikaleen ja ompelemalla sen toiseen päähän. Kuvasanontaa käytetään puhuttaessa toiminnasta, joka näennäisesti lisää jonkin asian kuten esim. rahan määrää, mutta ei tosiasiallisesti tee sitä."
https://urbaanisanakirja.com/word/holmolaisten-peitto/
Vihreät ovat vassuja.
Nassut ovat sinimustia.
Nassut ovat sinimustia.
Nassut ovat sinimustia.
Sinimustat ovat nassuja.
Suurin osa jopa "vassuista" on vihreää kapitalismia liputtavia liberaaleja.
Liputtavatko puolesta vai ulos-?
Ai että hidasjärkisimmätkin ymmärtäisivät?
48 965. Ei pidä lyödä lekkeriksi. Vielä yli tuhat allekirjoitusta puuttuu. Loppukiri voi lopahtaa yhtä äkisti kuin alkoikin.
49 059.
Korjaus otsikkoon: ruskealta vyöryltä ilman lainausmerkkejä.
Otsikon sanomaa tuskin tarvitsee erikseen teroittaa kenenkään kunnon isänmaanystävän ja aidon vihreän kupoliin. Paiskatkaa kättä keskenänne ja yksinänne. Suomen vesistöt ovat yhtä lailla hipsterin kuin bönden sydämen asia. Se on meidän leiviskämme, joka ei ole muulta maailmalta pois.
Liikuttavaa. Allekirjoitan.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
49 225.
Oletpa bönde tai hipsteri, isän maallinen tai Äiti Maan ystävä, rasselikoura tai elokapinallinen. Vesistöjen suojelu on yhteinen asiamme.
Ai kun suloista: ilmastonmuutosdenialistikin voi vastustaa vihreää siirtymää.
Mitä lujimmalla päättäväisyydellä kaulakkain elokapinallisten kanssa, niin kuin leijona ja lammas Edenin niityillä.
49 380. Muistakaa: huoletonta viikonloppua, jos 50 000 allekirjoitusta saadaan kokoon sitä ennen.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462
I have a dream...
Sinullapa on kauaskantoiset suunnitelmat. Eikös nimien keruu jatku vielä viikonlopun jälkeenkin?
Onko tarkoitus implikoida, että isän maalliset eivät osaisi äidin kieltä?
Yksi helppo ja nopea tapa olisi leikata päästöjä ja energiankulutusta jos kaikkia kulkuneuvoja kiellettäis kulkemasta yhtään tyhjänä ja kaikki käynnit rajotettais minimiin ja joka ammateissa että yksinajelut...rekat ,laivat,lentokoneet ,työ -ja lomamatkat ,harrastukset,työkoneiden käyttö,työmatkat.veneilyt..ihan kaikki maailmassa....CO2 päästöistä voisi näin leikata ainakin 3/4 osaa pois.
Samoin kaikki ylisyönti , tai turha talojen lämmitys kiellettäisiin ,+21 C riittää,sekä syntyvyyden säännöstely että turhien uusien tavaroiden osto sekä liika ylimääräinen työnteko jos vain jotenkin sitä voidaan tehostaa...
Myös viranomaisten esim poliisien turha partiointi pitäisi kieltää kokonaan,turha netin käyttö ,TVn katselu,kaikki. Eli ostorajoitukset voimaan.
Ainakin 3/4 osaa saataisiin maailman CO2 päästöistä pois tällä tavalla välittömästi.
Kumma kun tätä ei ole jo säädetty lakiin ja aloitettu kaikkien valvonta? Ja jos rikkoo lakia mitenkään.,ankarat sakot luvassa varallisuuden mukaan. Jopa sukuloissa käynti tulisi rajoitusten listalle tai mikä muu vierailu ystävien luona tahansa,terveisiä ei sallittaisi käytävän ajeltavan missään eikä turhia ravintoloissa tai missään käyntejä...
Miksi Vihreät ei aja tätä keinoa päästöjen vähentämiseksi ikinä?
Yritykset ei voisi enää tavoitella voittoja päästöjen kustannuksella ja pörssit ja muu voiton tekeminen kiellettäisiin liikaa saastuttavana.
3/4 osakin on varmasti yläkanttiin laskettu ,luulen että päästöjä voitaisiin vähentää näin jopa 5-6 x nykytasoon verrattuna sekä muodostunutta jäte määrää että raaka-aineiden kulutusta myös...
Tuolloin maailma pelastuisi varmuudella.
Onpa sekava ketju. Aloituksessa tärkeä kansalaisaloite ja hyviä pointteja akkuteollisuudesta. Myöhemmin paljon sekavaa ölinää, hippu faktaa siellä täällä ja jopa salaviisaita pilkahduksia.
Kaikki tuntuu nykyään olevan vähän enemmän tai vähemmän sekavaa ,valitse siis vapaasti vaan oma hörhöilysi...ja tue sitä...
Hyvä neuvo. Jokainen oman elämänsä hörhö eikä NPC.
Orpon hallitus muutti Vihreän siirtymän Puhtaaksi siirtymäksi. Sinimusta siirtymä olisi alun perinkin ollut osuvin nimitys.
Ennallistaminen tuhoaa elinkeinot maasta sekä metsäteollisuuden. Vasemmisto tätä ennallistamista kannattaa
Olli Tammilehto on harvoja todellisia toisinajattelijoita Suomessa. Toisinajattelijan epiteettiin liittyy hohtoa, jota mediamahti mielellään suo erilaisille karrieristisille provokaattoreille. Tammilehto on aito anarkisti, joka on muodostanut valtakriittisen maailmankuvansa nuorena, kehittänyt yhteiskunnallista ajatteluaan jatkuvasti kriittisempään suuntaan ja esittänyt punnittuja arvioita sekä päivänpolttavista aiheista että laajemmista maailmankatsomuksellisista kysymyksistä 70-luvulta tähän päivään. Hyvä Olli!
Olli Tammilehdosta tuli anarkistipiireissä persona non grata korona- ja rokotekriittisyytensä takia, vaikka hänen kirjoituksiaan ja aktivismiaan arvostettiin suuresti sitä ennen. Tammilehto on jatkanut toisinajattelua suhtautumisessa Ukrainan sotaan, Natoon ja DCA-sopimukseen. Niinpä Yhdysvaltain imperialismin roskapostiksi taantunut Takku-sivusto on hyökännyt suoraan Tammilehtoa vastaan, kun korona-aikaan hänestä yritettiin vaieta.
Tämä keskusteluketju onkin siis omistettu Olli Tammilehdon maineen kiillottamiselle.
Vielä ehtii allekirjoittaa. 51 435 allekirjoitusta tosin jo haavissa.