Mulla on ollut sellainen ajatus jo kauemman aikaa että olen etäänpänä Jumalasta kuin olin ihan siinä alussa ja sen jälkeen 2-3v.
En kuunnellut ylistysmusiikkia, mutta ylistelin rukouksissa ihan luonnostaan ja huomasin sen olevan Jumalalle mieleen ja koin saavani olevani Jumalan lähellä.
Olen kuullut toisinaan ylistysmusiikista puhuttavan, mutta en ole kuunnellut kun ilmeisesti ylistysmusiikkia kuuntelevat sellaiset, joita epäilen torontolaisiksi tai sen semmoisiksi.
Mikä on varmasti tervehengellistä ylistysmusiikkia? En välttämättä halua kuunnella sellaista musiikkia, jota kuuntelevat ne eräät, jotka ovat liberaaleja, mutta kieltävät olevansa liberaaleja, kaipa ne ovat menestysteologeja, en oikein tiedä mitä kukin yksilö tai kuppikunta edustaa, mutta epäaidon asenteen tunnistan, sellaisen pinnallisuuden, parhaiden palojen noukkimisen ja ikävämpien asioiden poisjättämisen omasta elämästä.
Tähän kuuluu tottelemattomuus, joka tulee myös vastaan, mutta aika hyvin se osataan salata päällisin puolin, mutta tutustuessa syvemmin tulee esiin nuo kielteisinä mainitsemani seikat, jotka pitävät minua karttavaisena suhteessa näihin kätteleviin hymyilijöihin, joiden tekohymy ei ylety silmiin eikä yleensä jaksa kestää 5 sekuntia kauempaa.
Ylistysmusiikki
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733364Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91891Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241279- 1311088
- 1001023
- 60964
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67946Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6905- 84889
- 34820