Miksei rokotusta saa?

Luin ensin lehdestä, että kaikki ahvenenmaalaiset rokotetaan borrelioosia vastaan.

Sitten kuulin radiosta, että Turun seudun saaristokunnatkin haluaisivat rokottaa väestönsä, mutta eivät voi, koska rokotus on varsin kallis.

Siinä taas nähdään keihin tässä maassa on laittaa rahaa ja keihin ei. Kun Pohjois-Suomessa oli aivokalvontulehdusepidemia, niin kaikki rokotettiin tosta vaan. Meitä on puolet vähemmän ja riski todella suuri, sillä punkkeja on joka paikassa ja kolmasosa niistä kantaa tautia.

Mutta mitäs meistä muutamasta kalalta haisevasta, kuollaan pois valtiovallan mieliksi. Borrelioosi tosin ensin vammauttaa vuosikymmeniksi, mikä maksaa paljon.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rokotuksen, maksat sen sitten itse, rokote ei ole kallis.
Ja mitä tulee meningiittirokotukseen; aina löytyy ns. "alalajea" joihin rokote éi auta.

Äänestä
  • on rokotteen hinta, eli vain puolet esim maksatulehdusrokotteesta.
    Valtiovallastahan ei rokottamattomuus johdu, vaan kunnasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalanhajuinen kansalainen kirjoitti:

Luin ensin lehdestä, että kaikki ahvenenmaalaiset rokotetaan borrelioosia vastaan.

Sitten kuulin radiosta, että Turun seudun saaristokunnatkin haluaisivat rokottaa väestönsä, mutta eivät voi, koska rokotus on varsin kallis.

Siinä taas nähdään keihin tässä maassa on laittaa rahaa ja keihin ei. Kun Pohjois-Suomessa oli aivokalvontulehdusepidemia, niin kaikki rokotettiin tosta vaan. Meitä on puolet vähemmän ja riski todella suuri, sillä punkkeja on joka paikassa ja kolmasosa niistä kantaa tautia.

Mutta mitäs meistä muutamasta kalalta haisevasta, kuollaan pois valtiovallan mieliksi. Borrelioosi tosin ensin vammauttaa vuosikymmeniksi, mikä maksaa paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu