Lapselle tuli 40 598 euron syntymävelka. Pahinta kuitenkin on, että vain murto- osa näistä syntyneistä pystyy velkaansa hoitamaan. Voisi arvioida, että päteville lapsille maksettavaa syntymävelkaa tulee jo sadoissa tuhansissa euroissa.
Kepun kanssa jaoitte edellisen hallituksen aikana suruttomasti yhteiset rahamme ja nyt huudatte leikkaamista vastaan!!! Kohta emme pysty teitä elättämään vaikka tekisimme montaa työtä samanaikaisesti.
Kepun kanssa jaoitte edellisen hallituksen aikana suruttomasti yhteiset rahamme ja nyt huudatte leikkaamista vastaan!!! Kohta emme pysty teitä elättämään vaikka tekisimme montaa työtä samanaikaisesti.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kusessa ollaan kaikki. Kiitos SDP.
S I N I MU S T A LEIKKAAJA ON ASIALLA
NYT LEIKKAAMME LISÄÄ, PURRAORPO LUPAA
Tuo TOISTEN ANSAITSEMIEN RAHOJEN JAKAMINEN, on juurikin äärivihervassudemujen YDINOSAAMISTA!!!! Ja HUOM! TUKIA ILMAN TYÖVELVOITETTA, KAIKKIALTA MAAILMASTA TULLEILLE!!!!!! Terveisin: SDP, Vihreä ja Vasemmistoliitto!! SUOMI ENSIN AJATTELU ON VAHINGOLLISTA!!!
Sossut tekivät pahan virheen otettuaan Kepun apupuolueeksi aikoinaan. Sossut jakoivat rahaa kaikille tarvitseville kaupungeissa, eivätkä valvoneet kun Kepu jakoi rahaa maaseudulla kaikille tarvitseville ja myös niille, jotka eivät tarvinneet.
Olemme nyt pahan kierteessä. https://www.verkkouutiset.fi/a/eun-julkinen-velka-kasvaa-suomessa-velkasuhde-875-prosenttiin-ensi-vuonna/#b9df8987
Susi-sotemenot kasvavat yhä kiihtyvää tahtia.... hetkonen, siellähän susi-sote-alueilla onkin SAMAT PUOLUEET, kuin jotka paskoivat koko maan talouden 2019-2023!!!??? EI SIIS IHME!!! mutta eikös lähes kaikkien kuntienkin taloudet ovat kriisissä.... VOIHAN VIHANNES, NIISTÄKIN SELVÄ ENEMMISTÖ ON SAMOJEN, ELI NYKYISTEN OPPOSITIOPUOUEIDEN JOHDOSSA!!!!!!
KOSKA SUOMALAISET OPPIVAT olemaan äänestämättä niitä jotka eniten heitä viilaavat linssiin ja vie heidän rahat, eli sdp, hirveät ja vasurit!!!???
PETTERI LISÄÄ TAAKKAA.
Pete otti tolokua rokatessaan.
PETTERI LUPASI LISÄTÄÄN VELKATAAKKAA LASTENLASTENLASTELAPSILLEKIN.
PETTERI LAMA ON KIERTEESSÄ.
TOLOKKUA MENÖÖ.
PETTERI LAMANERO
Valitettavasti niin TOTTA!!!! Suomi ensin ajattelu on vasemmistolle niin vaikeaa!!!
Voitteko kuvitella mitään toista maata, kuin suomi 2019-2023...OMA talous sukelsi, tuli kymmeniätuhansia työttömiä ja SILTI!! SAMAAN AIKAAN maahamme tuotiin yli 200000 uutta työtöntä, rajojemme ulkopuolelta!!!!. NYT sitten ihmetellään, miksi työttömyys ja valtionvelka aina vaan nousee, kun SOTEN-vuosikulut ovat kasvaneet USEILLA MILJARDEILLA!!!!!!!
Onneksi ei housut kastu na, PETTERI ILOITSEE.
PETTERI RAHOITTAA NYT VELKARAHALLA USAN ASETEOLLISUUTTA.
TÄNÄ VUONNA LISÄÄ VELKAA JOKAISELLE SUOMALAISEL JO 4000 EUROA.
PETTERIN SOPEUTTAMINEN KÄY KALLIIKSI KANSALAISELLE.
S I N I M U ST A PETTERIPURRAN HALLITUS ON NYT EU:N OHJAUKSESSA
Kah kun heräsit todellisuuteen. Jokainen 2000-luvulla syntyneistä maksaa velkaa halusi eli el
Lapsemme maksakoot juhlamme ja me mennään täysillä.
PETTERIN TOIMET OVAT SAANEET JO KANSALAIAISET MIELENOSOITUKSIIN:
Hei, PETTERI ottaa SINULLE LISÄÄ VELEKOO.
Lipponen, Tuppurainen, Halonen, Rinne, heiltä vois pyytää maksua takaisin, hehän tämän ovat aiheuttaneet
Yhtä syyllisiä ovat lapsemme. On aivan oikein, että maksavat pilettämisemme.
Unohdit Holkerin, Kataisen ja Sipilän mm maan tuholaisina
PETTERI nostaa tänä vuonna yli 50 000 euron jokaiselle suomalaiselle.
"PETTERI nostaa tänä vuonna yli 50 000 euron jokaiselle suomalaiselle."
Pakkohan se on edellisen hallituksen "hankinnat" maksaa....
2019-2023 valtionvelka kun nousi 106miljardista 156miljardiin... lainojen korot yli 5%:iin, työttömyys 6,2%:sta 7,5%:iin konkurssien määrä 200%, erityisesti rakennnusala ROMAHTI juuri ostovoiman romahduksen ja korkojen nousun takia. Lainojen korkoihin Orpolta menee yli 3miljardia, Natoon ja asevarusteluun arviolta 5-10miljardia, 2019-2023 maahan saapuneen noin 215000 uuden työttömän luku/kirjoitus ja kielitaidottoman kouluttaminen maksaa miljardeja... jne....
Kiitos SDP (siskoineen eli vihreät ja vassut)!!!
Tämä on alkua vasta, kiitos EU:n.
Kannattaa kääntyä kokoomuksen puoluetoimiston suuntaan. Kokoomushan Suomen valtion talouden on tuhonnut yli 30 vuoden aikana. Kyllä kokkareet sulle maksaa velat jos ymmärrät pyytää ja perustella asian
IHAN KOKOPERS