Nykyhallitus käyttää likaisia keinoja ja se näkyy tuoreissa gallupeissa

Nykyhallitus käyttää likaisia keinoja ja se selvästi kertoo, että miten vahvasti hallitus on sitoutunut toimimaan työnantajapuolta puoltaen.

Tästä kertoo hyvin YLE:n paljastukset suojelutyötä koskevan lain valmistelusta ja ne kertovat huolestuttavaa tarinaa. Elinkeinoelämän ja työnantaja-osapuoli ovat päässeet sanelemaan lainsäädäntöä suoraan ministerille.

Kaikille on selvää, että keiden asiaa ajaa hallituksen päätös poistaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden.

Tuolla päätöksellä hallitus toimii suuoraan järjestäytyneitä työmarkkinoita ja yleissitovuutta vastaan koska hallitus ja työnantajat yhdessä haluavat heikentää liittojen työtä työntekijöiden edunvalvojina.

Hallitus on selkeästi työnantajien välineenä koska haluavat murtaa yleissitovuuvuuden ja viedä sopiminen suoraan työntekijän ja työnantajan välille ja se olisi paluuta yli 80 vuoden takaisiin.

Näiden toimien vuoksi hallituspuolueet tulevat kokemaan seuraavissa ek-vaaleissa järisyttävän tappion. Mahdollista on myös, että hallitus tulee ennen sitä hajoamaan sisäisiin erimielisyyksiin.

27

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos meillä olisi edelleen punavihreä haliltus ,sillä ei olisi puhtaita keinoja, joten se ei tekisi mitään.

      • Anonyymi

        Hahahahahaaaaaaa….. vain typerykset uskovat nykyisen hallituksen kyvykkyyteen. Rehellisyys sanaa nämä persaukiset ja kokkarit eivät edes ole nähneettai kuulleet.


    • Anonyymi

      Kaikki, mitä nykyhallitus tekee, tekee sen savuverhon takana. Kauniisti selitetään, että toimet ovat välttämättömiä nykyisen taloustilanteen vuoksi. Samaan aikaan viedään ihmisiltä pohja elämältä älyttömien leikkausten vuoksi ja pönkitetään yksityisiä lääkäriasemia, yksityisiä massimaijojen pörssiyhtiöitä ja muita porhojen hankkeita.

    • Anonyymi

      Kommunisti aito-arskaa ahdistaa.

      • Anonyymi

        Älähän palstapersu projisoi. 10,5 %, saa vituttaa, kuten Purra itse sanoi!


    • Anonyymi

      Ideologiat ovat politiikassa kuolleet ja jäljellä on pelkkä kyyninen nihilismi.
      Palstan papat ei oo oikein huomanneet maailman muuttuneen.
      Oikeistodemari.

      • Anonyymi

        Niin että kaikista on tullut halla-aholaisia vai?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Väyrynenkin suuttui Keskustan venäjä vastaisuudesta.

    • Anonyymi

      SDP: tä ja Vasemmistoliittoa Voi ihan vapaasti haukkua ja pilkata. Tosiasia kuitenkin on että suomalaisilla meni paremmin ennen tätä hallitusta. . Siis tavallisilla ihmisillä. Rikkaillahan menee aina hyvin, olipa hallitus mikä tahansa. Tosin nyt tämä hallitus kohentaa lisää rikkaiden oloja.
      Joten antaa typerysten räksyttää, SDP ja Vasemmistoliitto porskuttaa. Hienoa !

    • Anonyymi

      Köyhät kyykkyyn ja eutanasia päälle.
      Rikkaat rikastuvat ja vievät varansa ulkomaille.
      Tämä hallitus EI osaa mitään. Jakavat vain kansanrikkaisiin ja köyhiin , siis rutiköyhiin.

    • Anonyymi

      Aloittaja kommunistin propakantaa. Vasemmisto yleensäkin on demokraattisessa Suomessa vähemmistö, ei enemmistö kuten aito-arska sen käsittää.

      • Anonyymi

        "propakantaa"

        "On tämä pankkomajuri/insinööri hieman jo opetellut kirjoittamaan paremmin. Siitä kiitos palstalaisille jotka olette häntä opettaneet. Aiemmin hän käytti paljon runsaammin näitä alla olevia ilmaisuja:

        "Palstalle päivittäin kirjoittaa henkilö joka on käyttänyt aiemmin useita rekattuja nikkejä taitaa vaikean pankkolängvitsin.
        Tässä muutamia pankkolängvitsisiä ilmaisuja:

        -laajenneksien
        -Vasenlaita
        -muumaa
        -omamaa
        -sepä siitä
        -nyt saunaan
        -seisokkiaika
        -Burjetti
        -Kommunisnuoret
        -ratifinointi
        -sosialitit
        -ihmeellisäsanoja
        -senkiun
        -kahdenkeskisellä
        -savuttettja
        -sosilistista
        -PalstanTietohelmeä
        -toisa arvostelaa
        -pääsosin
        -erilatuja
        -kokosuomeen
        -Juniori.joukosanne
        -matikaa
        -tukeja
        -nimejä
        -sekäsikiö
        -olleneekaan
        -ollenee
        -tulenee
        -isoleuaka
        -Enään
        -Vasemmoito
        -pääsoin
        -jäsjestöineen
        -ragaistusta
        -kiinnostaan
        -Katsellaampa
        -Heitetäämpä
        -jonkunverran
        -senverran
        -puolutusministeri
        - pienikansa
        - uhohtamaan
        -ropan
        -hajoamaistaan
        -monenmaan
        -Näyttäsi
        -maissain
        -heppaset
        -Tuollallailla
        -monile
        - propakanta (tämä on suosikkini. Sivistyssanoista tietämätön "majuri" kirjoittaa varmuuden vuoksi ilman hankalia g-, ja d-kirjaimia)
        -akrikaatti


        Tässä oli pieni otos pankkolängvitsistä. Kieltämättä ollut hauskaa pankkolängvitsisien ilmaisujen löytäminen "majurin" kirjoituksista mutta se on ollut helppoa koska niitä on paljon.

        Toisaalta kun hän uskollisesti käyttää näitä omintakeisia ilmaisujaan erilaisilla nikeillä kertoo se kaikille kuka siellä näppiksen takana on. Pitäisikö Allerin antaa hänelle palkinto? LOL.

        Alkaisiko tämä olemaan jo palstan "katoavaa kansanperinnettä"?"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14878867/keskustan-palsta-on-ihanan-suosittu#comment-90095834

        Selkäkeikkanaurua :)))))))))))))


    • Aivan järjetöntä hallituksella tuollainen. Ilmeisesti ammattiyhdistyksien jäseniä oli persujenkin kannattajissa ja nyt he sieltä ovat ilmeisesti loikanneet demareihin.

      Ammattiyhdistyksiin kuuluu toki myös korkeapalkkaisia – virkamiehiä, lääkäreitä ym. – ja upseeritkin kaikki kuulunevat upseeriliittoon ja heitäkin kirpaisee se jäsenmaksun verovähennysoikeus.

      Ammoisen sotilasurani aikana jokainen kanta-aliupseeri ja myöhemmin toimiupseeri kuuluivat ammattiliittoomme – oli pakollista kerhon jäseneksi pääsemisellekin. Sitten Valiollakin halusin liittyä Meijeriväen liittoon. Valion johto ei kuitenkaan pitänyt sitä sopivana, kun liittoon kuului suurin osa alaisistani, joiden kanssa jouduin usein neuvottelemaan heidän palkka- ym. asioistaan.

      Kyllä tuo hallituksen menettely on järjetöntä. Kokoomuksen kannattajissakin on ollut ammattiyhdistysten jäseniä ja nyt ehkä hekin ovat loikanneet sieltä demareihin – onhan puolueen kannatus jonkin verran pudonnut noissa gallupeissa.

      • Anonyymi

        Vain ymmärrykseltään rajoittunut vannoo nykyisten valtapuolueiden, mukaan lukien opposition nimiin.
        Esimerkiksi VKK:ssa on potentiaalia perusteelliseen muutokseen.

        Ossi, muutokseen uskova


    • Anonyymi

      AY-liitot turhia, menneet yli toimissaan; hallituksen vastaisin lakoin. Joutaakin laittaa kilometritehtaalle. 300 000 € v ay-johtajat.

      • Anonyymi

        Hallitus on mennyt yli toimissaan perustuslain vastaisin päätöksin, joutaa laittaa kilometritehtaalle, yli400 000 euroa/vuosi EK-johtajat.


    • Anonyymi

      Arvelen, että hallituksen työmarkkinapäätöksistä ja -valmisteluista ainoastaan ay-maksujen verovähennysoikeuden poistaminen ärsyttää perussuomalaisia. Enemmän persujen kannatuksen vähenemiseen ovat vaikuttaneet hallituksen veroratkaisut. Ja kaikkein eniten yleinen mielikuva siitä, että äänestämänsä puolue näyttää kokoomuksen sylikoiralta.

      • Anonyymi

        Toki tuo on laillinen keino ,koska valtion verotus kuuluu eduskunnan päätöksenteon teolla ,toisin kuin esim tuo lakko oikeuden rajaaminen jolla pyrittiin ja rajoitettiin yleistä perusoikeuksiin kuuluvaa yhdistymis ja järjestäytymis vapautta.

        https://www.pam.fi/artikkelit/tyotaisteluoikeus-on-tarkea-perusoikeus/

        Joten kyllä hallituksemme toimet ovat selkeästi elinkeinoelämä lähtöisiä näkemyksiltään ja siihen heillä on laillinen oikeus perutuslakimme edellyttämissä puitteissa joiden puitteissa edustajamme vaalein valitaan toimimaan eduskuntavaaleissa ,perustuslakimme edellyttämällä tavalla johon on asetuksin tallennettu valtiomuotomme, joka on myös laki pykälin sen puitteissa suojattu.

        Koska hallituksemme on on ylittänyt lainsäädännön suhteen myös perutuslaissa säädetyt toimipuitteet ,edes pyrkimättä muuttamalla punnitsemaan rajoitteita on katsottava toimitun perutuslain vastaisesti mm. lakko oikeuden rajoittamisen suhteen kuten myös perusoikeuksien suhteen sosiaaliturva leikkauksien kautta ,joilla on koskettu kansalaisten mahdollisuuteen viimesijaisen toimeentulomahdollisuuden suhteen ,perustuslaillisista oikeuksista piittaamattomalla tavalla. On katsottava hallituksemme toimineen perutuslainvastaisesti ,siitä piittaamatta menettäen toimivaltaisuutensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki tuo on laillinen keino ,koska valtion verotus kuuluu eduskunnan päätöksenteon teolla ,toisin kuin esim tuo lakko oikeuden rajaaminen jolla pyrittiin ja rajoitettiin yleistä perusoikeuksiin kuuluvaa yhdistymis ja järjestäytymis vapautta.

        https://www.pam.fi/artikkelit/tyotaisteluoikeus-on-tarkea-perusoikeus/

        Joten kyllä hallituksemme toimet ovat selkeästi elinkeinoelämä lähtöisiä näkemyksiltään ja siihen heillä on laillinen oikeus perutuslakimme edellyttämissä puitteissa joiden puitteissa edustajamme vaalein valitaan toimimaan eduskuntavaaleissa ,perustuslakimme edellyttämällä tavalla johon on asetuksin tallennettu valtiomuotomme, joka on myös laki pykälin sen puitteissa suojattu.

        Koska hallituksemme on on ylittänyt lainsäädännön suhteen myös perutuslaissa säädetyt toimipuitteet ,edes pyrkimättä muuttamalla punnitsemaan rajoitteita on katsottava toimitun perutuslain vastaisesti mm. lakko oikeuden rajoittamisen suhteen kuten myös perusoikeuksien suhteen sosiaaliturva leikkauksien kautta ,joilla on koskettu kansalaisten mahdollisuuteen viimesijaisen toimeentulomahdollisuuden suhteen ,perustuslaillisista oikeuksista piittaamattomalla tavalla. On katsottava hallituksemme toimineen perutuslainvastaisesti ,siitä piittaamatta menettäen toimivaltaisuutensa.

        Lisäys :

        Ja tuossa suhteessa raskauttavaksi asian haaraksi on luettava se seikka, että toimet on nähtävä tehdyn tietoisesti perustuslaista piittaamatta ,koska sitä ei ole perusoikeuksia suojaavin osin lähdetty edes muuttamaan ,jolloin toimet on nähtävä yksin tarkoituksin tehdyin. Koska kyse on lakia säästävästä elimestä ei voida katsoa kyseen olleen lain tietämyksen puutteesta, joka tekee asiasta painavasti rangaistavan teon. Kyse on nähtävämminkin siitä, että on tiedostettu että kyseiseltä osin perustuslaki ei ole muutettavissa oikeusvaltion puitteissa tuolta osin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys :

        Ja tuossa suhteessa raskauttavaksi asian haaraksi on luettava se seikka, että toimet on nähtävä tehdyn tietoisesti perustuslaista piittaamatta ,koska sitä ei ole perusoikeuksia suojaavin osin lähdetty edes muuttamaan ,jolloin toimet on nähtävä yksin tarkoituksin tehdyin. Koska kyse on lakia säästävästä elimestä ei voida katsoa kyseen olleen lain tietämyksen puutteesta, joka tekee asiasta painavasti rangaistavan teon. Kyse on nähtävämminkin siitä, että on tiedostettu että kyseiseltä osin perustuslaki ei ole muutettavissa oikeusvaltion puitteissa tuolta osin.

        Toimien piittaamattomuudesta kertoo:

        https://www.amnesty.fi/yhteiskannanotto-toimeentulotuen-uudistus-vaarantaa-perus-ja-ihmisoikeudet/

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suomi-sai-jo-kolmannen-kerran-euroopan-neuvoston-moitteet-liian-alhaisesta-perusturvan-tasosta-1

        https://www.amnesty.fi/amnesty-ja-ihmisoikeusliitto-suomen-perusturvan-taso-on-liian-alhainen/


    • Anonyymi

      Saattaa olla, että persut ja rkp painavat paniikkinappulaa ja eroavat hallituksesta jolloin hallitus joutuu eroamaan ja saamme uudet vaalit ja säällisen kansanrintamahallituksen!

    • Anonyymi

      Marinin hallitus ei käyttänyt mitään keinoja .Siksi nykyisen on oltava jämerä.

      • Anonyymi

        Eduskunta toimii Perutuslain alaisena ,vallankäyttö on rajoitettu siten perutuslailla. Hallitus on osa eduskunnan kokoonpanoa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eduskunta toimii Perutuslain alaisena ,vallankäyttö on rajoitettu siten perutuslailla. Hallitus on osa eduskunnan kokoonpanoa .

        Peruutuslaki voimaan välittömästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peruutuslaki voimaan välittömästi.

        On voimassa ja kaikki Suomen kansalaiset ovat lain alla yhtäläillä ,henkilöön ja asemaan katsomatta. Se sitten miten lakia valvotaan ,riippuu lainvalvojista.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      196
      6969
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      48
      2629
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2189
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1513
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      135
      1494
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1160
    7. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      35
      1091
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1077
    9. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      17
      1075
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      981
    Aihe