saanut vaikutteita tarinasta Baalin kierto, joka on teksti ugaritilaisesta mytologiasta?
Jehovan todistajien mukaan luku paikoin ei kerro saatanasta, mutta kuitenkin kertoo? Ja lisäksi esittävät,että saatana olisi heitetty taivaasta maan päälle 1914-1918 taivaissa käydyssä konfliktissa.
Onko Jesajan kirjan tarina kointähdestä
5
327
Vastaukset
- Anonyymi
Tarina lienee jokin tällainen
Sitten Athtar Mahtava kiipesi Safonin vuorelle,
nousi Baalin Kaikkivaltiaan valtaistuimelle.
Mutta hänen jalkansa eivät ulottuneet jakkaralle, eikä hänen päänsä koskettanut niskatukea.
Sitten Athar Mahtava puhui:
…
”En voi palvella kuninkaana,
en voi asua Safonin kukkuloilla!”
Niinpä Athtar Mahtava laskeutui,
astui alas Baalin Kaikkivaltiaan valtaistuimelta.
Hänestä tuli manalan kuningas,
kuolleiden joen herra- Anonyymi
Ilmeisesti tuo valtaistuin oli erittäin suuri eikä Athtar ollut riittävän suuri, tästä siis nolous ja alas astuminen.
- Anonyymi
Onhan noissa jotain samankaltaista. Kointähteen toisaalta liitetään myönteisiäkin merkityksiä varsinkin UT:n puolella. Vastustaja eli saatana "nykyisessä" muodossaan lienee tullut juutalais-kristilliseen perinteeseen aika myöhään, juutalaisuudessa se on lähinnä jumalan sparraaja ja jumalakin on ainakin varhaisemmassa perinteessä hahmo joka antaa sekä hyvän että pahan. Sittemmin paha on ulkoistettu saatanalle ja asetelma on selkeämmin dualistinen. Kuriositeettinä joskus ajatellaan, että saatanan "taivaallinen" nimi olisi Lucifer, mikä kuitenkin tulee vulgata-käännöksestä, joka on paljon myöhempää perua kuin heprealainen tai kreikkalainen teksti.
- Anonyymi
"Jehovan todistajien mukaan luku paikoin ei kerro saatanasta, mutta kuitenkin kertoo?"
Tuossa kai nähdään kaksoismerkitys, eli kertoo saatanasta, mutta sillä voi olla tai oli omana aikanaan toisenlainenkin täyttymys.
"Ja lisäksi esittävät,että saatana olisi heitetty taivaasta maan päälle 1914-1918 taivaissa käydyssä konfliktissa."
Ja tämän seurauksena saatanan vaikutus maan päällä voimistui. Ilmestyskirjan mukaan saatanalla piti kuitenkin olla lyhyt aika enää tuossa vaiheessa. Toista sataa vuotta mennyt... Tuosta on runsaasti väärennettyjä kertomuksia, kute aloitus. Oikea kertomus on tämä. Jesaja näki katuvalon, kun horjahteli aamuyöstä pölläkässä Jersalaimin baarista kotia kohti. Tätä katulamppua Jesaja luuli Venukseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1362754Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2682340Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221423- 1151102
- 971064
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041023Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13952Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57851Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282810Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50781