Ville Vähämäki: Hallitus on helpottanut autoilijoiden elämää 900 miljoonalla eurolla vuodessa
PolitiikkaTalous
22.05.2025 |11:59
Autoilijat ovat saattaneet tällä viikolla polttoainepumpulle kurvatessaan kokea iloisen yllätyksen. Bensan ja dieselin hinnat ovat tasolla, joka helpottaa tavallisen kansalaisen arkea. Raakaöljyn lisäksi bensan ja dieselin hintaan vaikuttavat poliittiset päätökset ja hallitus on autoliikenteen asialla.
Pudasjärven Teboililla ysivitonen bensa maksoi keskiviikkona Polttoaine.Net-palvelun mukaan 1,613 euroa litralta. Dieselin hintalappua piti sitäkin tuijottaa epäuskoisena samalla asemalla: 1,462 euroa litralta.
Menneiden ajan muistoja edustavat Kiteen Nesteen ysivitonen: 1,989 euroa litralta. Dieselin hinta oli puolestaan tapissa Tohmajärven SEO:lla: 1,864 euroa litralta.
Kalleimmillaan 95E10-bensiini maksoi 2,57 euroa kesällä 2022. Diesel maksoi tuolloin 2,44 euroa litralta.
Miljardin helpotus polttoainekuluihin
Porvarihallituksen tähän asti tekemät päätökset ovat vaikuttaneet laskevasti eniten dieselin hintaan, nois 23 senttiä litralta. Polttoaineveron lasku on lisäksi leikannut sekä bensan että dieselin hinnasta hiukan alle 4 senttiä.
– Hallituksen tekemien päätösten ansiota autoilijat ja yritykset ovat saaneet 900 miljoonan euron helpotuksen menoihinsa vuodessa, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki.
Liikennepolttoaineiden hintoihin on sovittu vielä 100 miljoonan euron lisäkevennys vuoden 2027 alusta.
PS
SUOMEN UUTISET
Miljardin helpotus polttoainekuluihin sanoo Vähämäki PS
18
234
Vastaukset
- Anonyymi
Hinnat määrää öljyn maailman markkinahinta, Persu raukka yrittää saada siitä valttikortit hiipuvaan kannatukseen, nolo yritys.
- Anonyymi
Oikeastaan sekä öljyn hinta että verot vaikuttavat bensan hintaan. Eli oli hän puolittain oikeassa, koska tämän hallituksen aikana on kevennetty polttoaineverotusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan sekä öljyn hinta että verot vaikuttavat bensan hintaan. Eli oli hän puolittain oikeassa, koska tämän hallituksen aikana on kevennetty polttoaineverotusta.
Se vero ei ole vaikuttanut juuri mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan sekä öljyn hinta että verot vaikuttavat bensan hintaan. Eli oli hän puolittain oikeassa, koska tämän hallituksen aikana on kevennetty polttoaineverotusta.
Olet oikeassa . Hallituksen toimet alensivat polttoaineiden hintaa n. 0.04 €/ litra . Loppu hinnan lasku on raakaöljyn hinnan laskua .
- Anonyymi
Edelleen polttiksella ajaminen maksaa yli kympin per 100km.
Sähköautolla vain alle kaksi euroa. Eri liigoissa ovat nuo kustannukset.- Anonyymi
Autossa on paljon muitakin kuluja kuin bensa ja sähkö. Suurelle osalle sähköauto on kalliimpi kuin polttis tuosta huolimatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Autossa on paljon muitakin kuluja kuin bensa ja sähkö. Suurelle osalle sähköauto on kalliimpi kuin polttis tuosta huolimatta.
Itse asiassa bensa on vain pieni osa kustannuksista useimmille bensa-autoilijoillekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa bensa on vain pieni osa kustannuksista useimmille bensa-autoilijoillekin.
Toki näin. Se vaan kun sähköauton huoltokin maksaa vain murto-osan polttikseen verrattuna ja pääomakulut ovat samalla tasolla kun puhutaan samanikäisistä autoista....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki näin. Se vaan kun sähköauton huoltokin maksaa vain murto-osan polttikseen verrattuna ja pääomakulut ovat samalla tasolla kun puhutaan samanikäisistä autoista....
Sähköautot ovat huomattavasti kalliimpia hankintahinnaltaan kuin polttikset, joten väite samantasoisista pääomakuluista on naurettavan typerä vale. Lisäksi sähköautojen korjaukset ovat valtavan kalliita. Sähköautofanaatikot ovat harhaisia valehtelijoita.
Useimmille autoilijoille sähköauto on paljon kalliimpi kuin polttis ja vain valehtelevat sähköautofanaatikot väittävät muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toki näin. Se vaan kun sähköauton huoltokin maksaa vain murto-osan polttikseen verrattuna ja pääomakulut ovat samalla tasolla kun puhutaan samanikäisistä autoista....
Eikö ne akkuviat ole tuhansia e?
Googlaa= jesse haapala - Anonyymi
Diisel 1,43 €/ litra . Keskikulutus 4,3 l/ 100 km . Kauas jää kympistä minun polttoainekulut 100 kilometrillä .
- Anonyymi
Säästö tuli lasketuksi kalleimman, hetken voimassa olleen hinnan perusteella. Samoin tämän hetken halvimman hinnan erotuksesta, joka samoin on ollut paremminkin vain päiviä voimassa.
Hallituspolitiikan limbona suurelta osin. Kansaa pidetään tyhmänä, josta persut saavat näytön seuraavissa vaaleissa. Puolue voi kiittää Välimäkeä perseilystä, joka tunnetaan toisena nimenä persuiluna. - Anonyymi
äänestä PS ja oikeat päätökset
- Anonyymi
Miljardilla saisi poistettua aika pitkän hoitojonon esimerkiksi!
- Anonyymi
Ja bensaa ilmasta tehdään.
Ei tarvi akkuautoja - Anonyymi
Bvb
- Anonyymi
PS:
- Anonyymi
PS teki mitä lupas
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 503571
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.393033Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1472877SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722343Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s421807Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.871598Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai671124- 821091
- 511066
Miten tällaista voi tapahtua
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?41915