Kysyttävää olisi

Teuvo voisi kertoa, mikä henki ohjasi hänet seuraaviin synteihin:

- Jeesuksen sovitustyön herjaamista ja Jeesuksen veren rienaamista ”Saatanan vereksi”
- ehtoollisen pilkkaamista
- seurakunnan pilkkaamista
- Jeesuksen opetusten mitätöimistä
- Jeesukseen uskovien herjaamista
- Raamatun Uuden Testamentin suuren osan herjaamista valheeksi ( jopa ”Saatanan valheeksi” )
- apostolien rienaamista

Näihin kaikkiin Teuvo on syyllistynyt moneen, moneen kertaan.
29364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei vastausta…

Äänestä
  • Ei kunniallisesti elänyt ja luonnollisesti kuollut ihminen mihinkään vastaile. Itsemurhan tehneistä on vallalla sellainen uskomus, että niiden sielut jäisi rauhattomana harhailemaan maan päälle.

    4Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei kunniallisesti elänyt ja luonnollisesti kuollut ihminen mihinkään vastaile. Itsemurhan tehneistä on vallalla sellainen uskomus, että niiden sielut jäisi rauhattomana harhailemaan maan päälle.

    Tuokinhan on vain uskomus, mutta jos joku on niin demonien vallassa, että haluaa välttämättä saada yhteyden vainaahenkiin, niin yrittäköön päästä tekemisiin niide oman käden kautta poistuneiden kanssa. Tosin ei sekään täysijärkisen touhua ole

    4Äänestä

Noi ei mitään ellei puolusta sotarikoksia ja ole sotakiimassa.

Silloin hukka perii.

Äänestä
  • Vai sotaa sinä haluat????

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vai sotaa sinä haluat????

    Tämä on hullua ja järjetöntä aikaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tämä on hullua ja järjetöntä aikaa!

    Teuvo on taivaan kirkkaudessa. Jumalan on hänet korkealle korottanut. Mestarin sotilaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Teuvo on taivaan kirkkaudessa. Jumalan on hänet korkealle korottanut. Mestarin sotilaan.

    Niinpä, 13.05.-26 tulee kuluneeksi tasan 4 vuotta Teuvon kuolemasta.
    Luulisi siinä ajassa pahimmankin rienaajan jo rauhoituvan.✝️😇

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä, 13.05.-26 tulee kuluneeksi tasan 4 vuotta Teuvon kuolemasta.
    Luulisi siinä ajassa pahimmankin rienaajan jo rauhoituvan.✝️😇

    Mark. 9:29

    Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla".

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä, 13.05.-26 tulee kuluneeksi tasan 4 vuotta Teuvon kuolemasta.
    Luulisi siinä ajassa pahimmankin rienaajan jo rauhoituvan.✝️😇

    Älä valehtele. Etkö tosiaankaan muista miten valehtelijoiden käy?

    Muistutan sinua:

    ” Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
    Ilm 21:8

    Äänestä

Demonit hänessä on siihen syy. Ei noin muuten tee edes Jumalan kieltäjäkään.

Äänestä
  • Nelisen vuotta sitten kuollutta miestä tuolla tavalla yritetään saada vastaamaan nettikeskusteluun, niin onhan se aika outoa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nelisen vuotta sitten kuollutta miestä tuolla tavalla yritetään saada vastaamaan nettikeskusteluun, niin onhan se aika outoa.

    Kertoo kaiken oleellisen sellaisesta rienaajasta itsesestään, joka vaatii kuollutta vastaamaan, alituisiin vainajaan kohdistuviin herjoihinsa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kertoo kaiken oleellisen sellaisesta rienaajasta itsesestään, joka vaatii kuollutta vastaamaan, alituisiin vainajaan kohdistuviin herjoihinsa.

    En ole herjannut, vaan olen vakavasti kehoittanut ja varoittanut häntä herjaamasta apostoli Paavalia ym. Jumalan ihmisiä.

    Täytynee tässä jonain päivänä hiukan käydä katselemassa, millainen se Savitaipale onkaan ja millaisia nähtävyyksiä siellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En ole herjannut, vaan olen vakavasti kehoittanut ja varoittanut häntä herjaamasta apostoli Paavalia ym. Jumalan ihmisiä.

    Täytynee tässä jonain päivänä hiukan käydä katselemassa, millainen se Savitaipale onkaan ja millaisia nähtävyyksiä siellä on.

    Suomihan on vapaa maa täällähän saa matkustella, ellet nyt holhouksen alainen ole?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Suomihan on vapaa maa täällähän saa matkustella, ellet nyt holhouksen alainen ole?

    Aivan! Ja asioidenhan on tapana selvitä, varsinkin kun näkee niiden eteen vähän vaivaa.
    Kyllä tämä tästä selviää. 😊

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aivan! Ja asioidenhan on tapana selvitä, varsinkin kun näkee niiden eteen vähän vaivaa.
    Kyllä tämä tästä selviää. 😊

    Kyllä! Totuus murtautuu aina lopulta esiin.

    Äänestä

Kaunaisuus, pitkävihaisuus, on katkeruuden sappea....

Hepr. 12:15

ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,

Äänestä
  • Pitää olla sairaan kaunainen ja pitkävihainen tyyppi, joka jaksaa vielä joka päivä rienata lähes 4 vuotta sitten kuollutta, uskossaan Jumalaan turvannutta ihmistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Pitää olla sairaan kaunainen ja pitkävihainen tyyppi, joka jaksaa vielä joka päivä rienata lähes 4 vuotta sitten kuollutta, uskossaan Jumalaan turvannutta ihmistä.

    Apostoli Paavalin rienaajaa onkin syytä varoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Apostoli Paavalin rienaajaa onkin syytä varoittaa.

    Jumala Jeesus ja Teuvo nauravat epätoivoisille tempuillesi, mutta itsepä olet klovnin osasi valinnut.☺️

    2Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Apostoli Paavalin rienaajaa onkin syytä varoittaa.

    Paavali ei lähetä enää rienaajia. Kirkko tulee isäänsä ja niitä lähettää. Siinä olet oikeassa, että teitä tulee varoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Paavali ei lähetä enää rienaajia. Kirkko tulee isäänsä ja niitä lähettää. Siinä olet oikeassa, että teitä tulee varoittaa.

    Paavali oli Pyhän Jumalan lähettiläs, joka vei evankeliumia voitokkaasti eteenpäin ja hänen kauttaan olemme Pyhän Hengen vaikuttamana saaneet pyhät Kirjoitukset, joita kaikki tervehenkiset Jeesukseen uskovat ja Häntä seuraavat kristityt kunnioittavat ja lukevat.

    Äänestä

Ps. 5:7

valheenpuhujat sinä tuhoat, murhamiehet ja petturit sinä kiroat.

Äänestä
  • Niinpä. Jumalan tuomio kohtaa vielä apostolien herjaajia. Siihen saamme luottaa, että TOTUUS voittaa.
    Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

Kysy mitä vaan, Teuvo vastaa.

Äänestä
  • Mikäli Teuvo vastaa, vastannee myös Oiva V.....i

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mikäli Teuvo vastaa, vastannee myös Oiva V.....i

    Tuo V oli tarkoitetetto pienellä, siis v......i

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Teuvo voisi kertoa, mikä henki ohjasi hänet seuraaviin synteihin:

- Jeesuksen sovitustyön herjaamista ja Jeesuksen veren rienaamista ”Saatanan vereksi”
- ehtoollisen pilkkaamista
- seurakunnan pilkkaamista
- Jeesuksen opetusten mitätöimistä
- Jeesukseen uskovien herjaamista
- Raamatun Uuden Testamentin suuren osan herjaamista valheeksi ( jopa ”Saatanan valheeksi” )
- apostolien rienaamista

Näihin kaikkiin Teuvo on syyllistynyt moneen, moneen kertaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu