Joskus vielä 15 vuotta sitten tuo festari oli hyvä. Hyviä esiintyjiä, hyvää ruokaa, erityisesti maukkaita liharuokia
Nykyään tuo on muuttunut niin että liharuokaa ei saa, bändit ja ilmapiiri vihervasemmistolaista maailman parannusta. Sellaista Palestiina sakkia tuntuu olevan porukka joka tuolla käy.
Nykyään tuo on muuttunut niin että liharuokaa ei saa, bändit ja ilmapiiri vihervasemmistolaista maailman parannusta. Sellaista Palestiina sakkia tuntuu olevan porukka joka tuolla käy.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Toivon sateista viikonloppua
Miksi tai miten aloittaja boikotoit jos asut kainuun korvessa ja vestarit on hesassa?
Huomenna ja sunnuntaina on Suvilahdessa tuhansia muslimi- ja afrikkalaismiehiä suomalaisine morsmaikkuineen.
Suomalainen nainen tykkää Kontulan vuokrayksiössä lämmitellä kuskusta somalimiehelleen, kun tämä tulee päivän töistä eli lampsimasta Itiksestä.
Kyllä niihin töihin kuuluu myös muuta, jätetään nyt sanomatta.
Anna K:n sijoitusasunnossa...
Hehe!
Juu en aijo mennä hamasinkylään.
Ei ole ikinä tullut käytyä näissä ääriainesten tilaisuuksissa.
Mitä, eikö edes grillimakkaraa ole tarjolla siellä? Miksi eivät kunnioita muslimeita edes senvertaa jotka syövät lihaa, että siellä olisi liharuokia?
Vihervassuthan rakastaa muslimeita. Nautaruokia pitää olla silloin saatavilla tapahtumassa.
Suomalaisen naisen perse on maailman tarkin kompassi.
ai miksikö....?
-Se osoittaa jo nuoresta pitäen aina etelään.
t. Albrecht Pyller IIV (kaasutusvastaava)
Vihervassarivegaanien ikiomat festarit wokea unohtamatta
Viidakon meininkiä
Voi voi, maailma muuttuu, sinä et. Sellaista se on, kun tulee vanhaksi.
Allahu & suvack festarit ne ovat.
"Maailma kylässä" on ihan kiva juttu. Mutta ei tarvi jäädä asumaan ja loisimaan tänne.
Just näin! En minäkään tykkää jos vieraat jäävät asumaan.
Eikös ne ole Maailma Kelassa festarit?
Kukapa tuonne menisi, luvattu kostean pilvistä tänään ja max 10 astetta
Maailma palelemassa sopisi nimeksi
Nyt varmaan puhujalavalla kerrotaan, miten ilmastonmuutos kärventää Suomen.
Helvetin kallista kasvisruokaa jonka lautasellisen arvo euron veikkaan mutta hinta 14 euroa
Maailma Kelassa ....
toi oli kuvaava lohkaisu, heh
Mä olen onnistunut välttelemään lähes kaikkia festareita jo 40 vuoden ajan. En ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi maksaa siitä, että kuulen kun joku musisoi, radio päälle ja sieltä sitä tulee.
Olisi eri asia, jos festarit olisi ilmaisia, että kaunpungit järjestäis niitä jotta porukka vois kokoontua yhteen iloitsemaan elämästä, mutta kun touhu on kylmää rahastusta varsinkin esiintyjien osalta, niin en tue moista toimintaa.
Pride on myös rahastusta
Ilmaiskonserttejakin on tarjolla kesäisin kohtuullisessa määrin.
Maailma on jo kylässä täällä kelan rahoilla.
Joka ikinen päivä.
Joutaisi palata sinne mistä tuli
Ajelin ohi, tyhjältä vaikutti
Taitaa olla menneen talven festareita
Heh. Väittäisinpä ettei tuo(kaan) festivaali juuri korviaan lotkauta muutaman persun bokoteille.
Heh heh, tänäänkin ihan hemmetin kolea ja viileä sää. Vain liharuoka voisi lämmittää tuollaisessa.
Lihaa sen olla pitää