Siirrytty digiaikaan, muut kontatkin monilla harvinaisia

Valtio niputtaa asiakaspalvelupisteitä saman katon alle – yhdellä käynnillä voi hoitaa pian monta asiaa. Alueilla on jo ennestään yhteispisteitä joko jo käytössä tai suunnitteilla, mutta nyt pyritään yhtenäiseen linjaan. Valtio niputtaa palvelupisteitä ja virastoja entistä enemmän. Yhteisiin tiloihin. Yhteiset pisteet vuoteen 2030 mennessä. Tiedotteen mukaan yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin ja toimistotiloihin aiotaan siirtyä koko maassa vuoteen 2030 mennessä. Yhteiset asiakaspalvelupisteet ja toimitilat on otettu jo käyttöön esimerkiksi Porissa ja Lahdessa. https://yle.fi/a/3-12061686
https://yle.fi/a/3-12653016


Mukana ovat esimerkiksi aluehallintovirasto (avi), Digi- ja väestötietovirasto, ely-keskukset ja Verohallinto. Myös Kelan ja hyvinvointialueiden kanssa pyritään saman katon alle.
Kyse on valtiovarainministeriön hankkeesta, joka laajenee nyt Pirkanmaalle, Satakuntaan, Keski-Suomeen, Etelä-Savoon, Lappiin ja Uudellemaalle.


Nyt mukaan tuleviin maakuntiin on perustettu maakuntaliiton, kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion edustajista koostuvat projektiryhmät, jotka valmistelevat suunnitelmat yhteispisteiden uudistamisesta alueillaan. Tähän kuuluu muun muassa esitys palvelupisteiden sijainnista maakunnissa. Asiakkaan on määrä saada palvelua enintään tunnin ajomatkan etäisyydeltä.

Jo maaseudullakin tehty mm EU vaatimat peltojen tarkoittamat vijelyt etänä, otetaan kuvat jotka lähetetään kätevillä kännyköihin asennetuilla ohjemilla kuvineen, hoituu hyvin. Kävellään ao peltolohkoihin, ohjelma määrittelee kännykässsä koordinaatit NAPS -kuvat. Kuvat ja muut tiedot lähtee ao paikkaan "lähetä" nappia painamalla. Kännyköitten kamerat jo niin huippuluokkaa, taso riittää. Tämä valvonta ym lisääntyy melkein jokapaikkaan, jo tullut. mm pankkiasiointi hoituu etänä lähes kaikki tavallinen asiointi. Samoin mm vakuutusasiointi ym monet muut. Pienetkin ostokset hoituu hyvin, kuljetusfirma.. posti, tuo paketit asuntoon, suht pienillä kustannuksilla. Nämäkin jo menneet ylikansallisiksi mm Saksasta, Virosta. Kiina.. ym tulee mm autoon varaosa paketti n10 eurolla kotiin asti. Samoin muu tavara, mm vaatteet, kodinkoneet, kaupatkin kuljettaa ruokaostoksia kotiin suht'halvalla. Mennään vain nettiin ao paikkaan ja tilataan.
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt nähdään kuka kirjoittaa tänne. Digitaalisuus mahdollistaa tunnistaa paikkansa.
Digitaalisuutta ei pääse pakoon, se on ja pysyy keskuudessamme. Nähdään tasku-digitaalista tarkaan missä liikumme, ja mitä olemme tehneet digitaalisesti, kellon ja päivämäärä aikoineen, myös paikat missä siloin olemme liikkuneet.

Annatetko luvan niin parista kerron paikkansa, jotka tänne paljon kirjoittavat. Tämä mahdollista ohjelmien avulla.

Äänestä

Jokohan vihdoin puretaan nämä rahaa syövät kepuhimmelit ja saadaan Suomi nousuun. Kepun aluepolitiikka on ollut tehottomuuden huippu ja melkein talouden tuho. Yhtä kannattavaa työntekijää vasten on ollut kolme kepulaista kunnan elättiä.

Äänestä
  • Ei ole ! Olet nähnyt unta. Ruokaa tarvitsemme, jota ruuantuotantoa tulee laajentaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtio niputtaa asiakaspalvelupisteitä saman katon alle – yhdellä käynnillä voi hoitaa pian monta asiaa. Alueilla on jo ennestään yhteispisteitä joko jo käytössä tai suunnitteilla, mutta nyt pyritään yhtenäiseen linjaan. Valtio niputtaa palvelupisteitä ja virastoja entistä enemmän. Yhteisiin tiloihin. Yhteiset pisteet vuoteen 2030 mennessä. Tiedotteen mukaan yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin ja toimistotiloihin aiotaan siirtyä koko maassa vuoteen 2030 mennessä. Yhteiset asiakaspalvelupisteet ja toimitilat on otettu jo käyttöön esimerkiksi Porissa ja Lahdessa. https://yle.fi/a/3-12061686
https://yle.fi/a/3-12653016


Mukana ovat esimerkiksi aluehallintovirasto (avi), Digi- ja väestötietovirasto, ely-keskukset ja Verohallinto. Myös Kelan ja hyvinvointialueiden kanssa pyritään saman katon alle.
Kyse on valtiovarainministeriön hankkeesta, joka laajenee nyt Pirkanmaalle, Satakuntaan, Keski-Suomeen, Etelä-Savoon, Lappiin ja Uudellemaalle.


Nyt mukaan tuleviin maakuntiin on perustettu maakuntaliiton, kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion edustajista koostuvat projektiryhmät, jotka valmistelevat suunnitelmat yhteispisteiden uudistamisesta alueillaan. Tähän kuuluu muun muassa esitys palvelupisteiden sijainnista maakunnissa. Asiakkaan on määrä saada palvelua enintään tunnin ajomatkan etäisyydeltä.

Jo maaseudullakin tehty mm EU vaatimat peltojen tarkoittamat vijelyt etänä, otetaan kuvat jotka lähetetään kätevillä kännyköihin asennetuilla ohjemilla kuvineen, hoituu hyvin. Kävellään ao peltolohkoihin, ohjelma määrittelee kännykässsä koordinaatit NAPS -kuvat. Kuvat ja muut tiedot lähtee ao paikkaan "lähetä" nappia painamalla. Kännyköitten kamerat jo niin huippuluokkaa, taso riittää. Tämä valvonta ym lisääntyy melkein jokapaikkaan, jo tullut. mm pankkiasiointi hoituu etänä lähes kaikki tavallinen asiointi. Samoin mm vakuutusasiointi ym monet muut. Pienetkin ostokset hoituu hyvin, kuljetusfirma.. posti, tuo paketit asuntoon, suht pienillä kustannuksilla. Nämäkin jo menneet ylikansallisiksi mm Saksasta, Virosta. Kiina.. ym tulee mm autoon varaosa paketti n10 eurolla kotiin asti. Samoin muu tavara, mm vaatteet, kodinkoneet, kaupatkin kuljettaa ruokaostoksia kotiin suht'halvalla. Mennään vain nettiin ao paikkaan ja tilataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu