No niin, sitäpä se olj aamupäivän puolella kun pitelin ostoskassista kiinni niinku pelastusrenkaasta ja nousin bussiin, joka olj menossa kohti Pärnäsenmäen kautta Länsikylän ohi suoraa kohti semi-pyhäisluontoista S-marketin seutua. Istahin takimmaiselle penkille, semmooselle joka vähän nitisee muttei valita, vähän niinku Paavalikin roomalaisille.
Kaivelin siinä ostoksia. Ensimmäisenä otin käsiin horstin jääsalaattia, tuoretta tomaattia (San Martsaano! vaan tällä kertaa sellaisessa öljyssä liotetussa muodossa joka muistutti enemmän unelmaa kuin varsinaista vihannesta), ja sen yhden säilykepurkin jonka kyljessä luki "elävöitetty silakkapatee", ja alla vielä pienellä präntillä: saattaa sisältää osia historiasta.
Otin esiin myös sen Shirachan, sen kolmen euron ilopullon, joka oli hintansa väärtti, ja joka oli mulle niin kuin psalmi 119: pitkä mutta täynnä hyvyttä. Avasin kannen, turaustin purkista suoraan horstin päälle. Siinä minä sitten bussissa aloin nauttimismuotoisesti purra tomaattia, kirskuttaa suolakurkkua ja valella päälle kastiketta — ilmaon että kukaan sano mitään, vaikka vieressä istui eräs rouva jolla oli ilme niinku olisi just saanu tekstiviestin Moosekselta.
Mutta! Kohtahan se olj niin, että mahassa alkoi tulla epävireyttä. Tunsin sen tulevan niinku Danielin näky: ensin pieni mutristus, sitten isompi jylähdys. Piti alkaa varautua, ja se ei ollut mikään tavanomaane suolenvärähtely, vaan nyt oltiin jo paholaisen haarukkavaihteella menossa kohti hädän täyttymystä.
Nappasin kiinni bussin "PYYDÄ PYSÄHDYSTÄ" -napista niinku se olj taivaan enkeli ja minä kiipesin Betelin portaita. Bussikuski katto peilin kautta, näki katseesta että nyt on kiire. Kun se ovi aukes, minä ryntäsin siltä seisomalta ulos, ostoskassit heiluen kuin Jerikon pasuunat, ja kohti sitä pientä sinikylkistä huoltorakennusta jossa vessat on usein kiinni muttei tällä kertaa, merkki!
Sisälle ehdin, juuri ja juuri. En ehtiny edes lukkoo vetää ku se tuli, se ilmaperäinen ilmoitusluontoinen ilmoitus. Se olj vähän niinku Herran pasuuna, mutta matalampi ja paljon orgaanisempi. Se tuli rytinällä ja pyhällä paineella. Hajussa olj mausteinen sävy, vähän niinku Shirachan jälkimainingit mutta mukana myös eilistä viherhomekarvasmantelihattaraa.
Pyyhintävaiheessakin tunsin vielä kiitollisuutta, paperi ei ollut parasta laatua, mutta siinä olj semmoinen voimapaperinen armon maku. Lähin ulos, kattoin taivaalle ja mutisin puolihuulisesti:
"Steakhouseen olj liikaa kastiketta, Shiracha oli parempi ja halvempi ja pienempi."
Istuin pysäkin penkille, katselin kaupan ikkunoita ja mietin että jospa tempaus ei tule vielä tänään, ehtis vielä syyä sen toisen silakkapateen illalla Raamatun ääressä.
Sitäpä se odotamma ilolla.
Yhtenä, ei kahtena,
ostospussillisesti,
kirkkasti mutta suolistollisesti,
Herra nro 47,5
Kaivelin siinä ostoksia. Ensimmäisenä otin käsiin horstin jääsalaattia, tuoretta tomaattia (San Martsaano! vaan tällä kertaa sellaisessa öljyssä liotetussa muodossa joka muistutti enemmän unelmaa kuin varsinaista vihannesta), ja sen yhden säilykepurkin jonka kyljessä luki "elävöitetty silakkapatee", ja alla vielä pienellä präntillä: saattaa sisältää osia historiasta.
Otin esiin myös sen Shirachan, sen kolmen euron ilopullon, joka oli hintansa väärtti, ja joka oli mulle niin kuin psalmi 119: pitkä mutta täynnä hyvyttä. Avasin kannen, turaustin purkista suoraan horstin päälle. Siinä minä sitten bussissa aloin nauttimismuotoisesti purra tomaattia, kirskuttaa suolakurkkua ja valella päälle kastiketta — ilmaon että kukaan sano mitään, vaikka vieressä istui eräs rouva jolla oli ilme niinku olisi just saanu tekstiviestin Moosekselta.
Mutta! Kohtahan se olj niin, että mahassa alkoi tulla epävireyttä. Tunsin sen tulevan niinku Danielin näky: ensin pieni mutristus, sitten isompi jylähdys. Piti alkaa varautua, ja se ei ollut mikään tavanomaane suolenvärähtely, vaan nyt oltiin jo paholaisen haarukkavaihteella menossa kohti hädän täyttymystä.
Nappasin kiinni bussin "PYYDÄ PYSÄHDYSTÄ" -napista niinku se olj taivaan enkeli ja minä kiipesin Betelin portaita. Bussikuski katto peilin kautta, näki katseesta että nyt on kiire. Kun se ovi aukes, minä ryntäsin siltä seisomalta ulos, ostoskassit heiluen kuin Jerikon pasuunat, ja kohti sitä pientä sinikylkistä huoltorakennusta jossa vessat on usein kiinni muttei tällä kertaa, merkki!
Sisälle ehdin, juuri ja juuri. En ehtiny edes lukkoo vetää ku se tuli, se ilmaperäinen ilmoitusluontoinen ilmoitus. Se olj vähän niinku Herran pasuuna, mutta matalampi ja paljon orgaanisempi. Se tuli rytinällä ja pyhällä paineella. Hajussa olj mausteinen sävy, vähän niinku Shirachan jälkimainingit mutta mukana myös eilistä viherhomekarvasmantelihattaraa.
Pyyhintävaiheessakin tunsin vielä kiitollisuutta, paperi ei ollut parasta laatua, mutta siinä olj semmoinen voimapaperinen armon maku. Lähin ulos, kattoin taivaalle ja mutisin puolihuulisesti:
"Steakhouseen olj liikaa kastiketta, Shiracha oli parempi ja halvempi ja pienempi."
Istuin pysäkin penkille, katselin kaupan ikkunoita ja mietin että jospa tempaus ei tule vielä tänään, ehtis vielä syyä sen toisen silakkapateen illalla Raamatun ääressä.
Sitäpä se odotamma ilolla.
Yhtenä, ei kahtena,
ostospussillisesti,
kirkkasti mutta suolistollisesti,
Herra nro 47,5
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.