Oletko antanut vietellä itsesi jollain tavallisella?

Anonyymi-ap

Oletko nähnyt jonkun vietelleen jollakin tavallallisella joitakiinsa?

A. En oo.
B. Oon joo. Missä, milloin, kuka, miksi? Varoititko vieteltyä? Onnistuiko viettelijä viettelemään henkilön vai epäonnistuiko?

Minä olen nähnyt usein viettelyitä, sehän on nonstoppija sillä elällisöimme aikakauvessa, jossa luopumus on tapahtumassa se päätökseensä astillisesti lähellisesti armon ajan päättymäisyyvessä. Mainitaan nyt senmoinen että tulin aitoolliseen uskoolliseen lähes samaanaikaisesti erään toisen jomalattoman henkilön kanssa ja jokelsimme siinä alussa samansuuntaisija piipitellen jonniin aikaa kunnes hän tutustui liberaaliteolokiin, joka pyysi hänet ja minut tsembaloihinsa. Hän läks, minä en lähtenyt vaikka jalkani olikin siinä livetä mukaan, sillä totisesti, en siihen aikaan vasta uskoonnuttujani Jeesukseen tajunnut juurikaan hölkäsen pölkäystä Raamatun sisustuksesta, mutta aloin imemään ahnaasti kuin vastasyntyisä vasikka sen maitoa ja se oli voitokseni siinä kohjallisuujes, sillä huomasin että liperaalitejoloki valehteli mulla Raamatun ohjetta vastaan eli saisin elää aikalailla vapaasti synnissä edelleen.

Varoitin tuntemaani , mutta hän sanoi minulle mm. ettei tule koskaan luopumaan liperaalitejolokijasta tuli mikä tuli kun koitin hänelle vääntää miksi liperaalitejolokija on monen muun ohella myös viettelyksellisyys.

Selef Urge

9

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielestäni - jos viettää - kannattaa varmistaa käsijarrulla, tahi kiila pyöräneteen.

      Jos taas joku tuntuu puseronalla, että saattaa viettää- niin helpoin homma on panna eteisessä töppösten kärjet tupaanpäin ja kun alkaa viettämään, suunta on oikea-
      Akkansa viereen makuukammariin, niin sekin viettäminen on hoidettu kuntoon.

      Pientä pähkäilyä, kyllä ne viettäminen saa kuriin, etti käy vahinkoa.

    • 18h paasto:17:30->11:30.

      • Anonyymi

        Mulla oma alkoi 17.54 ja jatkuu sun nun taa hiin aikaisintaan klo 11.54 asti.

        Ihanaa, paastoaa taas.

        Selef Urge


      • Korjaus:20h paasto 17:30->13;30, koska mulla on kirkko.


      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Korjaus:20h paasto 17:30->13;30, koska mulla on kirkko.

        semii rojektiin, saa nähjä mihin asti itse kykenöin, minimissään aijon tehjä sen 18h ja alan siinä sitten vielä rukoilemaan Herraa tai kuuntelemaan saarnuuta tai Raamatun luventaa, jotta olisin siihen käsistä sijottu ja suuni supistunut suljettuneitonut, ja siitä sitten jää nähtävllisellisyyteen huominellisyyteen minne asti henkellinnen aktivoimallisoituma lopulta vievällisöi paastollisoituman.

        Selef Urge


      • Anonyymi kirjoitti:

        semii rojektiin, saa nähjä mihin asti itse kykenöin, minimissään aijon tehjä sen 18h ja alan siinä sitten vielä rukoilemaan Herraa tai kuuntelemaan saarnuuta tai Raamatun luventaa, jotta olisin siihen käsistä sijottu ja suuni supistunut suljettuneitonut, ja siitä sitten jää nähtävllisellisyyteen huominellisyyteen minne asti henkellinnen aktivoimallisoituma lopulta vievällisöi paastollisoituman.

        Selef Urge

        Milloin alkaa?


      • auroraboreallis kirjoitti:

        Milloin alkaa?

        Niin,selef,milloin aloitat?Mulla meni viimeksi pieleen kaikki...illanistujaiset jossa vedin mm.pitsaa ja limua...ja sen lisäksi 3-4vrk iltanaposteluja.
        Eilen valvoin yöllä ja kirjoittelin päiväkirjaan planejä.kattelin tv7,kun siellä oli tuttu ihminen puhumassa.joka nousi aikoinaan päihde,- ja vankilahelvetistä Jeesuksen avulla.pidin yksityiset lopettajaiset jojoilulle, ja join kahvit...ja mehuja.
        81 6kg eilinen lähtöpaino.
        Tänään eka askel nyt:ei iltasyömisiä.uusi lähtöpaino 81,1kg.
        Ensi viikon lopulla 80kg.


      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Niin,selef,milloin aloitat?Mulla meni viimeksi pieleen kaikki...illanistujaiset jossa vedin mm.pitsaa ja limua...ja sen lisäksi 3-4vrk iltanaposteluja.
        Eilen valvoin yöllä ja kirjoittelin päiväkirjaan planejä.kattelin tv7,kun siellä oli tuttu ihminen puhumassa.joka nousi aikoinaan päihde,- ja vankilahelvetistä Jeesuksen avulla.pidin yksityiset lopettajaiset jojoilulle, ja join kahvit...ja mehuja.
        81 6kg eilinen lähtöpaino.
        Tänään eka askel nyt:ei iltasyömisiä.uusi lähtöpaino 81,1kg.
        Ensi viikon lopulla 80kg.

        Aloitin klo 17:54, mutta lopetan nyt. Tuli nälälliyys. Hernekeittoa, jossa perunaa, tuoretta persiljaa, tuoretta basilikaa, jauhelihaa, tomaatti,mausteita.

        yli 5h kuitenkin onnistuin.

        Selef Urge


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aloitin klo 17:54, mutta lopetan nyt. Tuli nälälliyys. Hernekeittoa, jossa perunaa, tuoretta persiljaa, tuoretta basilikaa, jauhelihaa, tomaatti,mausteita.

        yli 5h kuitenkin onnistuin.

        Selef Urge

        Joo, on tämä rankkaa.mutta kohta kuitenkin unet niin ei harmita huomenna. Patrick Borgin luennoissa ateriarytmi ja alkuun paljon syömistä. Ei pidä käydä vaa'alla koska paino ekaksi nousee.
        Hernekeitto yksinään on terveellistä. En syö sen kanssa tomaattia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4878
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      10
      3320
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      15
      2530
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1633
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1546
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1316
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      93
      1249
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      985
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      68
      942
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      855
    Aihe