Suomi on niin pieni maa, ettei suomi elä sisämarkkinoilla. Ei Suomi elä rakentamisella,.
Suomen talous romahtaa
69
674
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen talous romahtaa, koska kansainvälistymisbuumissa on tuhottu sisämarkkinat. Kotimaisen tuotannon vähenemisellä on laajat haittavaikutukset:
- viennin väheneminen
- tuottojen väheneminen
- työttömyyden kasvu
- tuonnin kasvu
- velkaantumisen kasvu
Työllä ja tuottavuudella nimen omaan pieni valtio elää. Se on itseasiassa elinehto. Nyt näemme mitä sen rapauttamisesta seuraa. Velkaa joudutaan ottamaan ennätysmääriä, että selvitään menoista.- Anonyymi
Suomen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen ! Luku on teollisuusmaiden korkeimpia eli huonoimpia lukuja !?
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat !
Tulos on järkyttävä velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia Euroa !? Velka kasvaa vuosittain !
Mukava perintö tuleville sukupolville !? - Anonyymi
Olen jo pitkään tuonut esille että suomessa sisämarkkinoilla ei ole juuri mitään vaikutausta.
Puhdasta sisämarkkinaa ei taida suomessa paljoa edes olla.
Itse toimin vuosikymmeniä rakennuasalalla ja puolet keikosita tehtiin vientiteollisuuteen.
Tai jos ei suoraan vientiteollisuuteen niin yritykseen joka palveli vientiteollisuutta.
Voin vahvasti sanoa ettei edes Helsingin torimyyjä myy ainoastaan suomalaisille.
Sama juttu ravintoloissa, aika vähän on suomessa ravintoloita joissa käy ainoastaan suomalaisia.
Vientiteollisuus on siis mukana kaikessa ja kun se sakkaa niin sakkaa kaikki toiminta.
Suomi ei siis elä palvelemalla toinen toistaan.
Jos meillä olisi öljylähteitä, kaasulähteitä, autotehtaita, tekstiiliteollisuutta yms. niin silloin voitaisiin pyörittää suljettua yhteikuntaa muusta maailmasta riippumatonta.
Mutta kun ei ole niin ollaan 100% riippuvaisia viennistä.
Ja kun ollaan hinnoiteltu itsemme ulos maailmanmarkkinoilta niin jotain pitää tehdä ja se ei ole palkankorotus ja ilmaisen rahan jakaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen jo pitkään tuonut esille että suomessa sisämarkkinoilla ei ole juuri mitään vaikutausta.
Puhdasta sisämarkkinaa ei taida suomessa paljoa edes olla.
Itse toimin vuosikymmeniä rakennuasalalla ja puolet keikosita tehtiin vientiteollisuuteen.
Tai jos ei suoraan vientiteollisuuteen niin yritykseen joka palveli vientiteollisuutta.
Voin vahvasti sanoa ettei edes Helsingin torimyyjä myy ainoastaan suomalaisille.
Sama juttu ravintoloissa, aika vähän on suomessa ravintoloita joissa käy ainoastaan suomalaisia.
Vientiteollisuus on siis mukana kaikessa ja kun se sakkaa niin sakkaa kaikki toiminta.
Suomi ei siis elä palvelemalla toinen toistaan.
Jos meillä olisi öljylähteitä, kaasulähteitä, autotehtaita, tekstiiliteollisuutta yms. niin silloin voitaisiin pyörittää suljettua yhteikuntaa muusta maailmasta riippumatonta.
Mutta kun ei ole niin ollaan 100% riippuvaisia viennistä.
Ja kun ollaan hinnoiteltu itsemme ulos maailmanmarkkinoilta niin jotain pitää tehdä ja se ei ole palkankorotus ja ilmaisen rahan jakaminen.Ainakin Suomessa on joku joka ymmärtää. Näin on asia. Nokia oli aikoinaan iso rakennuttaja, rakennutti ympäri Suomea konttoreita ja alihankkijat tehtaita. Tulevat digitaalikeskukset on suurimmaksi osaksi ulkomaalaisten rakentamista, kaikki tarvikkeet on ulkomailta ja kuljetukset hoitaa Puolalaiset. Hiekka on suomesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen ! Luku on teollisuusmaiden korkeimpia eli huonoimpia lukuja !?
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat !
Tulos on järkyttävä velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia Euroa !? Velka kasvaa vuosittain !
Mukava perintö tuleville sukupolville !?Tämä ongelma johtuu siitä, että vienti on romahtanut, ei ole muuta vientiä, kuin idiotismi, eikä se näy käyvän kaupaksi ulkomaille.
Neuvostoliiton aikaan Suomi myi yksinomaan Venäjälle. Paperia ja sellua meni länteen. Nyt sellu ja paperitehtaat Suomi rakentaa Braziliaan ja Uruguaihin. Uruguayssa taitaa olla jo neljä UPM tehdasta. - Anonyymi
Mehä voitas lisätä maaham muuttoo.
T:Demari - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mehä voitas lisätä maaham muuttoo.
T:DemariHieno kuningasajatus, voitko ehdottaa tätä ratkaisua päättäjillemme että näin meiltä ongelmat poistuvat. Tuovat mukanaan uudet vientituotteet ja asiakkaat sekä vielä pääomaa unohtamatta kuinka ne vielä investoivat tänne laittaessaan tuotantoa pyörimään.
Näin yksinkertainen ratkaisu eivätkä ole sitä vielä huomanneet.
- Anonyymi
Osa porukasta on kyllä kuvitellut, että Suomi elpyy ylimitoitetuilla palkankorotuksilla etenkin julkisella puolella.
- Anonyymi
Lääkärit on tästä hyvä esimerkki, verovaroilla koulutettu ja eivätkä tee töitä, vaan laiskottelevat meidän rahoilla. Lääkäreille pitää määrätä KIKY päivät viikonloppuisin, että saadaan kalliit laitteet ympäri vuoden tehokäyttöön. Laskekaas laitteiden kuoletusaika nykyisellä työtahdilla.

He luulevat olevansa suuria ihmisiä. Heillä on psykologinen ongelma. He eivät ole muuta kuin kansan orjia. Vain kansalaista auttamalla heillä on töitä. Muuten eivät ole paskakikkaretta kummallisempia.
- Anonyymi
Missä ne vihreän siirtymän kymmenet ja sadat investointimiljardit viipyvät?
- Anonyymi
Uskot siis lasten satuihin. Kerron nyt sen mitä isäsi ei ole kertonut. Joulupukkia ei ole olemassa, isäsi osti ne lahjat. Sinä taasen maksat vihreän siirtymän, mikä on lahja politiikoille. Se ei tuota mitään, Suomessa ei ole sen alan teollisuutta, kaikki se tulee ulkoa joka kerryttää meidän velkaa.

Puhumattakaan että vs tappaa teollisuuden euroopasta ja sitä myöten myös viennin meiltä.
Ei nämä pässit päättäjät ymmärrä että Eurooppa elää autoteollisuuden tuomalla työllä, mutta ei sähköautojen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskot siis lasten satuihin. Kerron nyt sen mitä isäsi ei ole kertonut. Joulupukkia ei ole olemassa, isäsi osti ne lahjat. Sinä taasen maksat vihreän siirtymän, mikä on lahja politiikoille. Se ei tuota mitään, Suomessa ei ole sen alan teollisuutta, kaikki se tulee ulkoa joka kerryttää meidän velkaa.
En itse usko satuihin vaan tiesin tuon vihreän siirtymän jo alunperin tyhmien vihreiden saduksi.
- Anonyymi
Ei hätää, kunhan on rahaa investoitu junarataan jolla pääsee vartin nopeammin Turusta Helsinkiin niin kyllä juna tuo työpaikkoja, investointeja, asukkaita eli leipää kaikille.
Se jopa tuo tehtaat Euroopasta tänne. Siinähän sitten muualla näkevät kun eivät itse tåtå keksineet.
Tai näinhän päättäjämme meille uskottelevat, niillä se oma hyötyminen tästä hankkeesta on niin kova että ovat valmiita sanomaan mitä tahansa.
- Anonyymi
Maailmassa on yksinkertaisesti liikaa väkeä.
- Anonyymi
Ei ole. Kohta on liian vähän, että talous toimisi kunnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Kohta on liian vähän, että talous toimisi kunnolla.
Valtio pitää sovittaa vähenevään väkimäärään. Yritykset tehkööt sitten omat peliliikkeensä. Kaikki ei voi perustua jatkuvaan kasvuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio pitää sovittaa vähenevään väkimäärään. Yritykset tehkööt sitten omat peliliikkeensä. Kaikki ei voi perustua jatkuvaan kasvuun.
Kyllä voi, mutta sen eteen ei ole tehty. Nyt maapallo on valloitettu teollisuuden tuotteilla, mihin Suomi ei enään osallistu, Nokian kaatuminen lopetti sen. Mutta Suomen taloudella ei ole merkitystä, varsinkin kun meillä ei ole osaavia johtajia nykytilanteeseen.
Maailmalla taas on kasvu mahdollisuuksia ja Kiina tulee siinä johtajaksi. Kasvu löytyy avaruudesta. Avaruuden valloitus luo kasvua. - Anonyymi
Ei ole mutta päättäjinä ollut vuosikymmeniä ihmisiä joita ei olisi pitänyt olla. Koko vasemmisto aate loisimisena ja veroja väärin käyttävänä on rikollista järjettömyyttä. Silti joku odottaa sosiaaliturvaa ja työllistää julkishallintoa. Miksi? Eivät ne mitään tuota mutta syövät loputkin ja velkaa heille palkaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä voi, mutta sen eteen ei ole tehty. Nyt maapallo on valloitettu teollisuuden tuotteilla, mihin Suomi ei enään osallistu, Nokian kaatuminen lopetti sen. Mutta Suomen taloudella ei ole merkitystä, varsinkin kun meillä ei ole osaavia johtajia nykytilanteeseen.
Maailmalla taas on kasvu mahdollisuuksia ja Kiina tulee siinä johtajaksi. Kasvu löytyy avaruudesta. Avaruuden valloitus luo kasvua.Nokia lopetti Suomessa ay mätäpaiseen takia ja vei tehtaita ympäri maailmaa MUUALLE KUIN SUOMEEN.. koska nämä demaripaskiaiset joutuvat vastuuseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Kohta on liian vähän, että talous toimisi kunnolla.
Kaikki elävät tuilla, niinkö talous kohentuu?
- Anonyymi
Mistä tällainen väite kumpuaa? Kyllä kai jokainen maa eläisi omavaraistaloudessa, jos ei vaatimukset olisi asetettu liian korkealle. Ei varmaan pärjäisi tällä nykyisellä menolla, ja yhteyksillä kaikkialle maailmaan. Mutta pienellä taloudella on täydet mahdollisuudet elää omillaan, mutta se edellyttäisi vaatimattomampaa elämää ja omanlaisia elintapoja.
- Anonyymi
Oletko harkinnut oman lehmän ostamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko harkinnut oman lehmän ostamista.
En kun yksi on jo pirtissä🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kun yksi on jo pirtissä🤔
Tykkääkö se sonnista kysypä,vai haluaako vaihtaa nuorempaan hoikkaan joka ei juo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykkääkö se sonnista kysypä,vai haluaako vaihtaa nuorempaan hoikkaan joka ei juo.
😂👍🏼
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kun yksi on jo pirtissä🤔
Sian ja parin kanan kanssa samassa pirtissä? Noilla pääsee jo hyvin alkuun.
- Anonyymi
Täyttä roskaa. Kulutusmenot ovat kansantalouden suurin tekijä, sillä ne kattavat noin puolet kokonaiskysynnästä.
Kaava on: BKT = kulutusmenot + yritysten investoinnit + valtion menot + nettovienti.
TÄTÄ KAAVAA EI NYKYÄÄN VAIN ENÄÄ NOUDATETA, KOSKA VAALIRAHALLA OSTETTU IDEOLOGIA JA SELKÄRANGATTOMAT PASKIAISET AJAA TALOUSOPPIEN EDELLE.
Äänestä muutosta, tämä' hallituspohja on todettu huonoksi jo 1930-luvulla.
Tämä kaava ajaa veron kevennysten edellä VALTION HOIDOSSA, Petteri vain ei sellaista tee, vaan täyttää ekollien masseja mistään välittämättä.
Kuten kaavasta näkyy, julkiset menot lisäävät suoraan kokonaiskysyntää, stimuloivat taloudellista toimintaa ja mahdollisesti johtavat työpaikkojen luomiseen ja kulutusmenojen lisääntymiseen, mikä lisää BKT:n kasvua.
Eli perseestä on Lehtisen putiikin luulot. Veronkevennykset haittaavat taloutta enemmän kuin valtion tuhlailu, joka muuten johtuu poliitikkojen hyödyntämästä korruptiosta.- Anonyymi
Sinä et näytä tietävän yhtään mitään. Talous pitää ymmärtää ja sen eri osa alueet. Sinä keskityt yhteen osaalueeseen, niin taloutta ei hoideta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et näytä tietävän yhtään mitään. Talous pitää ymmärtää ja sen eri osa alueet. Sinä keskityt yhteen osaalueeseen, niin taloutta ei hoideta.
Mikähän tuo "osaalue" on, et taida käsittää itsekään, BKT:n kaavassa on aika montakin osa-aluetta.
KUN TÄMÄ HALLITUS ON SAANUT KAAVAN KAIKKI OSASET SAKKAAMAAN, MENETETÄÄN TAAS LISÄVUOSIKYMMEN, AIVAN KUTEN KATAISEN KOHDALLA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et näytä tietävän yhtään mitään. Talous pitää ymmärtää ja sen eri osa alueet. Sinä keskityt yhteen osaalueeseen, niin taloutta ei hoideta.
Ei todella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikähän tuo "osaalue" on, et taida käsittää itsekään, BKT:n kaavassa on aika montakin osa-aluetta.
KUN TÄMÄ HALLITUS ON SAANUT KAAVAN KAIKKI OSASET SAKKAAMAAN, MENETETÄÄN TAAS LISÄVUOSIKYMMEN, AIVAN KUTEN KATAISEN KOHDALLA.Aina kun oikeisto häärää menee päin persettä
Nythän on oikeisto suora. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun oikeisto häärää menee päin persettä
Nythän on oikeisto suora.Tarkoitit vasemmisto mutta jos on pieni vika ja se on aivoissa niin se tuhoaa kaiken.
- Anonyymi
Pörssitalousjärjestelmässä voi viedä vain se, joka tekee halvimmalla. Suomi ei voi tehdä halvimmalla, koska täällä ei ole tekemiseen tarvittavia perusraaka-aineita kuten öljyä. Lisäksi kylmä vuodenaika nostaa kustannuksia. Suomi on täten enemmän riippuvainen tuonnista kuin viennistä.
Vientiä korostetaan poliittisissa puheissa, koska päättävä ja omistava eliitti hyötyy siitä.- Anonyymi
Päälle sitten veroja välttelevät yritykset (ja yksityiset henkilöt). Valtiolta jää vuosittain valtavia summia saamatta.
- Anonyymi
Huomaatko omassa kirjoituksessasi mitään ongelmaa?
Vasemmistolainen ei huomaisi.
En jaksa tyhmiä ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko omassa kirjoituksessasi mitään ongelmaa?
Vasemmistolainen ei huomaisi.
En jaksa tyhmiä ihmisiä.Vientiyrityksiä tuetaan, että valtaeliitin sijoitukset tuottaisivat.
- Anonyymi
Pelkkiä laskutaidottomia pellejä ja toopeja täynnä koko hallitus.
Ei ihme että talous ei kasva tässä maassa kun kaikki rahat syydetään ulkomaille ilman takaisinmaksu velvoitetta.- Anonyymi
Mikään muu maa ei hoida talouttaan näin huonosti, mitä suomi on hoitanut. Tästä voitte syyttää ainoastaan tämän maan toopeja päättäjiä, he tämän maan talouden ovat tuhonneet, ei sen kansa.
- Anonyymi
Näin näkyy menevän.

20-30 vuotta jo. Nyt on toiveita kun on PS mukana ja kristillisen essaijahi
- Anonyymi
Suomi on jo romahtanut se on tämä eurostoliiton sotapsykoosi ja natokiima mitä soros rahoittaa ja pingviini politikot mötä vale median kanssa viljelee🤔
- Anonyymi
""Suomi on jo romahtanut se on tämä eurostoliiton sotapsykoosi ja natokiima mitä soros rahoittaa ja pingviini politikot mötä vale median kanssa viljelee"""
Näin on. Ja koska verukkeet loppuivat (virus ), tarjoillaan nyt SODAN-uhkaa. Se sopuliin uppoaa.
Todellisuudessa kyse on kusiaisten toteuttaman RYÖSTÖN pimittelystä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18308908/suppea-tulo-eliitti-rohmusi-23-palkkapotista-!--valta-eliitti-tekee-kaikkensa-salatakseen-totuden
t. haans
PS. muista, systeemejä pidetään pystytssä vain VELKAA lisää ottamalla ja lopputilejä jakamalla ! Näin kusiaiset voivat juhlia....
- Anonyymi
Kokeillaa Kokoomus-temppua: Ostetaan ASEITA, impperailistilta ja kätyreiltä
- Anonyymi
Talouden suurimpia vetureita.
- Anonyymi
Ei niin, Jokin uusi innovaatio on keksittävä. Datakeskus sähkösyöppöjen lisäksi tai niiden tilalle. Hirvittää mihin lukemiin sähkönhinta tavallisella kuluttajalla nousee.
- Anonyymi
Tuo pitääestää. Siihen jo tarttui se pienimies ja ihan aiheesta. Mutta muidenkin pitäisi.
- Anonyymi
Rakennusala on hyvä ottaa esille, koska asuntorakentamisen kuviteltiin olevan taloudelle hyväksi, onhan se yksityistä sijoitustoimintaa ja asunnon hinnasta veroa noin puolet.
Toimialojen kannattavuusvertailussa viimevuosina vain rakentaminen on häntäpäässä, eikä se oikeastaan edes enää ole työllistänyt suomalaisia pariin vuosikymmeneen. Metsä- ja metalliteollisuus ovat tuplasti kannattavampia, puhumattakaan energian tuotannosta.
Muita investointeja ovat kone-, laite-, kuljetusväline- ja ohjelmistoinvestoinnit. On investoitu sellaiseen asuntotuotantoon, johon Suomen kansalla ei ole varaa. Tämä on tuttua jo Sotesta, investoitiin kirkonkylän kunnallismonumenttien seiniin.- Anonyymi
Kuulostaa että vero on suurin ongelmamme ja siitä itselleen ylisuuria palkkoja nostavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa että vero on suurin ongelmamme ja siitä itselleen ylisuuria palkkoja nostavat.
Rakennusliikekin nykyään maksaa veroja, koska tavara jää käteen, jos ala ei tuota mitään tai pääsääntöisesti tappiota, ei siihen pidä investoida. Alan kannattavuus näyttää olleen itäorjien ja kuntien hankintaorganisaatioiden varassa.
Jättää laskut maksamatta aliurakoitsijoille ja firmat konkkaan. Yhteiskunta maksoi työntekijöille lopputilit. Tätä touhua ei tarvita.
Ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistunut 1.1.2024 alkaen.
Korkea kiinteistövero siirtyy vuokriin, mikä nostaa asumisen hintaa myös vuokramarkkinoilla.
Suomessa ALV on korkea, mikä lisää asumisen kustannuksia.
Tiukat kaavoitusmääräykset voivat myös rajoittaa tarjontaa, mikä nostaa hintoja.
- Anonyymi
RAK
- Anonyymi
SOS
- Anonyymi
On jo piirun päässä.
- Anonyymi
150 kilometriä uutta raitiotietä 1,5 miljardia euroa.
Montako kilometriä rataa on tehtäväksi?
Junavaunuja?
Vetureita?- Anonyymi
Parempi ostaa Peterille vaan leikkijunarata.
- Anonyymi
kekkosslovakia aikaan oli menestyksellisiä valtionyhtiöitä ja vuorineuvoksia ja kokoomus hallituksista ulkona
Nyt ne kokkelit on heti pilanneet kaiken ja syyttää työttömiä omista mokistaan- Anonyymi
Sdp on ongelma vasu
- Anonyymi
Viimeiset 15 vuotta on eletty näennäistä kasvua eli rakennettu velaksi kerrostaloja sekä halleja ja näin saatu keinotekoisesti tilastot näyttämään kasvua vaikka todellisuudessa on teollisuutta siirtynyt ulos maasta yhä enemmin.
Syomi elää vaiheessa ja poliitikot ovat korruptoituneita kusettajia...- Anonyymi
Urpilainen se hehkutti Suomen uutta uljasta palveluyhteiskuntaa, joka johtavat viisaat (demari)naiset.
- Anonyymi
Kallis euro ei sovi Suomen viennille.
- Anonyymi
Ei se euro ole ongelma.
Ongelma on se ettei tajuta että vientiin tarvitaan sellaisia tuottaita että ne oat kilpailukykyisiä maailman markkinoilla.
Oikeastaan seuraava lause kertoo jo kaiken "Tämän johdosta Suomessa reaaliansiot ovat kasvaneet 2000-luvulla 23 prosenttia, kun euroalueella vastaava kasvu on ollut 12 prosenttia. Kiky-aikojen palkkamaltti ei ole siis suistanut suomalaisten palkansaajien ostovoimaa allikkoon muihin euromaihin verrattuna." https://www.kemianteollisuus.fi/suomen-2000-luvun-palkkakehitys-yllattaa/
Eli 25v aikana suomen palkat ovat nouseet 11% enemmän kuin muualla euroopassa.
Ei suomi prädi ole niin hyvä että voidaan pyytää 11% enemmän kuin muiden maiden tuotteista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se euro ole ongelma.
Ongelma on se ettei tajuta että vientiin tarvitaan sellaisia tuottaita että ne oat kilpailukykyisiä maailman markkinoilla.
Oikeastaan seuraava lause kertoo jo kaiken "Tämän johdosta Suomessa reaaliansiot ovat kasvaneet 2000-luvulla 23 prosenttia, kun euroalueella vastaava kasvu on ollut 12 prosenttia. Kiky-aikojen palkkamaltti ei ole siis suistanut suomalaisten palkansaajien ostovoimaa allikkoon muihin euromaihin verrattuna." https://www.kemianteollisuus.fi/suomen-2000-luvun-palkkakehitys-yllattaa/
Eli 25v aikana suomen palkat ovat nouseet 11% enemmän kuin muualla euroopassa.
Ei suomi prädi ole niin hyvä että voidaan pyytää 11% enemmän kuin muiden maiden tuotteista.Ei se mikään Prädi ole vaan Brändi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se mikään Prädi ole vaan Brändi.
Tuonko takia ei suomi menesty?
- Anonyymi
Kohta mennään. Kaikki rahamme on kavallettu ja pesty ukrainassa.
Kansainvälisessä oikeudessa nähdään! - Anonyymi
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl- Anonyymi
KYLLÄ KANNATTI JAKAA MILJARDEJA UKRAINAN SODALLE KUN SUOMI ON TYÖTTÖMIÄ JA KONKURSSEJA TÄYNNÄ.
OIKEA HÖLMÖLANDIA TÄMÄ SUOMI NYKYISIN ON. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KYLLÄ KANNATTI JAKAA MILJARDEJA UKRAINAN SODALLE KUN SUOMI ON TYÖTTÖMIÄ JA KONKURSSEJA TÄYNNÄ.
OIKEA HÖLMÖLANDIA TÄMÄ SUOMI NYKYISIN ON.Ukrainassa Suomi ei tosiaankaan tule rakentamaan mitään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592737Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 261149
- 511110
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083