Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta. [KR92]
Elinikä ei raamatun mukaan voi olla totta ja todistajat eivät kaiketi näin tuota tulkitsekaan? Mistä siis olisi kyse?
Terah eli 205 vuotta, Saara 127 vuotta, Aabraham 175 vuotta jne. Jos siis uskoisimme raamattua.
1. Moos. 6:3 120 vuotta
10
235
Vastaukset
- Anonyymi
Toisaalta new living translation kääntää tuon
In the future, their normal lifespan will be no more than 120 years.
Mikä kyllä viittaa tuohon ikärajoitukseen.
Tässä luvussa on monenlaista asiaa - Anonyymi
Tästä on joskus Vt-seuran julkaisuissa esitetty sellainenkin tulkinta, että tuo voisi olla viittaus Nooan ajan maailmalle annettuun aikaan. Eli 120 vuotta olisi ollut Nooan arkin rakentamiseen ym. varattu aika. Järjestön mukaanhan Nooa julisti myös varoitussanomaa, vaikka mikään raamatussa ei viittaa tällaiseen. Kertomuksessa Nooa ei tarjonnut pelastusta kenellekään eikä edes varoittanut tulevasta tuhosta, vaan hänen tehtävänsä oli vain pelastaa huonekuntansa sekä eläimiä.
- Anonyymi
Anonyymi 2025-05-26 15:59:46
" Eli 120 vuotta olisi ollut Nooan arkin rakentamiseen ym. varattu aika"
jw.org: "Vedenpaisumus Nooan päivinä (2370 eaa.) Jehova aiheutti tämän "
https://www.jw.org/fi/kirjasto/kirjat/Raamatun-ymmärtämisen-opas/Vedenpaisumus/
-Jos noin, niin silloin esim. Egyptin kulttuuri olisi tuhoutunut.
Kunnes joku Nooan jälkeläisistä olisi nähnyt hyväksi ja osannut perustaa sen uudestaan, hieroglyfeineen, epäjumalineen ym.
Onko vartiotornilla tästä mielipidettä ? - Anonyymi
Tuo on kummallinen jotenkin, mistä tuli tämä 120 vuotta?
Tähän saattaa liittyä myös vanhempaa tarinaa.
Sumerilaisessa tarinassa Tale of Enlil and Namzitara kuulemma myös mainitaan tämä 120 vuoden aika.
michaelcarasik.substack.com/p/120-years-gen-63
Enlil kertonee Namzitaralle:
120 years are truly the limit (lit.: taboo) of mankind, the period wh[ich),]
25–26 from past until now, mankind is alive.
seal.huji.ac.il/node/1563 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kummallinen jotenkin, mistä tuli tämä 120 vuotta?
Tähän saattaa liittyä myös vanhempaa tarinaa.
Sumerilaisessa tarinassa Tale of Enlil and Namzitara kuulemma myös mainitaan tämä 120 vuoden aika.
michaelcarasik.substack.com/p/120-years-gen-63
Enlil kertonee Namzitaralle:
120 years are truly the limit (lit.: taboo) of mankind, the period wh[ich),]
25–26 from past until now, mankind is alive.
seal.huji.ac.il/node/1563Saattaisi olla lainattu suoraan tuolta. Sopisi kyllä hyvin, kun kerran tuollainen vanhempi maininta on ollut.
Periaatteessa voisi olla myös raamatun numerologiaa. Esim. luvut 7 ja 12 esiintyvät usein. Luku voisi olla myös tältä pohjalta johdettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi 2025-05-26 15:59:46
" Eli 120 vuotta olisi ollut Nooan arkin rakentamiseen ym. varattu aika"
jw.org: "Vedenpaisumus Nooan päivinä (2370 eaa.) Jehova aiheutti tämän "
https://www.jw.org/fi/kirjasto/kirjat/Raamatun-ymmärtämisen-opas/Vedenpaisumus/
-Jos noin, niin silloin esim. Egyptin kulttuuri olisi tuhoutunut.
Kunnes joku Nooan jälkeläisistä olisi nähnyt hyväksi ja osannut perustaa sen uudestaan, hieroglyfeineen, epäjumalineen ym.
Onko vartiotornilla tästä mielipidettä ?Vartiotorni ei osaa selittää Nooan ajan vedenpaisumuksen ja Egyptin historian välistä ristiriitaa muuten kuin tapansa mukaan vihjailemalla, että historiantutkimus on epäluotettava. Toisaalta samat tutkijat ovat luotettavia silloin, kun he sanovat jotain, mitä Vartiotorni tarvitsee ja haluaa kuulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vartiotorni ei osaa selittää Nooan ajan vedenpaisumuksen ja Egyptin historian välistä ristiriitaa muuten kuin tapansa mukaan vihjailemalla, että historiantutkimus on epäluotettava. Toisaalta samat tutkijat ovat luotettavia silloin, kun he sanovat jotain, mitä Vartiotorni tarvitsee ja haluaa kuulla.
"Vartiotorni ei osaa selittää Nooan ajan vedenpaisumuksen ja Egyptin historian välistä ristiriitaa muuten kuin tapansa mukaan vihjailemalla, että historiantutkimus on epäluotettava."
-Ja se tehoaa johonkuhun. Toinen näkee oikeaksi että vain sanoo tornilehden olevan oikeassa, ja kieltäytyy ajattelemasta.
Tästä oli kysymys:
jw.org: "Vedenpaisumus Nooan päivinä (2370 eaa.)
Ja hieroglyfit kertovat katkeamattomaasti vallanpitäjien hallitusajat
Egyptin 5 dynastia
Djedkare Isesi - 2388 eaa. – 2356 eaa.
Unas - 2356 eaa. – 2323 eaa.
Siis Djedkere Isesi koski vedenpaisumusaikaa, ja sen jälkeenkin jatkuivat vallanpitäjien ajat. Ei pelkkää vedenpaisumusmärkää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Egyptin_5._dynastia
- Anonyymi
Jumalan pojat ovat alkujaan olleet varmaankin vähäisempiä jumalia.
- Anonyymi
Luultavasti näin. Nykyään ne selitetään ehkä enkeleiksi, mutta selitys on anakronistinen. Enkelit ovat vasta myöhempää perua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luultavasti näin. Nykyään ne selitetään ehkä enkeleiksi, mutta selitys on anakronistinen. Enkelit ovat vasta myöhempää perua.
Tällaiset puolijumalat puolestaan saattaisivat olla Kreikan jumaltarustosta kotoisin. Kumpi nyt sitten on vanhempi, tarina esim. Heracleesta vaiko Genesis?
Mitään kaiketi ehdottoman varmaa selittäjää ei liene, mutta siellähän noita on,kun ihan itse Zeuskin on ylen ihastunut ihmisnaiseen sen verran, että esiintyi naisen puolisona.
Sumerilais-, kanaanilais- ym. tarinoissa on kenties joitain tarinoita jumalan/jumalattaren ja ihmisen väleistä, babylonialaisessa Gilgamesh-tarinassa voisi olla niin, että äiti olisi jumalatar ja isä jumalallistettu ihminen. En ole tosin tarkistanut tuota, mutta ehkä Grok tiesi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949397Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki724877Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.444561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82348Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001576- 431385
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota521305Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641252Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691174