kun loi ihmisen omaksi kuvakseen, sillä ihminen on eläimistä kaikkein rumin. Jumalalla on lisäksi kaksi eri sukupuolta, koska niin on ihmisilläkin.
Jumalan täytyy olla valtavan ruma
34
191
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhän asia on.
Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen.
Käsite "ihminen" pitää sisällään sekä miehen että naisen.
Jumala on siis yhtäaikaa sekä mies että nainen.Sillä mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.
Tästä sukupuolisesta kahtiajakautumisesta johtuvat ne Jumalan suuttumiset,pitkävihaisuudet ja väkivaltaiset asioihinpuuttumiset,joita Raamattu on tulvillaan.
Mies-ja naisegot ottavat yhteen välillä rajustikin! - Anonyymi
Jos tarkkoja ollaan jumala on aivan alastoman miehen näköinen, koska raamatun mukaan jumala loi Aatamin ensin. Ja Aatami oli alaston mies, joten myös jumalan täytyy olla alastoman miehen näköinen. Ja Eeva oli itse asiassa sukupuolikromosomeja lukuunottamatta Aatamin identtinen klooni, koska jumala kloonasi Eevan Aatamista otetusta kudosnäytteestä. Eli jumala otti Aatamista solunäytteen, vaihtoi sen sukupuolikromosomit XY:stä XX:ksi ja kloonasi siitä muuten identtisen naispuolisen version Aatamista.
Mistä taas seuraa, että myös Aatamin ja Eevan lapset olivat identtisiä kopioita Aatamista ja Eevasta...- Anonyymi
Koska Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, Jumala muistuttaa ihmisen kuvana myös grillikylkeä. Muistakaa tämä kun seuraavan kerran ostatte ribsejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, Jumala muistuttaa ihmisen kuvana myös grillikylkeä. Muistakaa tämä kun seuraavan kerran ostatte ribsejä.
Eikö ehtoollisella pitäisi sitten tarjota grillikylkeä ja olutta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ehtoollisella pitäisi sitten tarjota grillikylkeä ja olutta ?
Kyllä. Kirkoissa alkaisi varmasti käydä enemmän väkeä jumalanpalveluksissa, jos tarjonta parantuisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Kirkoissa alkaisi varmasti käydä enemmän väkeä jumalanpalveluksissa, jos tarjonta parantuisi.
Jep, siellä ravaisi mummojen ja noitten nuorten poikien lisäksi ihan raavaita miehenkörilöitä, minkä nyt Esson baarin jälkeen sinne ehtivät.
- Anonyymi
Jeesus oli susiruma
Jesaja 53- Anonyymi
Jumala yrittikin Jeesuksesta sutta, mutta häntä kasvoi väärälle puolelle.
- Anonyymi
Kyllä aloittajaa on aikeaa olla rumiluksen kuva!
- Anonyymi
Kristityillä on väärä kuva Caucasialaisena hunkkina ristiinnaulittuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityillä on väärä kuva Caucasialaisena hunkkina ristiinnaulittuna.
Aloittaja eli Jumala loi rumat omaksi kuvakseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityillä on väärä kuva Caucasialaisena hunkkina ristiinnaulittuna.
Jesaja 53
1Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
2Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
3Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jesaja 53
1Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
2Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
3Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.Jumalan toinen pää ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jesaja 53
1Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
2Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
3Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.Tämän sivuuttavat aina täysin.
- Anonyymi
Jos olisin jumala ja kaunis, niin olisin tehnyt gasellin omaksi kuvakseni.
- Anonyymi
Ehkä Jumalalla on ongelma kehokuvansa kansssa ja siksi leikkii ikuista kuurupiiloa.
- Anonyymi
Nimenomaan näin. Jos Jumala olisi komea, kyllä hänen kelpaisi näyttää naamansa. Jumalahan on varoittanut, että joka hänet näkee, kuolee heti. Että niin karsee tapaus se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan näin. Jos Jumala olisi komea, kyllä hänen kelpaisi näyttää naamansa. Jumalahan on varoittanut, että joka hänet näkee, kuolee heti. Että niin karsee tapaus se on.
Hai haloo, se oli se toinen satuhahmo - Mustanaamio!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hai haloo, se oli se toinen satuhahmo - Mustanaamio!
Kojak on sexy myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hai haloo, se oli se toinen satuhahmo - Mustanaamio!
Kojak on sexy myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hai haloo, se oli se toinen satuhahmo - Mustanaamio!
Kojak on sexy myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hai haloo, se oli se toinen satuhahmo - Mustanaamio!
Kojak on sexy myös.
- Anonyymi
Urpo
- Anonyymi
Hauska tutustua Urpo! Onko sukunimesi siis Leppänen?
- Anonyymi
On karhu.
- Anonyymi
jumala on transu ja käy paskalla 🤔
- Anonyymi
Käyvätkö transutkin :O
Ja ihan paskalla asti :O - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyvätkö transutkin :O
Ja ihan paskalla asti :OKuukautiset vain puuttuvat osalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuukautiset vain puuttuvat osalta.
Ja kohtu sekä munasarjat.
- Anonyymi
Sanotaan se Raamatussakin että se joka näkee Jumalan kasvot joko kuolee tai menettää järkensä.
- Anonyymi
Kaikkea ne sinne Raamattuun viitsivätkin laittaa.
Eikö jo vähempikin valehtelu olisi riittänyt?
- Anonyymi
Ajattele miten kaunis kukka on Ruusu.
Sen luoja ei ole rumilus.
Minä olen tutkinut musiikkia
Edelleen sama huomio
Ei paha
Kun juttelen astrokuvaajan kanssa
Joka kuvaa avaruutta
Taideteoksia
Ei ruma- Anonyymi
Rentun ruusut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rentun ruusut.
Viisut rutussa ruusus jenkassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1482483
- 1801718
- 921588
- 691543
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k6935- 80924
- 68871
- 59835
- 61808
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes176800