Vanhassa testamentissa "Israel" on erittäin keskeinen ja monipuolinen käsite, joka viittaa useisiin asioihin:
Jaakob-patriarkan nimi: Alun perin nimi "Israel" (hepreaksi Yisra'el) annettiin Jaakobille, Iisakin pojalle ja Aabrahamin pojanpojalle, sen jälkeen kun hän paini Jumalan kanssa Penuelissa (1. Moos. 32:28). Nimen selitykseksi annetaan "sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut" tai "Jumala taistelee". Tämä henkilönimi symboloi siis Jaakobin ja hänen jälkeläistensä suhdetta Jumalaan.
Jaakobin jälkeläiset ja kansa: Jaakobin kahdentoista pojan (Reuben, Simeon, Leevi, Juuda, Dan, Naftali, Gad, Asser, Isaskar, Sebulon, Joosef ja Benjamin) jälkeläisistä muodostui Israelin kansa, eli "Israelin lapset" tai "israelilaiset". Tämä kansa oli Jumalan valittu kansa, jonka kanssa Jumala teki liiton ja jolle hän lupasi maan.
Luvattu maa / Israelin maa: "Israelin maalla" (hepreaksi Eretz Yisrael) tarkoitetaan sitä maantieteellistä aluetta, jonka Jumala lupasi Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen (1. Moos. 15). Se oli Kanaaninmaa, joka myöhemmin tunnettiin nimillä Pyhä maa tai Palestiina. Vanha testamentti kuvaa Israelin kansan vaellusta Egyptin orjuudesta tähän luvattuun maahan ja sen valloittamista Joosuan johdolla.
Yhdistynyt kuningaskunta: Kun Israelin heimot yhdistyivät yhdeksi kuningaskunnaksi, ensin Saulin, sitten Daavidin ja Salomonin hallituskaudella (noin 1020–922 eKr.), sitä kutsuttiin Israelin kuningaskunnaksi. Jerusalemista tuli sen pääkaupunki Daavidin aikana.
Pohjoinen kuningaskunta: Salomonin kuoleman jälkeen (noin 922 eKr.) kuningaskunta jakautui kahtia. Kymmenen pohjoista heimoa muodostivat oman valtakuntansa, jota kutsuttiin edelleen Israeliksi (tai Efraimiksi, merkittävimmän heimon mukaan). Sen pääkaupunki oli lopulta Samaria. Tämä pohjoinen kuningaskunta tuhoutui Assyrian valloituksessa vuonna 722 eKr.
Eteläinen kuningaskunta (Juuda): Kuningaskunnan jakautuessa kaksi heimoa (Juuda ja Benjamin) muodostivat eteläisen kuningaskunnan, jota kutsuttiin Juudaksi. Sen pääkaupunki oli Jerusalem. Juudan kuningaskunta koki Babyloniaan pakkosiirtolaisuuden, mutta lopulta palasi maahansa.
Vanhassa testamentissa Israelin tarina on siis kertomus Jumalan suhteesta valittuun kansaansa, heidän vaelluksistaan, liitoistaan, valloituksistaan, nousuistaan ja tuhoistaan, ja lopulta toivosta tulevasta Messiaasta ja palautuksesta. Israelin käsite voi siis viitata yksittäiseen henkilöön, kansaan, maantieteelliseen alueeseen tai poliittiseen kokonaisuuteen (kuningaskuntaan). AI
Jaakob-patriarkan nimi: Alun perin nimi "Israel" (hepreaksi Yisra'el) annettiin Jaakobille, Iisakin pojalle ja Aabrahamin pojanpojalle, sen jälkeen kun hän paini Jumalan kanssa Penuelissa (1. Moos. 32:28). Nimen selitykseksi annetaan "sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut" tai "Jumala taistelee". Tämä henkilönimi symboloi siis Jaakobin ja hänen jälkeläistensä suhdetta Jumalaan.
Jaakobin jälkeläiset ja kansa: Jaakobin kahdentoista pojan (Reuben, Simeon, Leevi, Juuda, Dan, Naftali, Gad, Asser, Isaskar, Sebulon, Joosef ja Benjamin) jälkeläisistä muodostui Israelin kansa, eli "Israelin lapset" tai "israelilaiset". Tämä kansa oli Jumalan valittu kansa, jonka kanssa Jumala teki liiton ja jolle hän lupasi maan.
Luvattu maa / Israelin maa: "Israelin maalla" (hepreaksi Eretz Yisrael) tarkoitetaan sitä maantieteellistä aluetta, jonka Jumala lupasi Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen (1. Moos. 15). Se oli Kanaaninmaa, joka myöhemmin tunnettiin nimillä Pyhä maa tai Palestiina. Vanha testamentti kuvaa Israelin kansan vaellusta Egyptin orjuudesta tähän luvattuun maahan ja sen valloittamista Joosuan johdolla.
Yhdistynyt kuningaskunta: Kun Israelin heimot yhdistyivät yhdeksi kuningaskunnaksi, ensin Saulin, sitten Daavidin ja Salomonin hallituskaudella (noin 1020–922 eKr.), sitä kutsuttiin Israelin kuningaskunnaksi. Jerusalemista tuli sen pääkaupunki Daavidin aikana.
Pohjoinen kuningaskunta: Salomonin kuoleman jälkeen (noin 922 eKr.) kuningaskunta jakautui kahtia. Kymmenen pohjoista heimoa muodostivat oman valtakuntansa, jota kutsuttiin edelleen Israeliksi (tai Efraimiksi, merkittävimmän heimon mukaan). Sen pääkaupunki oli lopulta Samaria. Tämä pohjoinen kuningaskunta tuhoutui Assyrian valloituksessa vuonna 722 eKr.
Eteläinen kuningaskunta (Juuda): Kuningaskunnan jakautuessa kaksi heimoa (Juuda ja Benjamin) muodostivat eteläisen kuningaskunnan, jota kutsuttiin Juudaksi. Sen pääkaupunki oli Jerusalem. Juudan kuningaskunta koki Babyloniaan pakkosiirtolaisuuden, mutta lopulta palasi maahansa.
Vanhassa testamentissa Israelin tarina on siis kertomus Jumalan suhteesta valittuun kansaansa, heidän vaelluksistaan, liitoistaan, valloituksistaan, nousuistaan ja tuhoistaan, ja lopulta toivosta tulevasta Messiaasta ja palautuksesta. Israelin käsite voi siis viitata yksittäiseen henkilöön, kansaan, maantieteelliseen alueeseen tai poliittiseen kokonaisuuteen (kuningaskuntaan). AI
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmiset kirjoittivat raamatun:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanha_testamentti
"Vanha testamentti (VT) on ensimmäinen kristinuskon pyhän kirjan Raamatun kahdesta osasta. Vanha testamentti pohjautuu juutalaisuuden pyhään kirjaan Tanakiin, mutta Tanakin kirjojen järjestys on erilainen kuin Vanhassa testamentissa.[1] Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu pääosin vuosina 550‒330 eaa.[2]"
Raamattu on siis Kansalliseepos.
Israel on paholaisen valtakunta sille vaikuttaa nyt