Venäjän 2022 tarjoamat "rauhanehdot" olivat karmean synkät

Vuoden 2022 keväällä Venäjän Federaatio ja Putin olivat vielä voimiensa tunnossa. Oli kuukauden sodalla kyennyt valtaamaan 15% Ukrainan pinta-alasta. Tuolloin Putinin esittämät rauhanehdot olivat karmaisevat. Ukrainan olisi pitänyt alistua samanlaiseksi vasallivaltioksi kuin Valko-Venäjäkin on.

Ukrainalaiset eivät olleet tällaiseen millään tavalla halukkaita. Venäjän ikeestä oli vapauduttu vasta 30 vuotta sitten, eikä kukaan halunnut sinne takaisin.-

Ennemmin haluttiin vaikka jatkaa silloisin resurssein melko epätoivoistakin puolustussotaa Venäjää vastaan, kuin pysyvästi alistua Venäjän komennon ja sotilassaappaan alle.

Tällä hetkellä sotilaallinen tilanne on kokonaan toinen. Ukrainaa on jo yli 3 vuoden ajan kyennyt puolustautumaan Venäjää vastaan. Se on sodan aikana vallannut Venäjän sotavoimilta alueita Harkovassa ja Hersonissa.

Aseistuksensa ja oman käyntiin polkaistun asetuotantonsa puolesta Ukraina on tällä hetkellä ainakin 5 kertaa vahvempi, kuin mitä se oli 2022 keväällä.

Silti Venäjä tyrkyttää edelleen tuota samaa kevään 2022 "rauhansopimustaan" Ukrainalle allekirjoitettavaksi. Sotilaallisesti ja poliittisesti tilanne on Ukrainan kannalta kuitenkin noin 10 kertaa parempi, kuin mitä se oli 2022 keväällä.

Ukraina ei tule luopumaan Euroopan vahvimmista sotilasvoimistaan, kuten Venäjä edelleen 2022 tyyliin vaatii. Ukraina ei aio eikä tee monia muitakaan Putinin vaatimia asioita.
6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kiina torppasi kokonaan Venäjältä mahdollisuuden ydinaseiden käyttöön Ukrainan sodassa.

Tämä on muuttanut asetelmia totaalisesti. Verrattuna Venäjän keväällä 2022 toistuvasti antamiin uhkauksiin sekä Lännelle että Ukrainalle ydinaseilla vastaamisesta,

Äänestä
  • Venäjä ei käytä ydinaseita, koska se haluaa Ukrainan maat käyttöönsä, eikä saastuneita maita jotka ovat käyttökelvottomia. Lisäksi alueilla asuu edelleen paljon venäläisiä joiden tappamista olisi Putlerin vaikeaa perustella. Eihän Putler Kalsarimyrkyttäjä välitä ihmisistä mitään, mutta se voisi olla vaikea pala puolustella kotiväelle.

    Äänestä

Toivottavasti Venäjä saa mahdollisimman tarkasti ja tiiviisti pidettyä salassa sen, että Venäjältä tuhottiin juuri 40 kappaletta rarkaita, strategisia pommikoneita.

Jos tällainen häpeällinen tappiotieto vuotaa suuren yleisön korviin, se on omiaan viemään kansalaisten luottamusta Putinia kohtaan.

Äänestä

Putinin väki tulee taas samojen täysin nykytilannetta vastaamattoien vaatimustensa kanssa Turkkiin muka neuvottelemaan.

Ukraina ei hyväksy Putinin kakkapapereita, eikä Länsikään kehoita Ukrainaa moiseen suostumaan. Venäjän kaukopommitukset alkavat heti, kun Taurus-ohjukset saadaan ajettua asemiin.

Äänestä

"Venäjä ei käytä ydinaseita, koska se haluaa Ukrainan maat käyttöönsä,
eikä saastuneita maita jotka ovat käyttökelvottomia. "

Täysin kestämöätön tekosyy Venäjältä. Sekä Hiroshiman että Nagasakin kaupungit rakennettiin pian uudelleen pommien jälkeen, ja ihmiset asuneet siellä paukkujen jälkeen jo yli 70 vuotta,

"Lisäksi alueilla asuu edelleen paljon venäläisiä joiden
tappamista olisi Putlerin vaikeaa perustella. "

Rintamalla Putin on tapattanut jo 170.000 venäläistä, ja raajarikkoja vähintään toinen samansuuruinen määrä.

Ei tuo armas, slaavilainen venäläisyys tunnu Venäjän Federaation omalla alueellakaan kovin kummoista suojaa tappamiselta antaa.

Äänestä

Ukrainan sotilaallinen itsetunto kasvaa ja vahvistuu viikko viikolta. Eipä ole ihme, että venäjä alkaa jo pelätä. Venäjän yksi vaatimus rauhansopimukselle on Ukrainan täydellinen aseistariisunta.

Jäljelle saisi jäädä vain joku 5000....10.000 poliisi/sotilaan suuruinen järjestyksenpidon osasto. Muuten kaikki Ukrainan aseet ja asevoimat olisi Putinin vaatimuksen mukaan hävitettävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuoden 2022 keväällä Venäjän Federaatio ja Putin olivat vielä voimiensa tunnossa. Oli kuukauden sodalla kyennyt valtaamaan 15% Ukrainan pinta-alasta. Tuolloin Putinin esittämät rauhanehdot olivat karmaisevat. Ukrainan olisi pitänyt alistua samanlaiseksi vasallivaltioksi kuin Valko-Venäjäkin on.

Ukrainalaiset eivät olleet tällaiseen millään tavalla halukkaita. Venäjän ikeestä oli vapauduttu vasta 30 vuotta sitten, eikä kukaan halunnut sinne takaisin.-

Ennemmin haluttiin vaikka jatkaa silloisin resurssein melko epätoivoistakin puolustussotaa Venäjää vastaan, kuin pysyvästi alistua Venäjän komennon ja sotilassaappaan alle.

Tällä hetkellä sotilaallinen tilanne on kokonaan toinen. Ukrainaa on jo yli 3 vuoden ajan kyennyt puolustautumaan Venäjää vastaan. Se on sodan aikana vallannut Venäjän sotavoimilta alueita Harkovassa ja Hersonissa.

Aseistuksensa ja oman käyntiin polkaistun asetuotantonsa puolesta Ukraina on tällä hetkellä ainakin 5 kertaa vahvempi, kuin mitä se oli 2022 keväällä.

Silti Venäjä tyrkyttää edelleen tuota samaa kevään 2022 "rauhansopimustaan" Ukrainalle allekirjoitettavaksi. Sotilaallisesti ja poliittisesti tilanne on Ukrainan kannalta kuitenkin noin 10 kertaa parempi, kuin mitä se oli 2022 keväällä.

Ukraina ei tule luopumaan Euroopan vahvimmista sotilasvoimistaan, kuten Venäjä edelleen 2022 tyyliin vaatii. Ukraina ei aio eikä tee monia muitakaan Putinin vaatimia asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu