lähinnä vasemmistoliitosta, mukana on luultavasti myös suomenvenäläisiä.
Eli siis nämä joita öyhöttää täällä.
Eli siis nämä joita öyhöttää täällä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 100
Vanhimmat
Eipä ne muuta juuri voi olla.
Ai eikö? Etkö siis ole koskaan kuullut Vapauden Liitosta, VKK:sta ja Kristallihörhöistä? Kaikki täynnä tunnettuja Putlerinpalvojia ja ryzzänkätyreitä. Eivätkä ole vasemmistoa, vaan lähinnä ex-persuja ja muita äärioikeiston öyhöttäjiä.
Täysin mitätön pikkuryhmä
Pienikin voi kasvaa suureksi
Pieni voi pitää myös enemmän ääntä kuin iso ja usein pitääkin.
Tällä sivulla ne on kaikki vassareita.
Niinhän syöpäkin tekee.
Niitä on muutama, vassuja on aikalailla.
Noi ei kasva.
Ai Putinko? Pienen miehen sotarikokset kasvavat päivittäin ja ovat jo nyt aivan hirmu valtavat.
Putinistit ja ryzzänkätyrit ovat mitätön pikkuryhmä, mutta on noillakin edellä mainituilla puolueilla silti yhteensä yli 40 000 äänestäjää ollut viime vaaleissa.
Lisäksi vasemmistoporukoissa venäjämielisiä on vain hyvin pieni osa, mutta noissa puolueissa valtaosa on nimenomaan venäjämielisiä, lähestulkoon kaikki.
Noiden puolueiden äänestäjiä on yli 40 000 ja heistä lähes kaikki ovat venäjämielisiä.
Vasemmistoryhmissä venäjämielisiä taas on hyvin pieni osa, eikä avoimesti sellaisia yleensä edes huolita ehdokkaiksi. Ylivoimainen valtaosa vasemmistoporukoista tukee Ukrainaa eikä ole ollenkaan venäjämielisiä.
Tai Naspuriseuran hölmöistä, joista venäjämielisyyttä ei saa teräsharjallakaan raaputettua pois. Aitoja kommunisteja sieltä "ennen sotia" ajoilta. Suurin osa jo mullaksi muuttuneita.
Just. Mutupersu on tietäjäkin ja persujen tyyliin "aina oikeassa"?
No putlerin islamistina guptamoktaari on boss
Mutta persuthan rakastavat Putinin Venäjää! Ei oppositiota, ei vapaita vaaleja, ei vapaita tiedotusvälineitä. Ainoa totuus vain valtaa pitäviltä! Jos olet eri mieltä, sinut lukitaan vankilaan. Ei seksuaalivähemmistöjä, ei sitä niin hirveesti pelottavaa mystistä vihervasemmistoa, ei wokea! Venäjä on persun taivas ja sitä tänne Suomeenkin haluavat.
Mutta muistakaa: persu pettää aina.
Kun et vassari vaan pärjää.
Ihailiko vanhempasi neukkulaa....hohohohooo?
Perussuomalaiset ovat isänmaallista porukkaa, miten voit väittää niiden olevan venäjämielisiä? Miksi näin selvää asiaa yritetään tuputtaa, ja väittää totuutena.
Höpsistä, ei persut välitä edes tavallisista suomalaisista vaan raharikkaista ja EK:n perseen nuolemisesta.
Täällä ei vasemmistokaan venäjämielistä skeidaa levitä vaan ihan venäläislähtöiset maksulliset trollit syöttää skeidaa, yrittävät epätoivoisesti vaikuttaa ja saada sekasortoa aikaan. By the way, Tynkkynen kävi muutama vuos takaperin ihan kutsuttuna jossain tapahtumassa Venäjällä, jälkeenpäin selitellyt olleensa jossain agenttihommassa siellä.
Sellaiset projektiot tällä kertaa…
Ja demut kauppaavat Putinin kaasua:
https://youtu.be/quhNej6IPpY?si=CmWEltQnlxBjIXZc
Mutta Venäjä ei
Vasurit välittää vaan venäjästä.
Ei suinkaan , mutta sun vanhemmat köyhinä maatyöläisinä ihaili "suurta ja mahtavaa" työläisten masta.
Purran äitikin oli marksilainen ja Rydmanin isoisä kommunisti, isäkin tais olla. Ja Halla-ahon vanhemmat vasemmistolaisia...Että kyllä sä haet hölmöille kommenteillesi vauhtia ihan väärästä suunnasta.
Joko taas "persut" tänne vedät???? Typeryyksien huippu!! Mikä sinun taivaasi mahtaa ollakaan!!????
Juttelet suulla suuremmalla, etkä tiedä asioista tuin taivaallista! Olet saanut nyt nuo "persut" keppisi nokkaan ja tuota jaksat täällä toitottaa!! Hullun hommaa!!
Kremlin paskavalhetta suomalaisten yksimielisyyden murtamiseksi! Mutta täällä tiedetään, mistä joukoista putinatsit löytyvät, vassareista ja vihreistä!
Nämähän haluaisivat itärajan auki ja maamiinakiellon jatkuvan! Eli kaikki esteet pois sloboarmeijalta!
Tavja lakasti metvetevin lahjaa
Venäjämielisiä tulee yhtä lailla äärioikeistosta kuin äärivasemmistosta. Ei Putin turhaan tue eurooppalaisia äärioikeistolaisia järjestöjä ja puolueita.
Suomessa tunnetuimmat putinistit löytyvät VKK:n ja Vapauden liiton riveistä, eivätkä ne ole mitään vasemmistopuolueita. Kummankin puolueen ovat perustaneet entiset persut, kuten hyvin tiedetään.
Lisäksi Kristallipuolue on täynnä venäjämielisiä öyhöttäjiä.
Sekä demareista että varsinkin vasliitosta löytyy eniten venäjämielisiä, kiistatta. Vasurit haluaa esim. itärajan auki, samoin osa demareista. Venäjämielisiä lausuntoja on tullut paljon juuri vasemmiston puolelta, mm. Kiljunen.
VKK ja vapauden liitto ovat merkityksettömiä pikku järjestöjä.
Mihin ne demut ”unohtuivat”?
Demareiden ja vasliiton porukoista löytyy joitain harvoja yksittäisiä venäjämielisiä, mutta he ovat hyvin hyvin pikkuriiikkinen vähemmistö vasemmistolaisista.
Vapauden liitolla ja VKK:lla on 35 000 äänestäjää jotka ovat pääsääntöisesti kaikki puhtaasti venäjämielisiä putinisteja. Sieltä se selkeästi suurin venäjämielisten porukka löytyy.
Hulluutta on, jos suomalaisista löytyy noita venäläismielisiä ihmisiä! Ei kukaan järkevä ihminen tuollaista sotaisaa maata ole kannattamassa!
Hulluutta se olisi, arvostelun puutetta! Ei Suomessa voi niin tyhmiä ihmisiä olla, jotka voivat puolustaa esim. Venäjän tuhotöitä Ukrainassa!! Kauheaa tuo väkivalta, mitä Venäjä harrastaa sukulaiskansansa mailla!
Ihanaa, että Ukraina iskee jo Venäjälle vähän sinne sun tänne!! Voi sanoa Putinille, että SITÄ SAA, MITÄ TILAA!!!!
Olihan meillä 1960-1980 aikana valtavasti taistolaisia stalinistikommareita, jotka fanittivat Neuvostoliittoa ja sen "rauhanohjuksia".
Nyt näistä elossaolevat ja niiden jotkut jälkeläiset kuolaavat Venäjän fasismin ja diktaattori Putinin perään.
Eli mikä tahansa pahuus on vallalla Venäjällä, niin osa kansastamme valitettavasti sylkee isänmaamme päälle!
Vladimir Vladolf Putin-Putler on niin kaksimielisen(kin) mielialahäiriön valtaama sotahullu psykopaatti, ettei tiedä itsekään, onko stalinisti-kommari vai hitleristi-natsi.
Toisaalta näiden kahden maximaalisen pahuuden ero on kuin kuseen piirretty viiva.
Vas vihr sdp spedet
Kaikki ootte vasilien bestiksiä
Jokaisella on mielipiteen, ja sananvapaus!
Miksi sinua häiritsee, että joku muu on erimieltä asioista?
Ryzzä hiljaa.
Katson, että se on arvostelukyvyn puutetta, jos voi olla vähääkään Putinin sotaisen mielen kannattaja! Ei kukaan järkevä ihminen voi sallia tuollaista naapurinsa tuhoa! Vain roisto maa voi tehdä tuollaista, tappaa sukulaiskansaansa ja hävittää systemaattisesti ihmisten koteja!
Roistomainen tuollainen maa on, ei mitenkään voi puolustaa tuollaista hävitystä!
Hyvä, että Ukraina vastaa tuhoamalla lentokoneita ja muita tärkeitä kohteita, Ukraina on sen verran sivistynyt maa, että koettaa välttää henkilöuhreja, kun taas Putin tuhoaa ihmisten koteja ja tappaa ihmisiä!!
Se joku muu taitaa olla mamuksi tekeytyvä ruskipappa ja islamisti Moktar.Gubta
Rauhanuskonnosta kritisointi kielletty
T. Karvahattumoktaari ja putlerylläpito
Jokainen olkoon mitä mieltä haluaa olla.
Mikä mielipidepoliisi sinä yrität olla?
Luuletko, että tuolla arpomisellas joku mielikses muuttaa mielensä🤣
Te ryzzänrakastajat olette maanpettureita.
Miks provosoit ja leimaat ihmisiä, maksetaanko sulle siitä ja minkä verran?? Kummasti trollit riehaantuu kun jotain tapahtuu itärajan takana.
Kukaan ei maksa tuollaisesta mölinästä senttiäkään.
Tyhmyydeksi sanoisin, joka kannattaa tuota tuhon vimmaa, mitä Putinin joukot tekevät Ukrainassa!
Täällä ei ole trolleja, mutta Venäjällä niitä lienee ja ilmeisesti venäläistrollit ovat Suomenkin puolella mielipiteitään laukomassa!! Emme heitä tänne kaipaa lainkaan!
Eikö kristallipallo kerro?
Hinkkaa, hinkkaa, jospa jotain kertois❄🧟♀️🏐
Vasuri Sebastian Tynkkynen tai Loora Huhtasaari?
Se ei ole mitenkään kenellekään selvää. Jos et ole elänyt uutistyhjiössä viimeistä 20 vuotta, olet varmasti huomannut kyllä Venäjän hakeutuneen yhteistyöhön molempien poliittisen kentän äärilaitojen kanssa.
Tyhmyyttä on, jos sellaista Suomesta löytyy?????? Tuollaisen tuholaisen kanssa ei pitäisi olla mitään yhteydenpitoa!!
Öyhöpersujen venäjämielisyys on mitattu moneen kertaa. Se on faktaa. Tietysti on kommunisteissa vielä neuvostoliiton ihailijoita,mutta se porukka on nykyään vaaratonta. Persuista löytyy vaikka mitä katoltaampujaa.
Jännää, ettei teidän ”faktoille” löydy ikinä todisteita.
Persujen kannattajien joukossa on paljon äärioikeistoainesta, onhan Purrakin kuulunut yhteen ryhmään aiemmin ja on ollut sen ryhmän kannattajien kans yhteyksissä myöhemminkin.
Mitä jos lukisit lehtiä?
Savon Sanomistako ne löytyy?
Ehkä siitä tietystä vasemmistolaisuuden öyhösiivestä, joka kannattaa huohottaen kaikkea muutakin sairasta venäläisten sodasta hamasin hirmutekoihin.
Tää totuus ottaa koville vassareilla....heheheee.
Osa on kommareita.
Niin se on aina ollut.
Kyllä se näin.
Vihervassarit ja demarit ovat vaarallisia Suomen turvallisuudelle.
Meillä oli joskus fanaattinen stalinisti, Neuvostoliiton asiamies Jaakko Laakso kansanedustajana.
Nyt tämä sama hemmo on fanaattinen Kremlin hallinnon kannattaja, vaikka tuo regiimi ei selvästikään ole enää kommunistinen, vaan pikemminkin fasistinen.
Meillä on paljon entisiä kommareita ja demareita, jotka ilmeisesti kannattavat Venäjän hallintoa, vaikka Putin julistautuisi tsaariksi. Aika selkärangatonta väkeä sanon!
Vaikea uskoa, eetä fasismin kannattajat tulisivat vasemmalta puolelta! Mutta voihan se niinkin olla. Että kainalontuulettajat eivät ihailekaan diktaattoreita vaan kannattavat demokratiaa ja kansanvaltaa! Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Noita arvoja, joille Putin sylkee
Vasemmistolaisten ja venäjämielisten öyhötys on ajatuksenjuoksultaan hyvin samanlaista. Se paljastaa.
Äärioikeistolaisten ja venäjämielisten öyhötys on ajatuksenjuoksultaan identtistä. Tunnettu tosiasia että Putinin Kreml on koko ajan avoimesti tukenut äärioikeistolaisia puolueita ja ryhmiä ympäri Eurooppaa. Hyvä esimerkki Saksan Afd, täynnä putinisteja.
Eihän Putin turhaan sellaiseen voimavaroja tuhlaisi mikä ei olisi Venäjälle hyödyllistä ja nuo puolueet ja ryhmät ovat avoimesti ajaneet Venäjälle myönteisiä asioita. Kiittävät tuesta ja äänestävät aina Venäjän puolesta.
Sääli suo hölmöläispersu. Mututuntumasi on yhtä metsässä kuin älykkyytesikin. ÄO taitaa olla liki 50.
Juuri tällainen perusteeton ad-hominem paljastaa vasemmistoputinistin.
Osa on jämähtäneitä ex kommareita mutta valtaosa uunatseja putinin makuun. Ei siis suurtakaan eroa.
Höpö höpö. Jos kannatat Afd, Orbania, Trumpia ja Ranskan kansallista rintamaa olet täysin todistettavasti Putinisti. Nuo Eurooppalaiset puolueet saavat todistetusti rahoitusta ja tukea Venäjältä. Ne ovat Putinin keino horjuttaa Euroopan yhtenäisyyttä ja NATO:n 5. artiklan uskottavuutta.
Nimenomaan. Noista oikeistolaisista ja äärioikeistolaisista porukoista löytyy eniten niitä vannoutuneita venäjämielisiä ja kiihkeitä putinisteja.
Silti tollot täällä jankuttavat vain vasemmistosta, vaikka sieltä venäjämielisiä löytyy paljon vähemmän kuin äärioikeistosta.
Harvinaisen tyhmä avaus. Ei mitään pointtia koko jutussa.
Monilla vassareilla suuren ja mahtavan ihannointi on geneettispohjainen ominaispiirre.
Vallankumousta yritettiin 1918 Venäjän bolsujen tuella.
Venäjä on kautta vuosisatojen ollut imperialistinen. Kommunismi oli vain väliaikainen savuverho, jonka avulla pahnan pohjimmaisia ksetettiin - myö Suomessa.
Putin on naZi.
Nämä juuri syyttää persuja putinisteiksi joita eivät ole.
Jokainen täysijärkinen tietää, että persut eivät ole putinisteja.
Jos joku väittää, että esim. JH on putinisti, niin tekee vain itsensä naurunalaiseksi.
Varmaan äärioikeistofasisteissa on entisiä kommunistejakin?
Ääri-ihmiset komppaavat toisiaan. Vihaavat erilaisia ja rakastavat väkivaltaa. Persut flirttailee natsimieleistan kanssa ja ovat jopa hyväksyneet joukkooihinsa muutamia yli-ihmisiä, 'arjalaisia', niinkuin Halla-ahon.
Natsit ja islamistit olivat aikoinaan ystäviä. Nyt natseja ei enää ole, mutta islamisti ovat saneet uudet ystävät vasemmistosta.
Ruotsissa demarit ovat jo tuhonneet lintukotonsa.
Sodan aikana ruotsalaiset olivat lojaaleja natseille. Siksi maata ei edes miehitetty. Kaikki tiesivät, että Saksaan menevä Kiirunan rauta ja nikkeli maksettiin juutalaisten kultahampailla, mutta se ei haitannut bisneksiä.
Putinnnuori Tynkkynen on tiettävästi persu.
Venäjän pakotteita vastaan äänestänyt Huhtasaari on persu.
Venäjämielisten ryhmään mennyt Halla-aho on peru.
Jos jokin ehdokas julkisesti ilmoittautuu putinistiksi, ei takuulla tule valituksi persujen äänillä.
Vanha suola janottaa vassuja
Puten aate sattuu olemaan sama aate kuin meidän vassuilla.
Nii'in. Puttehan nostaa Stalinia uudelleen jalustalle.
Puten aate sattuu olemaan sama kuin Saksan Afd-puolueen kannattajilla. Eivätk he ole mitään vassuja, vaan jyrkän linjan oikeistolaisia, sekä erittäin venäjämielisiä.
Suomessa kiihkeimmän putinistit ja venäjämieliset löytyvät Vapauden liitosta ja VKK:n riveistä, eikä niissäkään ole vassuja. Molemmat puolueet ovat ex-persujen perustamia.
Pietarin trollit kirjoittelee tänne venäjämielisiä kommentteja.
Nato-vastaisia, Ukraina-vastaisia jne.
On meillä toki sekä venäjämyönteisiä, tyyliin Paavo Väyrynen, että vaikkapa Nato- (ja usein myös EU-)vastaisia, jotka vastustavat myös Venäjää.
Sitten on perinteiset kotimaiset trollit, jotka voi väitää samassa kejussa sekä puolesta, että vastaan, vain ärsyttääkseen lukijoita.
Meitä on moneen lähtöön.
Vassarit on vasemmistolaisia ja kommunismi, sosialismi, marxismi jne. on vasemmistolaisuutta. Turha edes keskustella siitä, etteikö vassarit olis samaa Iahkoa Putinin kanssa.
Ovatko Vapauden liitto ja VKK samaa lahkoa Putinin kanssa ja vassuja?
Ovatko Saksan Afd, Itävallan FPÖ, Ranskan Kansallinen liittouma, Unkarin Fidesz ja Italian Pohjoisen liitto samaa lahkoa Putinin kanssa? Kaikki ne ovat täynnä venäjämielisiä putinisteja ja Venäjän ystäviä ja tunnetusti oikeistolaisia puolueita.
Onko Trump samaa lahkoa Putinin kanssa?
Trump on tunnetusti Putinin ja Venäjän hyvä ystävä. Ei syytä Venäjää mistään, ei vaadi Venäjältä mitään, käskee USA:n äänestämään YK:ssa Venäjän kanssa samaa, ei aseta mitään pakotteita Venäjälle vaikka Venäjä tekisi mitä tahansa ja antaa Putinille täysin vapaat kädet tehdä Ukrainassa mitä haluaa.
Trump on siis tyylipuhdas putinisti.
Trump on yksikertainen hölmö ääliö, joka peri isältään mittavan omaisuuden.
Säälittävää, että joku vielä yrittää puolustaa tuollaista sakkia.
Ylös vaan.
Vihreät peesaa vassareita.
Kun tätäkin keskustelua lukee, näen suomen kauniin tulevaisuuden:
https://www.youtube.com/watch?v=dHrh8_l439U&pp=ygUKSGVsbCBtYXJjaA==
Vasuri pölvästeillä on tuota vapaa-aikaa näpytellä keskusteluissa. Töissähän ei yksikään vasuri aattellisista syistä käy, elämäntapamatoja kun ovat.
Fyj helvetti kertakaikkiaan👊🏼
Sale on kokoomuksen kasakka
sdp- Sanna on Putlerin huora