täyssähköauton kohdalla on syytä huomioida myös mahdollisesti kalliimpi vakuutusmaksu.

Anonyymi-ap

Ota huomioon jäännösarvo

Hentisen mukaan yritykset ovat kiinnostuneita autohankinnoissaan etenkin siitä, kannattaako hankinta kohdistaa polttomoottori- vai täyssähköautoon.

– Tähän ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, koska kaikki käyttötarpeet ovat erilaisia. Sähköauton käyttö on laskennallisesti edullisempaa, mutta hankintahinta on kalliimpi.

Asiantuntija kehottaa yrityksiä huomioimaan sähköautojen jälleenmyyntiarvon muutoksen, johon voi liittyä riski. Osamaksu- tai rahoitusleasingin valinnut yritys joutuu Hentisen mukaan ottamaan jäännösarvon huomioon toisin kuin huoltoleasingin kohdalla. Jälkimmäisessä jäännösarvo on sisällytetty ”riskikertoimena” sopimuksen hintaan.

– Esimerkiksi Teslan kohdalla on huomattu, että jäännösarvot eivät ole vastanneet sitä, mitä on ajateltu. Kun uusien autojen hintoja on laskettu äkillisesti ja autot on kirjattu tietyllä arvolla yrityksen kirjanpitoon, on syntynyt myyntitappiota myös autoliikkeille ja leasing-yhtiöille.

Joidenkin sähköautojen odottamaton hintojen lasku on lisännyt Hentisen mukaan tarvetta auto-omistuksen kokonaiskustannusten tarkastelemiseen.

– Polttomoottoriauto tai jopa dieselauto on voinut osoittautua hyväksi vaihtoehdoksi, kun ottaa huomioon hankinnan arvon ja jälleenmyyntiarvon. Yritykset ovat suunnanneet hankintoja perinteisiin, luotettavaksi koettuihin merkkeihin, joilla on vakaa hinnoittelupolitiikka. Nämä merkit eivät ole enää perässä sähköautojen kehityksessä kuten ehkä takavuosina, Hentinen jatkaa. Hän huomauttaa, että täyssähköauton kohdalla on syytä huomioida myös mahdollisesti kalliimpi vakuutusmaksu.

yrittäjät.fi

0

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

        Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
        Maailman menoa
        171
        4787
      2. Haluaisitko enemmän ?

        Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
        Ikävä
        169
        1631
      3. Vihjeitä kaivatusta

        Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
        Ikävä
        66
        1457
      4. Rakas mussukka

        anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
        Ikävä
        65
        960
      5. Lieksa missä syy?

        Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
        Lieksa
        124
        797
      6. Mira Luoti, Vain Elämää

        kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
        Maailman menoa
        6
        767
      7. Niin pettynyt

        Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
        Ikävä
        54
        758
      8. Martina Jeopardyssa

        Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
        Kotimaiset julkkisjuorut
        191
        741
      9. En olisi uskonut et

        Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
        Ikävä
        66
        739
      10. miehelle naiselta

        Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
        Ikävä
        75
        720
      Aihe