Plastiikkakirurgi Furkat Mansurow. Turkulainen plastiikkakirurgi sai sakkoja potilasasiakirjojen väärentämisestä. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin Turussa klinikkaa pitäneen plastiikkakirurgin, joka oli väärentänyt potilasasiakirjoja. Sama oli tapahtunut kahdelle eri potilaalle.
https://www.ts.fi/uutiset/6477706
https://yle.fi/a/74-20121868
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut yksityisen plastiikkakirurgin päiväsakkoihin kahdesta väärennöksestä potilasasiakirjoissa.
Kahdelle potilaalle oli tehty plastiikkakirurgisia toimenpiteitä yksityisellä plastiikkakirurgiaan erikoistuneella klinikalla.
Ensimmäinen asianosaisena oleva potilas oli saanut komplikaatioita leikkauksen jälkeen vuonna 2019. Potilas oli tehnyt valituksen Potilasvakuutuskeskukselle. Toinen potilas oli taas ollut leikkauksessa vuonna 2016, ja koska ei ollut tyytyväinen lopputulokseen, hän oli käynyt vastaanotolla neljä kertaa vuonna 2019 ja tehnyt syyskuussa myös valituksen Potilasvakuutuskeskukseen.
Syyttäjä katsoi haastehakemuksessaan, että vastaaja oli muuttanut useaan otteeseen potilaskertomuksia molempien potilaiden osalta ilman lääketieteellistä syytä sen jälkeen, kun oli saanut tietoonsa valitukset Potilasvakuutuskeskukselle.
Tietosuojavaltuutetulta lausunto oikeuteen
Syytetty oli syyttäjän mukaan poistanut potilaskertomuksista osia ja lisännyt sinne asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Tällaisia lisäyksiä olivat haastehakemuksen perusteella olleet toisen potilaan osalta muun muassa leikkausriskien hyväksyminen ja keskustelu komplikaatioriskeistä sekä hiuslisäkkeiden käyttö. Lisäksi syytetty oli poistanut maininnan, ettei potilas tupakoi.
Vastaaja kiisti syytteet ja katsoi, että potilakertomusten muutokset olivat oikeutettuja ja oikeellisia.
Oikeudessa oli käytössä kuitenkin tietosuojavaltuutetun lausunto, jossa katsottiin, että kummassakin tapauksessa potilastietoja oli muutettu tai täydennetty hoitotoimenpiteiden päättymisen jälkeen, jolloin kyse ei ollut enää tarpeellisista tiedoista. Lausunnossa katsottiin, että jos muutokset tehtiin hoitovirheilmoitusten selvittämiseksi ja virhevastuun selittämiseksi, voitiin katsoa, ettei kyse ollut enää potilaan hoitoon liittyvistä tarkoituksista. Lausunnossa katsottiin täten, että täydennykset ja muutokset oli tehty oikeudettomasti.
Oikeus päätyi tuomitsemaan lääkärin 70 päiväsakkoon, joka tämän tuloilla tekee vajaa 10 000 euron sakkomaksun. Lisäksi vastaaja tuomittiin maksamaan asianomistajille yhteensä 3 300 euroa kärsimyksestä ja vajaa 30 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Kuluttajilla on oikeus tietää millaisen henkilön hoidettavaksi ovat menossa. Onko joku eri mieltä ?????
Turkulainen plastiikkakirurgi sai sakkoja potilasasiakirjojen väärentämisestä
8
623
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos linkityksestä. Muista kun luin mediassa juttua kahdesta eri naisesta, joiden leikkaus oli epäonnistunut. Kerrottiin että kirurgi oli muuttanut potilaskertomusta myöhemmin ja muutettuja kohtia oli lainattu artikkeliin. Hoono soomi paistoi ja mietin heti olisiko F M kysessä. Kävin nimittäin kerran hänen konsultaatiossaan, ja hänen vastaanotolleen pääsi heti. Samoin leikkausaika olisi järjestynyt heti seuraavalle viikolle kasvojenkohtoukseen. No en mennyt. Mielestäni osaavalle kirurgille ei pääse operoitavaksi noin nopeasti. Esim. Diezin vastaanotolle pääsin konsultaatioon 1,5kk ajanvarauksesta ja siitä toiset 1,5kk niin leikattiin.
Furktista tuo kaikin puolin huonot vibat. - Anonyymi
- Anonyymi
Onko mahdollisesti rahalla onnistunut vaientamaan aikaisemmin?
- Anonyymi
Uhkailulla ja rahalla. Venäläinen mentaliteetti, sanotaan että voi tapahtua mitä vain jos viet asiaa eteenpäin tai et poista kirjoituksia. Onneksi moni on uhmannut näitä pelotteluja ja totuus on tullut esille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uhkailulla ja rahalla. Venäläinen mentaliteetti, sanotaan että voi tapahtua mitä vain jos viet asiaa eteenpäin tai et poista kirjoituksia. Onneksi moni on uhmannut näitä pelotteluja ja totuus on tullut esille.
Svedjeholm maksanut järjestelmällisesti potilaita hiljaiseksi, Mansurow tekee samaa peitellääkseen jälkiään. Onneksi löytyy myös niitä asiakkaita, jotka tuovat asiat julkiseksi ja vievät ne oikeuteen. Kannattaa välttää näitä toimijoita.
- Anonyymi
Ainakin tämän palstan moderaattorit ovat täysin tiettyjen kirurgien talutusnuorassa.. ai niin eihän muutama niistä ole edes kirurgi..
- Anonyymi
Eipä ole, ei. Juurikin potilasturvallisuuden takia asioista puhuminen niitten oikeilla nimillä on tärkeää. Esim joku tyttörukka voi menettää rahansa johonkin perseenkohotusleikkaukseen, joka voi yllättäen mennä päin p ersettä
- Anonyymi
Tämän firman toimijalla rikosTUOMIO
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1553901Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,913306SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.892687Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2782510Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392266Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1051938- 421029
- 95998
- 53889
Haapaveille jotain uutta!
Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.16830