Tiedeyhteisö on väärässä: kuolleet herätetään eloon

Anonyymi-ap

Tiedeyhteisö uskoo vahvasti että Jumala ei ole luonut ihmistä ja maailmaa. Se uskoo että maailma on syntynyt jonkinlaisen luonnollisen ilmiön kautta ja ihminen kehittynyt evoluution seurauksena. Tämä vallitseva usko perustuu siihen, että iso osa tiedeyhteisöstä on jumalankieltäjiä ja heillä on voimakas halu nähdä asiat aina vastoin sitä, mitä Raamatussa on. Tiede itsessään on työkalu erilaisten luonnollisten ilmiöiden tutkimiseen, mutta tiedeyhteisö on hyvin kantaa ottava ja puolueellinen, koska he ovat vain joukko tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin.

Tiede ei ole myöskään ikinä laboratoriossa tai tutkimuksissa todistanut että kuollut ihminen olisi herännyt eloon. Kuolleen herääminen eloon, ei siis ole mikään arkipäiväinen ja luonnollinen ilmiö. Tämä on jo Raamatustakin selvä asia, koska Jeesuksen kuolleista nousemista ei alkuun uskonut juuri kukaan, eivät edes opetuslapset.

Me uskovat uskomme että Jumala kykenee herättämään kuolleet ja on herättänyt Jeesuksen kuolleista. Se ei ollut tieteen saavutus vaan Jumalan tekemä ihme. Jos me pystymme uskomaan siihen että Jeesus on herätetty kuolleista, niin on aivan helppo uskoa siihen, että tiedeyhteisö on täysin väärässä luomisesta ja ihmisestä, mitä tulee meidän alkuperään. Jos uskomme, että Jumala voi herättää kuolleet ja että ihmiset ovat epäuskossaan väärässä, niin voimme aivan hyvin hyväksyä sen, että ihmiset ovat myös väärässä monissa muissa, paljon vähäisemmissä uskomuksissaan.

Enemmistö valitsi natsit 30-luvun Saksassa. Enemmistö valitsi kommunismin Neuvostoliitossa. Enemmistö ja kovaäänisin joukko ei koskaan ole historiassa ollut oikeassa. Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi Raamatun mukaan vain pieni osa israelilaisista. Tänä päivänä siihen ihan todella uskoo hyvin harva ihminen. En laske uskoviksi ihmisiä kirkkoon kuulumisen perusteella.

2

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      mitäs se jumalan kansa on viimeaikoina puuhaillut 🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      238
      2709
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      827
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      128
      806
    Aihe