Yksi valopää väittää, että Raamatussa ei kuvata lainkaan ihmeitä; sen ihmeteot olivatkin ihan tavallisia ja mahdollista kenen tahansa tehdä. Tämä on valhe.
Raamatun ihmeteot eivät olleet tavallisia eikä niitä voinut tehdä kuka tahansa. Ne olivat hyvin harvinaisia eikä ihmisillä ollut luonnostaan kykyä tehdä niitä. Ne tehtiin joko Jumalan tai pahojen henkien voimalla.
Raamatun kirjoittajat tiesivät, ettei kirveen terä kellunut veden päällä eikä ihminen voinut kävellä veden päällä. Tarvittiin Jumalan vaikuttama ihme, jotta näin tapahtui. Samoin sairaiden parantaminen ja kuolleiden herättäminen: ne teot tehtiin Jumalan voimalla ja ne olivat ihmeitä.
Millaisia olivat Raamatun ihmeteot
20
199
Vastaukset
- Anonyymi
Raamatun tarujen ihmeitä on pohdittu aina välillä. Ne voi jakaa esimerkiksi seuraavaksi:
1. Kansantarut tai huhuihin perustuneet väittämät, joita ei ole tapahtunut.
2. Kertomukset, jotka voivat löyhästi perustua johonkin aitoon tapahtumaan, mutta jota on liioteltu tai siihen on lisätty jotain asian paisuttelemiseksi.
3. Kansanmiehen tekemät jekut, joita katsojat luulivat "taikuudeksi"
4. Ihmeelliseltä vaikuttavat jutut, mitkä saattoivat aidosti tapahtua. "Yksi valopää väittää, että Raamatussa ei kuvata lainkaan ihmeitä..."
Raamatusta voidaan puhua termistä 'ihme', mutta käsitteellisesti se ei ole nykyajan määritelmän mukainen ihme. Nykyajan määritelmän mukainen ihme on "luonnonlakeja noudattamaton tapahtuma". Raamatun kirjoittamisen aikaan ei tunnettu luonnonlakeja, joten siellä ei voi olla myöskään nykyajan käsitteen mukaisia ihmeitä. Siksi ihme on anakronistinen käsite.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihme
"...sen ihmeteot olivatkin ihan tavallisia ja mahdollista kenen tahansa tehdä."
Näin ei kukaan ole väittänyt. Raamatussa sepitetyt ihmeet eivät olleet tavanomaisia, mutta sen ajan maailmankuvan mukaan ne eivät myöskään olleet mahdottomia koska ei tunnettu luonnonlakeja ja maailmankaikkeutta. Raamatun aikaan kirveen terät eivät tavallisesti kelluneet, miehet eivät tavallisesti kävelleet vetten päällä eikä aurinko tavallisesti pysähtynyt taivaalle, mutta ne olivat mahdollisia koska niistä oli sepitetty juttuja.
Moderni ihminen tietää, että kirveen terän nostaminen järven pohjasta veden pinnalle kellumaan tai miehen kävely veden päällä on mahdotonta koska se edellyttää gravitaation (=luonnonlaki) manipulointia. Tästä tiedämme, että nämä ihmeet ovat sepitettyä paskaa.
Sama pätee auringon pysäyttämiseen taivaalle. Me tunnemme riittävällä tarkkuudella maailmankaikkeuden rakennetta ja tiedämme, että jos aurinko olisi pysähtynyt taivaalle, seurauksena olisi ollut kaiken elämän tuhoavat maanjäristykset ja hyökyaallot. Tästä tiedämme, että auringon pysähtyminen taivaalle yhtäkkiä on mahdotonta ja siksi Raamatun tarina on puhdasta paskaa.
Vain delusionaalinen mielisairas puolustaa näitä Raamatun ihmeitä, olipa argumentti mikä tahansa (ad hominem minua vastaan, vertauskuvallisuus, semanttiset virheet käännöksistä johtuen, liioittelu yms.). Nämä ovat ykksinkertaisesti puhdasta paskaa ja niihin uskovat ovat delusionaalisia.- Anonyymi
Raamatun kirjoittajat tunsivat sairaudet ja kuoleman. Parantaminen ja kuolleista herättäminen ei ollut heille mikään "luonnollinen" tapahtuma.
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun kirjoittajat tunsivat sairaudet ja kuoleman. Parantaminen ja kuolleista herättäminen ei ollut heille mikään "luonnollinen" tapahtuma.
"Parantaminen ja kuolleista herättäminen ei ollut heille mikään "luonnollinen" tapahtuma."
Totta kai parantuminen on luonnollinen tapahtuma. Paraneehan vielä nykyaikanakin ihmisiä ilman hoitoa tai hoidoista huolimatta. Se on ihan normaalia evoluutiota silmiemme edessä. Kuolleista herättäminen on taas puhdas kopio Asklepioksen myytistä. Asklepioksen elämän kaari on hämmentävän samanlainen Jeesuksen kanssa.
Asklepios syntyi ihmisnaisen ja miesjumalan liitosta. Asklepios oppi parantamaan niin taitavasti, että lopulta osasi herättää kuolleita. Hades suuttui tästä koska hänellä loppuisi asiakkaat. Zeus oli myös huolissaan siitä, että Asklepios opettaisi taidon muillekin. Siksi Zeus tappoi Asklepioksen, mutta tämä nousi kuolleista ja tuli täydeksi jumalaksi.
Pelkästään Asklepioksen myytin valossa minä pidän Jeesusta 100% varmuudella sepitettynä hahmona. Siinä on niin paljon yhteistä Asklepioksen myytin kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Asklepios
- Anonyymi
Raamatun tapahtumia pidetään usein ihmeinä, koska ne kuvaavat yliluonnollisia ilmiöitä, jotka eivät noudata luonnonlakeja. Esimerkiksi Jeesuksen kävely veden päällä ja veden muuttaminen viiniksi ovat klassisia esimerkkejä ihmeistä[43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054](https://dailyverses.net/fi/ihmeet?citationMarker=43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054 "1").
Toisaalta jotkut tutkijat ja historioitsijat ovat yrittäneet löytää luonnollisia selityksiä Raamatun ihmeille. Esimerkiksi Nooan arkin tarinaa on yhdistetty muinaisiin tulviin, kuten Mustanmeren vedenpaisumukseen[43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054](https://listafriikki.com/yhteiskunta/10-selitysta-raamatun-ihmeille/?citationMarker=43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054 "2").
Kristinuskon näkökulmasta ihmeet ovat keskeinen osa uskoa, ja niitä pidetään todisteina Jumalan voimasta ja läsnäolosta[43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054](https://www.miksiuskon.net/mit-ovat-ihmeet?citationMarker=43dcd9a7-70db-4a1f-b0ae-981daa162054 "3"). Uskonnollisessa kontekstissa ihmeiden olemassaolo ei ole riippuvainen tieteellisistä selityksistä, vaan ne nähdään Jumalan tekoina.
Haluatko tarkempia esimerkkejä Raamatun ihmeistä? 😊 - Anonyymi
Miksi ateismipalstalla puhutaan pääosin juutalaisten kirjoituksista?
Siksi koska yli puolet maapallon ihmisistä uskoo noihin paikkansa pitämättömiin sepityksiin eli ovat jonkin aabrahamilaisen teistisen uskonnon harjoittajia. Ateismin keskeinen kysymys on: "Miksi jumaliin ei kannata uskoa?". Nämä sadut ovat vahvimpia argumentteja ateismin puolesta.
- Anonyymi
Saduissa tapahtuu kaikenlaisia ihmeitä. Se on ihme, että jotkut ottavat sellaiset ihan tosissaan.
- Anonyymi
kyllä yhtenä ihmeenä voidaan pitää sitä että täällä on 1. itsepintaisia ateisteja mutta mukavia ja numetp 2. väittämässä että yli puolet maapallon väestöstä elää jonkunlaisessa delusion asteikolla.
Raamatun väitteet ihmeistä esimerkiksi
Niin eihän niitä voi mitenkään todistaa mutta ne edelleenkin säilyvät Raamatussa eikä niitä kukaan kumoa.
kuoleman voittaminen on varmasti kaikista suurin näistä näistä herätyksistä mitenkä on mahdollista että Jeesus kävelee haudasta ulos ja todistajia on paikalla. Lasaruksen herättäminen haudasta kun keho alkaa jo rapistua. mitä sanoo patologi. ???
Siinä logiikan kanssa tulee kyllä suuria ongelmia. Voiko kukaan uskoa. Mutta 4 päivää on rajoissa. Mahdotonta.- Anonyymi
Onkin tosi järkevää tehdä mädästä ruumiista ja tuhkista elävä ihminen sen sijaan, että ottaisi parempaa ainesta ja tekisi siitä uuden ruumiin.
- Anonyymi
Annapa valopään kuvitella mitä lystää.
Raamattu nimenomaan kuvaa ihmeitä ja yliluonnollisia tapahtumia.
Jos ei se kuvaisi, sehän olisi vain satua ja historiaa sekaisin.
Ihmeet tekee siitä Raamatun.- Anonyymi
Harry Potter nimenomaan kuvaa ihmeitä ja yliluonnollisia tapahtumia.
Jos ei se kuvaisi, sehän olisi vain satua ja historiaa sekaisin.
Ihmeet tekee siitä Harry Potterin.
- Anonyymi
Heh, heh... kyllä näitä hyväuskoisia höppänöitä riittää, jotka tällaisiin satukertomuksiin uskovat. No, ei ihme, kun horoskooppeihinkin ja muihin älyttömyyksiin vielä tänä päivän uskotaan.
- Anonyymi
Ei ole kristillistä väittää että neljä päivää kuolleena oleva ihminen herää herää ja herätetään henkiin K'18. Jeesus kumoaa tämän juorun. Ihmistekoinen vakuutus. Paholaisen töitä. Kehon kuolemalla ei tulisi leikkiä.
- Anonyymi
Sanotaan näin, että kun Jumala tilapäisesti neutraloi Higgsin kentän vaikutuksen kirveen terään, niin siinä terä kelluu. Fotoneilta ja gluoneilta nyt ei tietenkään tarvitse massaa poistaa, mutta kaikilta muilta hiukkasilta kyllä. On siinä outokvarkilla ihmettelemistä, että miksei Higgsin bosoni enää tykkää kaveerata.
- Anonyymi
Lasaruksen loppuelämästä ei ole paljon tietoa Raamatussa. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista, mikä johti siihen, että monet uskoivat Jeesukseen.
Tämän jälkeen Lasaruksesta ei mainita enää Raamatussa.
Tarunhohtoinen tarina movie shining summer breeze.
Raamatusta on pakko poimia vain Jeesuksen rakkaus. - Anonyymi
Perinteisen kristillisen perimätiedon mukaan Lasarusta alettiin vainota herättämisensä jälkeen, ja hänet pantiin laivaan yhdessä siskojenssa Marian ja Martan kanssa. He päätyivät Kyprokselle tai Kitioniin, jossa Lasarus toimi piispana.
Historialliset lähteet eivät anna tarkkaa tietoa Lasaruksen myöhemmistä vaiheista. On olemassa useita legendoja ja perinteitä, jotka kuvaavat hänen loppuelämäänsä eri tavoin.
Kristittynä on mahdollisuus myös kyseenalaistaa
Jeesus kun todistaisi itse mikä on totta.
Se olisi Jees Thank You really appreciate
Myös Hitleristä on väitteitä 0% - Anonyymi
Jos käytetään lääketieteellistä kuoleman määritelmää, niin kuolleista herättäminen on määritelmällisesti mahdotonta. Siis myös yliluonnolliset mahdollisuudet kuolleista herättämiseen on suljettu pois.
Lääketieteessä kuolema tarkoittaa elimistön toimintojen PYSYVÄÄ lakkaamista.- Anonyymi
Extremist_atheist on sitä mieltä, että Raamatun kirjoittajat eivät tienneet olevan mahdotonta, että pysyvästi kuollut heräsi henkiin. He pitivät sitä mahdollisena. Siksi Lasaruksen uskottiin heränneen kuolleista neljäntenä päivänä kuolemansa jälkeen. Sehän oli vain luonnollista, ei mikään ihme!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Extremist_atheist on sitä mieltä, että Raamatun kirjoittajat eivät tienneet olevan mahdotonta, että pysyvästi kuollut heräsi henkiin. He pitivät sitä mahdollisena. Siksi Lasaruksen uskottiin heränneen kuolleista neljäntenä päivänä kuolemansa jälkeen. Sehän oli vain luonnollista, ei mikään ihme!
Niin, hänen mielestään juutalaiset pitivät ihmeitä ihan tavallisina jokapäiväisinä tekoina, joita kuka tahansa pystyi tekemään: kävelemään veden päällä, tyynnyttämään myrskyn sanoillaan, parantamaan sairaita ja herättämään kuolleita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390