Kokoomus valehtelee taas SDP:n verolinjauksista, yllättikö?

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kritisoi kokoomuksen kansanedustajien väitteitä siitä, että SDP olisi ehdottanut varallisuusveroa yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville kasvavien puolustusmenojen rahoittamiseksi.

Muun muassa kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen kritisoi SDP:tä epäselvästä kannasta uusiin veroihin. Hän vaati torstaina puolueelta suoraa kantaa varallisuusveroon.

Räsäsen mukaan kasvavien puolustusmenojen rahoittamisesta on käytävä laajaa yhteiskunnallista keskustelua, sillä puolustusmenojen arvioidaan nousevan useilla miljardeilla euroilla seuraavien vaalikausien kuluessa.

Samaan aikaan julkinen talous on raskaasti velkaantunut, Räsänen muistuttaa. SDP ei silti ole esittänyt uutta veroa niiden rahoittamiseksi, hän sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Kansanedustaja peräänkuuluttaa kokoomukselta vastauksia siihen, miten puolue aikoo rahoittaa tulevat puolustusmenot.

– Sen sijaan, että kokoomus pelottelee kansaa oman mielikuvituksensa tuotteilla, niin heidän luulisi kertovan, miten tulevat miljardien tarpeet katetaan, Räsänen sanoo.

Hän huomauttaa, että Suomi on jatkanut velkaantumistaan kokoomuksen hallitusvastuun aikana.

– Onko kokoomus unohtanut, että heidän johdolla Suomi velkaantuu tällä hetkellä ennätystahtia ja keskituloisten palkansaajien verorasitus on nostettu korkeimmilleen kymmeneen vuoteen, toteaa Räsänen.
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

SAK:n Elorantahan tuota ehdotti muutama viikko sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen kritisoi kokoomuksen kansanedustajien väitteitä siitä, että SDP olisi ehdottanut varallisuusveroa yli 100 000 euroa vuodessa tienaaville kasvavien puolustusmenojen rahoittamiseksi.

Muun muassa kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen kritisoi SDP:tä epäselvästä kannasta uusiin veroihin. Hän vaati torstaina puolueelta suoraa kantaa varallisuusveroon.

Räsäsen mukaan kasvavien puolustusmenojen rahoittamisesta on käytävä laajaa yhteiskunnallista keskustelua, sillä puolustusmenojen arvioidaan nousevan useilla miljardeilla euroilla seuraavien vaalikausien kuluessa.

Samaan aikaan julkinen talous on raskaasti velkaantunut, Räsänen muistuttaa. SDP ei silti ole esittänyt uutta veroa niiden rahoittamiseksi, hän sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Kansanedustaja peräänkuuluttaa kokoomukselta vastauksia siihen, miten puolue aikoo rahoittaa tulevat puolustusmenot.

– Sen sijaan, että kokoomus pelottelee kansaa oman mielikuvituksensa tuotteilla, niin heidän luulisi kertovan, miten tulevat miljardien tarpeet katetaan, Räsänen sanoo.

Hän huomauttaa, että Suomi on jatkanut velkaantumistaan kokoomuksen hallitusvastuun aikana.

– Onko kokoomus unohtanut, että heidän johdolla Suomi velkaantuu tällä hetkellä ennätystahtia ja keskituloisten palkansaajien verorasitus on nostettu korkeimmilleen kymmeneen vuoteen, toteaa Räsänen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu