Kaksi kokousta viikossa on aivan liikaa.
Kokouksia liikaa
13
266
Vastaukset
- Anonyymi
Yksikin on liikaa.
Ei välttämättä🤔
- Anonyymi
On joo jos pitää paikan päällä olla. Netin kautta ihan ok
- Anonyymi
Minäkin seuraan netistä kokouksia. Eivät ne siitä huolimatta jaksa kiinnostaa suuremmin.
Miten niistä satuolennoista riittää juttua kaksi kertaa viikossa vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Eihän heillä ole mitään uutta sanottavaa. Se on yhtä ja samaa jauhantaa, joka on täysin mielenkiinnotonta.
- Anonyymi
Ne ovat yhtä tärkeitä, kuin sinun päivittäin useat kirjoitukset peräilmasta.
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovat yhtä tärkeitä, kuin sinun päivittäin useat kirjoitukset peräilmasta.
Älä naurata. Peräilmakirjoitukseni ovat suoraan Suolikaasujumala Sepolta, eli jumalallista alkuperää. Eivät mitään Penissylvaanian risuparran ja juopon houreita. Olen muuten hänen ylimmäinen sanansaattajansa maanpäällä, että pientä kunnioitusta.
- Anonyymi
Kirjassa Lapset (vuodelta 1942) sanottiin suuren ahdistuksen alkaneen 1914 ja kasvaneen joka vuosi.
Kirja neuvoi jättämään lasten hankinnan Harmagedonin jälkeiseen aikaan.
Miksi nykyinen lahkojohto ei vaadi noudattamaan tätä ohjetta ?- Anonyymi
Luulisin, että nykyinen lahkojohto kieltää tuon opin. Vaikka se perusopin mukaan on Jehovalta.
- Anonyymi
Turha rutista aloittajan kokouksista kun et luultavasti käy yhdessäkään kokouksessa saati olet JT. Vähäs taas haiskahtaa koko aloitus. Tälläisiä samantapaisia feikki aloituksia on täällä foorumilla useita.
- Anonyymi
Kokoukset ovat pitkäveteisiä ja mitäänsanomattomia.
- Anonyymi
Kaiheaa oli, kun vuosia sitten oli kolme kokousta viikossa. Yksi kokous riittää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905489Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2981889- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363