Mikä v***n ajattelu

Mistä te vapaa-ajattelijat kuvittelette olevanne vapaita? Entä tarkoittaako se, että oletettu vastapuoli (se, jota te opponeeraatte) olisi epävapaa jostakin…. Siis mistä?
Pitemmittä saivarteluitta väitän, että haukutte väärää puuta kuin koira, joka ilmoittaa pyssymiesisännälleen linnun olevan tässä kuusessa, vaikka se todellisuudessa olisikin viereisessä männyssä, ja tässä olisikin vain orava.
Mitä nimittäin on ajattelu.
Se on sitä, että jostakin nousee kysymys: ”mitä tämä on?”, ja siihen vastaus ”tämä on sitä ja sitä”.
Koskien käsillä olevaa teemaa tämä tarkoittaa, että uskonnon synty on tapahtunut täsmälleen samalla hetkellä kuin ajattelun synty.
Mikä lieneekään ollut ensimmäinen ihmisen toiselle esittämä kysymys, vastaus löytyi tuota pikaa:”jumala”.
Jumalasta tulikin sitten pitkäksi aikaa käyttökelpoinen vastaus kaikkeen mitä ei ymmärretty.
Kyse on kognitiivisesta revoluutiosta (ei siitä behavioristisen psykologian korvamisesta, mitä psykologipiireissä sillä tarkoitetaan, vaan siitä, minkä Yuval Noah Harari lanseeraa kirjassaan ”Sapiens jne.”).
Ja nyt meidän pitää vangita tuo revoluution hetki. Silloin siis alettiin kyselemään ja vastailemaan.
Mutta sitä ennen ei tehty kumpaakaan, koska molemmat edellyttävät kieltä jolla niitä esitetään.
Mitä siis?
No, silloin vain koettiin ympäröivä sellaisuus.
Se vain uskottiin, jos nyt jotain nimitystä pitää käyttää kuvaamaan käyttäytymistä aikana jolloin ei ollut nimiä millekään muullekaan.
Sellaisuus sisältää koko maailmankaikkeuden, kaikki ne tähdet joita tämä animatisti näki kuten mekin näemme.
Ja kaikki ne mikrobitoiminnot, joita tapahtui hänen lahopuusta kaivamassaan toukassa (nam!), joita hän tosin nähnyt – kuten emme mekään näe, vaikka luulemme niistä, kuten tähdistäkin, tietävämme jotakin.
Nähtävissä on siis kaksi tapaa mieltää tämä sellaisuus:
-ottaa se sellaisena kuin se eteen tulee kysymättä saati vastaamatta,
-irrottaa siitä pieni kappale lähempään tarkasteluun, väännellä sitä puoleen ja toiseen ja esittää vastaus kysymyksiin, mikä tämä on, miksi on, mistä tulee, mihin on menossa, jne.
Huomaamme, että kummallakaan prosessilla ei ole sisältöä itsessään vaan sisältö tulee annetusta aineistosta.
Uskon sisältö ja ajattelun sisältö.
Ja nyt tarkkana, VAPAA-AJATTELIJAT!
Se oli puhumaan oppinut ajattelija joka kysymyksiä alkoi esittää ja vastailla niihin mm. jumala-teesillä. Hän siis keksi uskonnon, ei suinkaan uskova animatisti, joka näki vain monistisen sellaisuuden, joka vain uskoi siihen, jolle siis kaikki oli itseasiassa henkeä. Kaukaiset tähdet, se toukka mikrobeineen jonka hän kaivoi, ja se lahopuu josta hän sen kaivoi jne. Ihan kaikki.
Meidän ei ole vaikeatakaan löytää tuota animatistista näkemystä: me olemme kaikki syntyneet sellaisina.
Faktaa on siis, että meissä itsessämme on nuo mainitut kaksi mekanismia mieltää todellisuus, ja tämä kandee tietää itsestään ennenkuin alkaa mollaamaan uskovaisia ikäänkuin kumpikin edustaisi vain toista niistä.
”Itseen meneminen” tarkoittaa tässä vapautumista siitä luomismyyttien meihin iskostamasta harhasta, että olemme putkahtaneet tähän maalimaan valmiiksi puhetaitoisina, jopa luku- ja kirjoitustaitoisina. Tämä nimittäin näyttää olevan oletusarvona kummallakin kiistelevällä osapuolella.

5

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskosi omaan sepustukseesi on vahva.

    • Anonyymi

      Ylikoski on julkisesti vielä 2021 tukenut rysänkulttuurin korostamista Kiovassa
      vaikka

      tiedämme että rysänkulttuurissa johtaja on jumalasta ja Neuvostoliitto ei ole
      komunistinen vaan heikosti tehty venäjäjä jota johtaa jumala=tsaari=stalin=putin

      Näin Vaparilehden hoitaja on kremljumalaa Kiovaan ajanut hölmö
      jota Mäntysalo pitää Valiitossa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18856333/operaatiohuijaus#comment-135989631

    • Anonyymi

      Miten suhtaudut siihen, että valtiovalta paapoo ev.-lut. kirkkoa. Syrjivä suosiminen en rajoittaa vapautta.

      • Anonyymi

        Valtio on demokraattinen eikö se syrji yhtään mitään. Niin kauan kun enemmistö on luterilaisia, niin Suomi on luterilainen.

        Turha siis huutaa täällä taas jotain nyyhkymurheellisen vähemmistön positiivisen syrjinnän spesiaalikohtelua.


    • ”Uskosi omaan sepustukseesi on vahva.”
      Tämä oli ainoa kommentti joka suoranaisesti koski pitkähköä alustustani.
      No, uskontojen historia on suurin piirtein sellainen, että jokainen niistä on linnoittautunut omaan bunkkeriinsa, josta ampuu kaikkea liikkuvaa.
      Moinen kommentti osoittaa, että ateismin historia on muovautumassa samanlaiseksi.
      Ja miksei olisi; uskovaisen identiteetti on kiinni luomismyytissä. Mutta yksikään vapaa-ajattelija, ateisti ja muu uskonnon vastustaja ei näytä siitä vapautuneen.
      Se tarkoittaa, että hän yhä edelleen kokee itsensä jumalalta luoduksi.
      Pitäisi ymmärtää, että luomismyytit ovat yritys kuvata tilannetta mikä oli silloin kun myyttejä alkoi muodostua, mutta epäonnistunut yritys.
      Sanalla sanoen, sapiensin olisi aika vihdoinkin tulla sapiensiksi (”Nimitys Homo sapiens tarkoittaa 'viisasta miestä' tai 'tietävää miestä'.” – Wikipedia) mikä tarkoittaisi, että on löydettävä myös se mitä on luomismyyttien takana – kun kerran tiedetään, että ei tämä life ole luomisesta alkanut.
      Ja kun identiteetti on tähän saakka nojannut luomismyytteihin, nyt olisi kyettävä nojaamaan siihen, mitä oli ennen luomismyyttejä.
      Siellä ei osattu puhua, koska myyttejä alettiin kertoa vasta kun välttämätön menetelmä, puhetaito, ilmaantui.

      Sitä uutta identiteettiä me tarvitsemme, emme mitään uskontoa enempää kuin ateismiakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      3941
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      489
      2273
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      126
      1729
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1444
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      157
      1433
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1054
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      704
    8. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      691
    9. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      661
    10. En uskalla nainen ottaa suhun

      Yhteyttä koska oot palstan perusteella vähän ……
      Ikävä
      45
      648
    Aihe