Vahva ja välittävä Suomi = Arbeit macht frei?

Kysyn ilman vasemmistolaista tai oikeistolaista paatosta: Miten Riikan ja Petterin suuri missio, Vahva ja välittävä Suomi, on toteutunut tässä vaiheessa hallituskautta? Välittäminen tarkoittaa muutakin kuin vain työn välittämistä, jossa oikeistohallitus on epäonnistunut pahasti.

Hallitus tuntuu välittävän erityisen paljon suomalaisista työttömistä, jopa niin, että joidenkin mielestä tämä välittäminen ja kannustaminen on mennyt liian pitkälle. Onko liioiteltua sanoa, että työttömien auttaminen on muuttunut kiusaamiseksi ja voidaanko nykytilanne jopa tulkita niin, että yhtä ja samaa väestöryhmää melkeinpä jo vainotaan?

Työ vapauttaa työttömän työvoimaviranomaisten valvonnalta, sosiaaliturvan leikkauksilta, puutteen ja jopa nälän kokemiselta. Onko työtön eräänlainen ehdonalaisvanki Riikan ja Petterin oikeistolaisessa unelmavaltiossa?
13159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eliitti kansalaisena olen erittäin tyytyväinen . Ei ikinä ennen ole tullut noin hyviä veroaleja . Ainoa haittapuoli on, että jouduin hankkimaan kesäasunnolleni kunnon kamera valvonnan .

Äänestä

Kovin on sinulla pakkomielteistä tarinasi. Hankkiudu hoitoon. Tuollainen ei ole tervettä, jämähtäminen 30-luvulle ja toistella siellä harjoitettuja hulluuksia, koittaa niitä nykypäivään sovittaa. Yhtäläisyyksiä todellakin siitä kyllä löytyy, mutta ne ovat EU;n toimia.

Äänestä
  • Ei, kyllä keskustelunavaus on hyvinkin ajankohtainen. Nykyinen Persulandia on hyvin erilainen kuin sitä edeltänyt marinistinen Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei, kyllä keskustelunavaus on hyvinkin ajankohtainen. Nykyinen Persulandia on hyvin erilainen kuin sitä edeltänyt marinistinen Suomi.

    Marini sai polttoaineen 2,5 euroon litra, saavutus sekin, lentoturismi lentää samaan aikaan VEROTTOMASTI ja valtion miljardi tuet päälle.

    Äänestä

pitää tehdä asioita kiinalaisia halvemmalla 🤔 tulee mieleen nuo teräspotkurit !!!
helppo niitä on rosterista hitsata

Äänestä

Kokopersuhallitus vapauttaa meidät kaikki pian työstä !

Äänestä

70-vuotiaiden on ilmoittauduttava Riikka-Orpu Volkstrumiin työpalvelukseen loppuu se makoilu ja saa Voimaa Ilosta Kraft Durch die Freude

Äänestä

Riikan ja Petterin hallituskauden jälkeen hyvinvointivaltio on raunioina, Vahvan ja välittävän Suomen sijaan tuloksena on heikko ja valittava Suomi.

Äänestä

Kaikkein tärkeintä kuitenkin on se että Suomeen sadaan Pohjois-Koreaa mahtavammat hyökkäysvoimat, valtio ilman kunnon hyökkäysvoimia on kuin navetta ilman lantatalikkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kysyn ilman vasemmistolaista tai oikeistolaista paatosta: Miten Riikan ja Petterin suuri missio, Vahva ja välittävä Suomi, on toteutunut tässä vaiheessa hallituskautta? Välittäminen tarkoittaa muutakin kuin vain työn välittämistä, jossa oikeistohallitus on epäonnistunut pahasti.

Hallitus tuntuu välittävän erityisen paljon suomalaisista työttömistä, jopa niin, että joidenkin mielestä tämä välittäminen ja kannustaminen on mennyt liian pitkälle. Onko liioiteltua sanoa, että työttömien auttaminen on muuttunut kiusaamiseksi ja voidaanko nykytilanne jopa tulkita niin, että yhtä ja samaa väestöryhmää melkeinpä jo vainotaan?

Työ vapauttaa työttömän työvoimaviranomaisten valvonnalta, sosiaaliturvan leikkauksilta, puutteen ja jopa nälän kokemiselta. Onko työtön eräänlainen ehdonalaisvanki Riikan ja Petterin oikeistolaisessa unelmavaltiossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu