Nyt jopa opiskelijat ovat joutuneet hampaisiin, kun eivät työttömänä ollessaan ole ymmärtäneet että 600 euron työttömyyskorvauksella tulisi lyhentää opintolainaa. Aivan kauheata on se, että aikuiset vievät lasten kesätyöpaikat.
Ei sitten tule hallitukselle mieleen, että voisivat järjestää ne 100 000 uutta työpaikkaa joiden piti tulla kun runnottiin läpi edelliset veroalennukset, leikkaukset ja työntekijöiden oikeuksien palauttaminen 1960-luvulle. Onneksi AY-liike esti sen ettei elintarvike- ja leipomoalalle tullut kuusipäiväistä työviikkoa. Sieltä se olisi levinnyt muillekin aloille.

Vastaukset 7
Vanhimmat
EK:n Petturi Kyrpå hoitaa hommat.
Slurps💦 Purralle käy kaikki, kunhan saa olla hallituksessa.
Hyvä!
Maailma ei laiskaa palkitse palstavasemmistolainen.
Minä en sinun laskujasi maksa.
Se on 50 e/kk. Kyllä edellisetkin sukupolvetkin ovat ottaneet opintolainaa ja maksaneet sen.
Hätkähdyttää näissä nuorissa, että kun ollaan valmistuttu, mennään heti uudestaan opiskelemaan. Onko rahoitus löperöä?
Marin halusi että kaikille tulee korkeakoulututkinto...
Meillä on suomessa halveksuttava oppositio.