Toivoisin luotettavia ystävyyssuhteita.
Jotta ihmiset haluaisivat pitää yhteyttä myös vapaa-ajalla. Siinä on jokin ristiriita. Olla hyvän tyypin maineessa esimerkiksi työyhteisössä. Saatetaan jopa sanoa kuinka lämminsydäminen ihminen on, mutta sitten se näyttäytyy itsellenikin kuin kulissina, koska olen todellisesti vain yksinäinen ja koen ettei ihmiset halua todellisesti olla edes ystäviä siviilielämässä tai arvosta oikeasti, heillä on omat ystävänsä.
Lightning
Elämästä, ystävyyksistä, yksinäisyydestä
17
199
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi uusien ihmissuhteiden muodostaminen käy. Ihmisillä on jo puolisonsa. lapsensa, sukulaisensa, tuttavansa ja ystävänsä, eivätkä he kaipaa tai tarvitse uusia ihmisiä ympyröihinsä.
Maailma on täynnä yksinäisiä ihmisiä, myös nuoria, mutta miten heihin saisi yhteyden?
Ja vaikka saisitkin yhteyden muihin ihmisiin, niin et tunne mitään sielunsukulaisuutta heidän kanssaan. Silloin on yksinäinen, vaikka olisi kuinka paljon ihmisiä ympärillä.
Itse olen ratkaissut ongelman hankkimalla koiran, mutta ei koirankaan kanssa voi keskustella niin kuin ihmisten kanssa voi.- Anonyymi
Minulla on koira, ei se korvaa ihmisiä. Toki voi olla ihmisiäkin ympärillä, muttei esimerkiksi alaikäisille lapsille voi monistakaan asioista kertoa tai odottaa vielä aikuismaista tasoa ymmärtää. Puolisollekaan ei välttämättä voi kertoa, jos kaksi ihmistä ajattelee asioista eritavoin. Tällöin toisen kommentit voivat kuulostaa jopa vittuilulta vaikkei sitä toinen tarkoittaisi, se voi tällöin myös aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.
Lightning - Anonyymi
Sattui silmään tämä otsikko, en ole hellari.
Mutta eikö uskovaisille tosiaan ole olemassa mitään seuranhakufoorumia?
Nimenomaan ystävyyden etsimiseen, ei seksiseuran. Oletettavasti miehet etsisi mieluummin miehiä ja naiset naisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattui silmään tämä otsikko, en ole hellari.
Mutta eikö uskovaisille tosiaan ole olemassa mitään seuranhakufoorumia?
Nimenomaan ystävyyden etsimiseen, ei seksiseuran. Oletettavasti miehet etsisi mieluummin miehiä ja naiset naisia.En ole uskova, mutta varmaan kaipaan sellaista seuraa, jossa on ymmärrystä syvemmällä tasolla ihmuselämään.
En kaipaa baarielämää tai mitään draivia elämään. Kaipaan asioiden jakamista puolin ja toisin. Että tietää voivansa uskaltaa luottaa olevansa ihmisenä kelpaava tällaisena kuin on.
Lightning - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattui silmään tämä otsikko, en ole hellari.
Mutta eikö uskovaisille tosiaan ole olemassa mitään seuranhakufoorumia?
Nimenomaan ystävyyden etsimiseen, ei seksiseuran. Oletettavasti miehet etsisi mieluummin miehiä ja naiset naisia.Sellainen sivusto kuin Kaverihaku on tarkoitettu kaverien, ei seksin, hakuun. Siellä on paljon eri tavoin uskovia hakemassa juttuseuraa. Tutustuminen tapahtuu aluksi sähköpostin kautta, myöhemmin voi sopia tapaamisesta. Suurin osa siellä on parisuhteessa olevia naisia jotka hakevat ystävätärtä salille tai vauvan tai koiran ulkoilutukseen, mutta on siellä jonkun verran muutakin porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen sivusto kuin Kaverihaku on tarkoitettu kaverien, ei seksin, hakuun. Siellä on paljon eri tavoin uskovia hakemassa juttuseuraa. Tutustuminen tapahtuu aluksi sähköpostin kautta, myöhemmin voi sopia tapaamisesta. Suurin osa siellä on parisuhteessa olevia naisia jotka hakevat ystävätärtä salille tai vauvan tai koiran ulkoilutukseen, mutta on siellä jonkun verran muutakin porukkaa.
Niin se on vaan iso riski laittaa lähiseudun tuntemattomille viestejä. Joitakin luin ja osa toi esiin hieman ammattipuoltansakin. Todellisesti ei tietäisi mikä ja kuka sielläkin on ja tuleeko ihmisestä ongelmia elämään. On pieni riski siinäkin että keskustelusi jonkun työssä kohdatun ihmisen kanssa.
Lightning - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se on vaan iso riski laittaa lähiseudun tuntemattomille viestejä. Joitakin luin ja osa toi esiin hieman ammattipuoltansakin. Todellisesti ei tietäisi mikä ja kuka sielläkin on ja tuleeko ihmisestä ongelmia elämään. On pieni riski siinäkin että keskustelusi jonkun työssä kohdatun ihmisen kanssa.
LightningJos et veikkaa, et voi voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et veikkaa, et voi voittaa.
Olin ennen vähän sellainen rajaton ja saatoin ihan tuntemattomille uskoville esim. kirjoittaa tämmöisten palstojenkin kautta. Minua on myös rikottu, olen myös antanut rikkoa ja sallinut päästä rikkomaan rajojani. Sen vuoksi ymmärrän ettei välttämättä ole hyvä kohdata ihmistä tuntematta toisella tapaa esim kasvokkain. Intuitio kohtaamisessakin kertoo paljon.
Lightning
- Anonyymi
Sinun uskosi on aivan erilaista kuin helluntailaisten tai luterilaistenkaan usko. Miksi siis viihdyt tällä palstalla, jossa ei ole samoin uskovia? Et varmaankaan voi saavuttaa kovin syvää yhteyttä sellaisten ihmisten kanssa, joiden maailmankatsomuksen sinä jyrkästi torjut koko ajan.
- Anonyymi
Varmasti kyse on tavasta. Aikoinaan tällä palstalla oli vilkkaampaa keskustelu ja täällä kirjoitteli monenlaisia uskovia ja eiuskovia. Muilla palstoilla on hidas tempo tai ne on hieman tylsähköjä. Olen jonkun viestin jonnekin joskus laittanut varmaan, mutta ei se samalla tavoin. Täällä minut tiedetään vaikkei tykättäisikään, niin...se ei ehkä ole silloin ihan niin "kasvotonta" keskustelua.
Lightning
- Anonyymi
Minun mielestäni ihmiset ovat rasittavuuksija, koska he haluavat olla seurassani liijan usein. Minä kyllä tykkään olla sosijaalinen, mutta tarvitsen vapauven olla jatkuvassa yhteyvessä.
Yksinäisyyjessä saan ajatelluksi asijoita, joita en keskustelisiajattelisi ihmisystävän kanssa. Tosin mullla ei ole aitokristittyä ystävää ihmismuojollisuujes. Joskus kävi mielessä että sellainen olisi kiva testallisoija, mutta ei ole jäänyt ketään haaviin silleen.
Jumalan rakkaus ja läsnäolo on sen verta voimakasta ja ihmisseuraa tojellisempaa ilman komplikaatijoita että en koskaan koje olojain yksinäiseksi vaan huokailen onnekkuuvesta, silloin kun saan olla ilman rasittavaa ihmisseuraa.
Suurin osa ihmisistä on rasittavija, varmaan minäkin olen rasittava kun Jeesuksesta vaan tykkään jutskaa, evankelijoivallisoijen.
Selef Urge- Anonyymi
Korjaus:
"tarvitsen vapauven olla jatkuvassa yhteyvessä."
tarvitsen vapauven olla olematta jatkuvassa yhteyvessä."
Mulla on usein kännykkä kiinni reilun viikon ajan ihan siksi että saan olla omissa oloissani, saaha olla puhumatta ihmisyyksijen kanssa, joita Jeesus ei kiinnosta. Jeesuksen väheksyminen saa mussa rejaktiollisuuksia aikaan suhteessa sellaisiin ihmisillisyyksiin.
Selef Urge - Anonyymi
Jutskaat sinä paljon muuta kuin Jeesuksestasi. Mitä olet syönyt tai milloin et ole syönyt. Milloin veikkaat ja milloin haaveilet ökyautosta, milloin kelpaa homeinen kosla. Ehkä elät unelmissa päiväkaudet? Vaikka olen varsin epätäydellinen, odotat tempauksen sattuessa olevasi siinä mukana niin että ihan jännittää ja välillä kilityttää, missä lie. Ennen tempausta sinua mietityttänyt neitsytvaimon saamisetkin. Ja kaikenlainen hömppä.
Et enää niin paljon laita kermavaahtoa kaikkeen, vaikkei ketään kiinnosta syömisesi laatu oikeasti, niin silti.
Lightning - Anonyymi
"Jumalan rakkaus ja läsnäolo on sen verta voimakasta ja ihmisseuraa tojellisempaa ilman komplikaatijoita että en koskaan koje olojain yksinäiseksi vaan huokailen onnekkuuvesta, silloin kun saan olla ilman rasittavaa ihmisseuraa."
Voihan sen noinkin ilmaista, että kieltäytyy kasvamasta sekä ihmisenä että kristittynä.
https://psykologilehti.fi/sosiaaliset-suhteet-edistavat-aivojen-ja-mielen-terveytta/
"Sosiaaliset suhteet tukevat ja suojaavat
Sosiaalinen vuorovaikutus on keskeisessä roolissa aivojen ja mielen kehityksessä sekä niiden terveyden edistämisessä.
– Ihmisten välinen sosiaalinen yhteys on aivoille ja mielelle perustavanlaatuisen tarpeellista. Sosiaalisista suhteista saadaan tärkeää tukea kaikelle terveydelle ja hyvinvoinnin edistämiselle. Hyvät sosiaaliset suhteet puskuroivat monenlaisia sairauksia vastaan, ja vuorovaikutuksen keskeinen merkitys kulkee mukana koko elämän ajan, professori Korkeila sanoo. Korkeila toimi myös Duodecim asettaman ohjausryhmän puheenjohtajana.
Sosiaalista vuorovaikutusta on myös ehdotettu ihmisaivojen suuren koon syyksi: kun sosiaalisen ryhmän koko kasvaa, vuorovaikutus tulee yhä mutkikkaammaksi ja vaatii monenlaista ennakointia, muistamista, reagointia ja toisen yksilön toimien tarkkailua. Ihminen kuuluu koko elämänsä ajan moniin sosiaalisiin ja kulttuurisiin ryhmiin, kuten perheeseen, parisuhteeseen, työyhteisöön, kieliryhmään ja sosiaaliluokkaan.
Myös unella ja levolla on keskeinen merkitys aivo- ja mielenterveydelle. Sosiaalisen vuorovaikutuksen, terveellisten elämäntapojen ja riittävän unen lisäksi aivojen ja mielen terveyttä tukevat stressin säätelykeinot ja riittävä palautumisaika."
- Anonyymi
Itse olen jo kauan viihtynyt aivan yksin. Nettituttavuuksissa on riittävästi ystävyyttä ja täältä voi aina itse poistua jos alkaa jurppimaan.
En pidä säännöllistä yhteyttä kuin yhteen sukulaiseen.- Anonyymi
Tässä on varmaan eroja ihmistyypeissä, mitä elämäänsä kaipaa. Sinänsä hyvä, jos itsensä kanssa pystyy elämään lähes kokonaisvaltaisessa yksinäisyydessäänkin, sehän taitolaji sekin.
Lightning
- Anonyymi
Joo, itsekin olen huomannut, että moni työkaveri ei missään nimessä tahdo olla tekemisissä kanssani vapaa-ajalla sitä koskevien asioiden kanssa. Töissä voidaan toki olla kavereita, mutta vapaa-aikana on parempi kun ei kuulu mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315087- 343486
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833214- 112317
- 281927
- 121848
- 1611803
- 1051320
- 141149
- 1371127